Kuvia

Pakkohan oli meidän vakkari ravintolasta lisätä kuva remontin jälkeen! Kyllä nyt kelpaa käydä Miaowsissa syömässä!

Karaoke kisailijoita

Lounaspartyt Saigon Kimlienissä

Töitä, juhlia, juhlia..

Niin vain on vierähtänyt jälleen pari viikkoa Vietnamin lämmössä.
Aika tuntuu menevän vain nopeampaa ja nopeampaa mitä lähemmäs kotiinpaluu tulee. Toisaalta taas voimme kaikki myöntää, että koti-ikävä alkaa jo hiipiä ja innolla odotamme lähtöpäivää.

Viime viikko vierähti vielä aikuisten kirurgisella osastolla sekä kaikenlaisissa juhlissa. Keskiviikkona oli vietnamilaisten opettajien päivä, jota aloitettiin juhlia jo tiistaina. Silloin starttasi opettajien karaoke-kisat koululla. Menimme auditorioon jälleen suomalaiseen tapaan ajoissa ja odottelimme melkein tunnin bileiden alkamista. Lopulta kuitenkin astui ensimmäinen kisailija lavalle ja huvittavaahan se oli. Kaikella kunnioituksella laulajia kohtaan tietenkin. Vietnamilainen karaoke nyt vain kuulostaa jo terminäkin hauskalta, vai mitä? :D Tuskallista vain oli, kun musiikki oli niin kovalla, että meinasi tärykalvot haljeta. Vielä kun musiikin päälle lisää todella korkean vietnamilaisen hoilotuksen, niin sai tosissaan pitää käsiä korvilla, jos toivoi kuulevansa vielä seuraavana päivänä jotain.

Keskiviikkona sitten oli oikea juhlaseremonia. Nyt oikein yritimme paikallisten tapaan mennä paikan päälle myöhässä, mutta eihän se onnistunut. Olimme puoli tuntia myöhässä ja silti oikeastaan ensimmäiset ihmiset paikalla. Seremonia koostui oppilaiden esityksistä ja puheista, joita kukaan ei kuitenkaan seurannut. Olemme huomanneet muissakin juhlissa, että juhlan aikana täällä kaikki vain räpläävät puhelinta, kuljeksivat ympäriinsä ja höpöttävät vieruskavereilleen. Todella epäkunnioittavaa, mutta maassa maan tavalla. Opettajamme vielä naureskellen sanoivat meille, että ainut ihminen, joka kuuntelee puheita, on puheenpitäjä itse. Hieman jo nauratti siinä vaiheessa, että miten aikuiset voivat käyttäytyä kuten pahimmat yläasteikäiset nuoret tylsillä oppitunneilla. Pihalla oli lopuksi flash mob –esitys, johon osallistui monet koulun oppilaat. Hienoa nähdä, että täällä oppilaat puhaltavat yhteen hiileen järjestäessään juhlia. Oppilaat toivat opettajilleen myös mitä hienoimpia kukka-asetelmia, kyseessä oli kisa; kuka tuo hienoimman kukka-asetelman opettajalleen. Mietimme siinä hieman, että ehkä parempi lahja paikalliselle opettajalle voisi olla lupaus oppilaalta, että hän ei metelöisi ja häiriköisi oppitunnilla, sillä se on todella yleistä täällä. 

Torstaina jatkui pippalot sitten lounasjuhlilla Saigon Kimlien -hotellin neljän tähden ravintolassa, jossa pöydät notkuivat ruokaa ja juomaa. Todella nopea sai olla, jos meinasi saada syödäkseen. Pienestä koostaan huolimatta paikalliset syövät todella paljon ja nopeasti. Huomasin ainakin itse, kun oli saanut ensimmäisen kevätrullan vasta syötyä ja oli ottamassa toista ruokalajia, niin saattoi se jo olla loppu, kun nosti katseensa. :D Oli myös ihana nähdä hotellin aulassa joulupukki rekineen ja paketteineen! Nosti todella joulua rakastavan ihmisen onnellisuus tason suorastaan pilviin.

Tämän viikon maanantaina aloitimme harjoittelun lasten kirurgisella osastolla. Osasto on pieni, mutta silti viihtyisin kaikista harjoittelupaikoista tähän asti. Siellä vallitsee jonkin asteinen rauha, josta muilla osastoilla ei ole ollut tietoakaan. Osastolla työskentelee neljä lääkäriä ja yksitoista hoitajaa, petipaikkoja on n. 30. Meitä on ohjannut ihana hoitajatar, jonka kanssa olemme käyneet appendisiitista kärsivän potilaan hoitoa läpi.
Osastolla toimitaan jopa aseptisesti ja meillekin opetettiin käsien pesusta lähtien kaikki. 

Disneyn leffoja olemme katsoneet oikein maratonina ja alkaa välillä tuntua, että elää itsekin satumaailmassa. On hyvä palata aina kuitenkin näiden tunteiden jälkeen maan pinnalle tekemällä koulutehtäviä Suomeen. Nyt alkaa nekin tehtävät olla kaikki tehtynä ja voimme suunnata hyvin mielin pienelle lomalle Ho Chi Minhiin.

Tambiet, katsellaan jälleen Ho Chi Minh –reissun jälkeen!

Pirita, Minna ja Elina

Kuvia, kuvia!

Huvipuistossa

Vinh City korkeuksista!

Minnan värinen rafla ;D

Paikallinen Zetor

Synttäribileiden tarjontaa

Yhdeksän viikkoa takana!

Yhdeksän viikkoa olisi nyt takana päin ja edessä enää kokonaiset neljä!
Viikko sitten saimme suomi vahvistusta Vietnamin maaperälle, kun Elinan kihlattu saapui paikalle. Ollaankin sitten edellis viikolla toimittu oppaina ja esitelty Vinh Cityä. Koko kaupungin komeutta pääsimme ihailemaan viiden tähden hotellin 33. kerroksesta! Johan oli hulppeat maisemat. Hinnoissa näkyi myös viiden tähden arvo, kun smoothiestakin sai veloittaa yhden ruoan verran.
Maanantaina vierailtiin paikallisessa huvipuistossa. Siellä oli hienoja suihkulähteitä, huvipuistolaitteita sekä lapsille pomppulinna ym. Ihmisiä siellä oli meidän neljän lisäksi vain ihan muutama. Niin hieno puisto on ihan tyhjillään, laitteet siellä vain ruostuvat kun kukaan ei niitä ole käyttämässä.

Meidän huoneistoon on tullut myös muutamia vierailijoita kuluneen viikon aikana! Koppakuoriainen oli vieras, joka saatiin tapettua heittämällä siihen paperirulla sekä nuijittua se lopulta kuoliaaksi kengällä. :D Myöhemmin viikolla meidän huoneeseen lensikin isompi vierailija. Lähes viiden senttimetrin pituinen ampiainen pörräsi avoimesta ikkunasta sisälle. Oltiin sitäkin murhaamassa kengän avulla, kunnes Piritan kanssa todettiin, että siitä on liikaa meille vastusta! Ei auttanut kuin hakea lisävoimia ja vartin häätämisen jälkeen saatiin se ulos. Onneksi se ei pistänyt ketään. Verkkovierailun jälkeen nimittäin tajusimme, että se ampiainen oli luultavastikin Aasian jättiherhiläinen. Pistäessään se levittää lamaannuttavaa hermomyrkkyä, joka lopulta tappaa ihmisen. Tämän jälkeen päätimme, että emme enää ikinä pidä ikkunoita auki täällä! Omituiset ötökät vainoavat meitä, joten päätimme maistaa yhtä eksoottista ruokaa, nimittäin sammakkoa. No, kyllähän se syötävää oli mutta liha oli kyllä aika jänteikästä.

Koululla olemme viime viikolla esitelleet hoitosuunnitelmia ym. Paikallisten käsitys koulunkäynnistä on hieman erilainen kun meillä, mm. määrätyt tehtävät eivät ole valmiita kun niiden esittelyaika on. Meidän oli tarkoitus vierailla edellisellä viikolla vanhainkodilla, mutta meidän harmiksemme se oli remontissa. Perjantai-iltana pääsimme viettämään synttäreitä paikalliseen tapaan. Kaikki istuivat lattialla ohuen bambumaton päällä, koska päivälliskattaus oli tehty lattialle. Siellä oli kolme eri ”pöytää”, joissa oli keskellä kattila ja sen ympärillä erilaisia ruokia. Tarjolla oli mm. possua, kalaa, possun munuaista, kanaa, bambua ja erilaisia kasviksia. Siitä sitten ruokia laitettiin kattilaan vuoron perään ja hetken keittymisen jälkeen niitä annosteltiin lautasille. Ruoka oli kyllä maittavaa ja sillä saikin kyllä mahansa täyteen. Ruokajuomana oli tietenkin kaljaa jäillä.
Tuttuun tapaan lauloimme vähän väliä juomalaulua, joten nesteytyksestä pidettiin kyllä huolta! Meillä kolmella tytöllä oli luultavastikin liian lyhyet mekot päällä, sillä ensimmäisenä meidän jalkojemme suojaksi tuotiin pyyhkeet. Oli ihan hyvä käytäntö; sai huoletta istua lattialla ja ei haitannut, vaikka ruokaa tipahti välillä syliin.

Viikonlopun aikana kävimme myös kahdessa eri karaokebaarissa sekä Avatar-klubilla. Karaokea sai kyllä laulaa huolella, koska vietnamilaiseen tapaan karaokea laulettiin huoneessa, joka oli varattu pelkästään meidän käyttöön.

Meidän harmiksemme lempi ravintolamme meni remonttiin viime viikolla, joten olemme käyneet ahkerasti syömässä Food Courtilla. Kävimme syömässä uudessa ravintolassakin, joka ainakin sisustukseltaan ja väritykseltään miellytti allekirjoittaneen eli Minnan silmää. ;D Olihan siellä ruokakin hyvää ja ennen kaikkea halpaa!

Pirita sai suoritettua tänään lähes mahdottoman tehtävän; sai nimittäin otettua vihdoin ja viimein traktorista kuvan! (Hän on kuitenkin yrittänyt ottaa niistä kuvaa jo ensimmäisestä viikosta lähtien!) Kuvasta näette, että ne ovat hieman erilaisia kuin Suomessa. Ei oo mitään ylimääräistä renkaiden päällä!

Minna, Pirita ja Elina

Kuvia altailta ja food courtilta!

Saigon Kimlienin uima-altaalla lekottelemassa

Muong Thanhin uima-altaalla

Paljon puhuttu Big C:n food court!

Meidän vakkari kahvila, jossa täytyy joka viikko käydä vähintään kerran yksil... jätskillä!

Uima-altaita, leikkuria ja 90 miljoonaa asukasta!

Viikko pyörähti käyntiin melko leppoisasti, kun menimme viiden tähden hotellin neljänteen kerrokseen uima-altaalle nauttimaan auringosta. Tuntimaksu oli kaksi euroa, jolla saimme uida isolla altaalla, nauttia poreista ja suorasta auringon paisteesta aurinkotuoleilla. Täältä suuntasimme syömään, mihinkäs muuallekaan, kuin Big C:n food courtiin. Tästä on tullut kyllä meille tärkeä paikka, ja paikalliset aina nauraakin, kun he kysyvät missä söimme ja melkein aina vastaus on Big C:llä. Tästä tulikin mieleen vietnamilaisten kolme perus kysymystä, jotka he kysyvät aina ensimmäisenä:
1. Kuinka vanha olet?
2. Oletko naimisissa?
3. Mitä söit aamupalaksi/lounaaksi/päivälliseksi?
Vastaukset ovat hieman lyhentyneet alkuajoista, kun silloin ehkä yritimme selittää heille hieman enemmän, että olisi saanut keskustelua aikaiseksi, mutta nykyään on huomannut sen olevan melko toivotonta, kun eivät nämä ymmärrä englantia. Se on kyllä jännä, kun nämä ehkä osaavat kysyä nuo kysymykset, mutta he eivät ymmärrä yksinkertaisintakaan asiaa mitä heille vastaa. Suomalaisilla on hieman päinvastoin, että ymmärretään mitä puhutaan, mutta ei osata ehkä tuottaa englannin kieltä.

Sairaalalla olemme jatkaneet siis vielä kirurgisella osastolla. Olemme opiskelleet mm. mahahaavoista, ja olemme seuranneet erästä potilasta, jolla tämä oli edennyt jo syöväksi asti. Haastatellessamme potilasta, paikallisten toimiessa tulkkeina, meille sanottiin ettei potilas tiedä että hänellä on syöpä. Ihmettelimme tätä suuresti, sillä potilas oli menossa leikkaukseen seuraavana päivänä. Kyselimme hieman lisää asiasta, ja meille sanottiin, että ei potilaalle voi sanoa jos hänellä on syöpä, sillä silloin hän menisi shokkiin ja hänen kuntonsa huonontuisi huimasti. Vain kuulemma perheelle voi sanoa, jos potilaalla on syöpä. Potilas ei siis paikallisten mukaan tiennyt, että miksi hänet leikataan, kovasti oli kuitenkin leikkaukseen menossa, kun lääkäri niin oli määrännyt. Kipulääkkeitähän hänelle ei annettu, sillä potilas oli kärsinyt kivuista jo n. vuoden ajan, joten hän oli tottunut kipuun, eikä sitä siis ollut tarpeellista nytkään hellittää millään. Seuraavana päivänä sairaalalla, menimme katsomaan potilastamme. Hän oli siis ollut leikkauksessa ja se oli mennyt hyvin. Kuitenkin eri tulkkien paikalla ollessa meille selvisi, että potilas oli tiennyt syövästään jo kolme kuukautta, ja oli ollut Hanoissa yksityislääkäreillä asiasta. Hän oli vain tullut Vinhiin leikkaukseen, sillä se on halvempaa täällä. Hänelle oli kuitenkin tehty Vinhin sairaalassa endoskopia, CT-tutkimus, ultratutkimus ja röntgenkuvaus, vaikka hänellä oli jo todettu syöpä! Meidän mielestämme hieman ekonomisesti turhaa tällainen kaikkien tutkimusten tekeminen, jotka potilaalle oli tehty kuitenkin jo kaksi kertaa aiemminkin ja syöpä todettu niiden pohjalta. Tästä siis huomaatte, että paikalliset puhuvat ihan puuta heinää meille. Kun kysymme asioita he vastaavat hyvinkin ammattimaisesti ja hyvin uskottavasti. Kuitenkin myöhemmin joku toinen vastaa samaan kysymykseen ihan erilailla. Turhauttavaa kyllä, kun ikinä ei sairaalallakaan tiedä, että mikä sitten on totuus asioista. Meidän ohjaajankin pitäessä meille oppituntia, hän vain nyökyttelee paikallisten oppilaiden puhuessa ihan vääriä asioita sairauksista. Sitten meitä ei kuunnella, kun yritämme sanoa miten asiat oikeasti ovat. Meille on myös sanottu, että vietnamilainen terveydenhuolto ja hoitoalan koulutus ovat paljon paremmat kuin suomalaiset. Mitäpä siinä voit muuta kuin nyökytellä ja pidättää naurua, kun toiset ihan tosissaan selittävät tuollaista, tietämättä asioista mitään.
Sairaalalla on myös melko ahdistavaa välillä, kun olemme tutkimassa potilaita, niin yhtäkkiä ympärillämme on 20 sairaanhoitajaa ja lääkäriä katselemassa muka potilasta. Yleensä meitä luullaan professoreiksi, ylilääkäreiksi tai kirurgeiksi, ja kaikki haluavatkin meidän tekevän kaikki toimenpiteet, eivätkä he meinaa uskaltaa tehdä meidän edessä mitään.

Olemme päässeet nyt myös operatiiviselle puolelle seuraamaan leikkauksia. Yllätyimme, kun astuimme osastolle ja siellä tuoksui jopa sairaalalle, eikä tupakalle. Puhtaat valkoiset lattiat ja seinät yllättivät todella. "Aulassa" oli n. 20 potilasta istumassa tuoleilla odottaessaan pääsyä leikkaukseen. Ensimmäisenä päivänä vain yksi meistä pääsi seuraamaan leikkausta, sillä sairaalalta oli edellisenä iltana hanavesi mennyt poikki, ja ei ollut voitu pestä suojavaatteita. Seuraavana päivänä kuitenkin hanavesi ilmeisesti oli taas toiminnassa ja pääsimme kaikki seuraamaan sigmasuolen poistoleikkausta. Muuten kaikki meni oikein mallikkaasti ja olimme oikein tyytyväisiä paikallisten ammattitaitoon, mutta kännykät hieman häiritsivät. Siellä ne soivat valehtelematta koko ajan, ja hoitajat aina vastasivat niihin, ja jos itse kirurgin puhelin soi, niin sitten puhelin vain vietiin kirurgin korvalle ja hän leikkausta suorittaessaan puhui samalla puhelimeen. Hieman hämmentävää, hänellä ei varmaan yhtään keskittyminen herpaantunut! Leikkaussaliin myös näki käytävältä ikkunoiden läpi, kuten myös viereiseen leikkaussaliin oli läpinäkyvät ikkunat ja pystyi välillä käydä seuraamassa mitä siellä tapahtui. Salissa kävi myös aina aika ajoin toisia kirurgeja tsemppaamassa kollegojaan.
Leikkauksen jälkeen jokaiselle potilaalle annetaan kolmannen polven kefalosporiinit IV:nä vain ennaltaehkäisevänä hoitona infektioita vastaan. Ihmekään, kun ei enää kevyemmät antibiootit tepsi kehenkään. Resistenssi on syntynyt penisilliinejä ja melkein kaikkia antibiootteja vastaan. Paikalliset hoitaa jopa perus kurkkukivun antibiooteilla, kun niitä saa ilman reseptiä "apteekista".

Meille selvisi myös, että kirurgisella osastolla on yhteensä n. 60 lääkäriä ja hoitajaa, 200 potilasta, 100 omaista ja 80 oppilasta kerralla pyörimässä. Kaikki nämä melkein 500 ihmistä siis pakkautuneena kahdelle n. 50 metrin käytävälle. Aika ahdasta siis on täällä. Operatiivisella osastolla työskentelee 13 lääkäriä ja 37 hoitajaa, ja he tekevät 45-50 leikkausta päivässä 11:ssä leikkaussalissa. Omaisia osastoilla on sen takia niin paljon, kun hoitajilla ei ole aikaa hoitaa potilaita, niin omaiset sitten tekevät hoitotyön heidän puolestaan.

Vietnamin asukasluku myös nousi tällä viikolla 90 miljoonaan. Maa on vain hieman isompi kuin Suomi, eli aika tiukkaa tekee asukkailla mahtua tänne. Perheenlisäystä kuitenkin ollaan nyt rajoitettu niin, että jokaisella perheellä saisi olla vain kaksi lasta. Jos lapsia on enemmän kuin kaksi, saa perheen vanhemmat potkut valtion työpaikoista. Pieni ongelma tässä kuitenkin on, että täällä todella monilla perheillä on oma pikku pulju kadun varressa, joten eiväthän he sieltä voi potkuja itselleen saada ja täten voivat tehdä niin monta lasta kuin haluavat.

Jeah, ensi viikkoon fellas!
Pirita, Minna ja Elina

Seiska viikon kuvia

Halloween Party @Vinh Medical University

Kaupan "lihatiskin" antimia: sian sorkkia, toukkia, eläviä ankeriaita, rauskua, kalan päitä..

Uusi vakkari ravintola!

Morjenstaaa :)

Viikko numero seitsemän alkaa olla takana päin! Tällä viikolla olemme olleet kirurgisella osastolla. Osastolla on kaksi kerrosta, potilaspaikkoja on n.200 kappaletta. Hoitajat ja opiskelijat kulkevat ryhmissä osastolla ja pienet käytävät meinaavatkin jäädä välillä todella ahtaiksi.. Potilashuoneet ovat täyteen buukattuja ja miehet ja naiset ovat samoissa huoneissa. Osastolta löytyy myös kaksi potilashuonetta missä on ilmastointi, tänne huoneeseen pääsy kuitenkin vaatii rahapussiin hieman enemmän katetta kuin normaalisti.
Sairaalan ja hoitajien työtavat ovat saaneet meidät tälläkin viikolla hämmästyksiin. Käsidesiä laitetaan huoletta hanskojen päälle ja verinäytteitä otetaan mitenkä sattuu. Ihmettelimme myös telineitä sänkyjen päässä ja meille selvisikin, että joka potilassängyn päälle asetaan yöksi verkot, kun kaikenmaailman ötökät lähtee yöaikaan liikkeelle..Kuumuus on ollut sairaalalla aivan käsittämätöntä tällä viikolla. Soijaa on pukannut alta aikayksikön kun olemme astuneet osastolle. Pienet ropellit katossa ei oikein viilennä meitä suomalaisia ja kaikenlisäksi työvaatteet ovat paksut, joten ne ei ainakaan auta asiaa.. :D

Tällä viikolla juhlittiin minun eli Minnan synttäreitäni! Jiihuu! :) Keskiviikkona rakensimme mahtavan jäätelökakun, jota sitten kauhoimme lusikoilla menemään kuten paikalliset konsanaan; lattialla istuen. :D Kävimme myös elokuvissa katsomassa White House Down -elokuvan, josta peräti tällä kertaa ymmärsimmekin jotain kun elokuvaa ei oltu dupattu.. :D Lauantai-iltaa vietimmekin kansainvälisissä tunnelmissa kun seuranamme oli australialainen, brittiläinen, skotti, kanadalaiset, irlantilainen ja neljä norjalaista! Norjalaiset ja kanadalaiset olivat ohikulku matkalla Ho Chi Minh cityyn, muut pojat asuvatkin sitten täällä :)

Meidän ruokamarketissa olemme hämmästelleet ruokatiskien antimia. Lihahyllyltä löytyy tarjoiluja sydämestä porsaan sorkkaan. Kalaa on myös tarjolla jos jonkinlaista, rauskua, ankeriasta ja rapuja. Ja jos mieli tekee toukkia, ei tartte kipaista kovinkaan kauas, kun niitä löytyy myös kaupan kylmäaltaista! Täällä on myös paikallista herkkua mustaksi paistettu lintu, tai mitä lie onkaan.

Olemme yllättyneitä tämän viikon löydöstä! Löysimme nimittäin uuden ravintolan eräältä sivukujalta. Ravintola mainosti pizzaa ja pastaa, mutta olimme hieman varautuneita ruoan suhteen kun täällä on tapana mainostaa ruokia mahtaville kuvilla, todellisuus onkin sitten ihan jotain muuta.. Ruokalistat oli peräti meidänkin ymmärrettävissä, nimittäin englanniksi! Ruuat sai meidän arvosteluista täydet kymmenen pistettä, palvelu saman verran! Voimme hyvillä mielin siis ruokailla siellä jatkossakin! (Tällä viikolla olemme käyneet siellä vain kolmesti! :D)

Meidät oli kutsuttu myös muutamiin juhliin tällä viikolla. Ensimmäiset juhlat olivat torstaina koululla ja teema oli halloween. Meikkasimme itsemme zombeiksi ja lähdimme hieman epäröiden juhlapaikalle. Olimme kuitenkin positiivisesti yllättyneitä siitä kuinka moni oli päällensä laittanut jotain asustetta ja meikannut itseänsä halloween teeman mukaisesti! Illan mielenkiintoisin näky olimme kuitenkin monen mielestä me ja taas oppilaat olivat kymmenien kameroiden kanssa ottamassa meistä kuvia.. Kävimme myös paikallisissa opiskelija-asunnoissa. Yhdessä huoneessa oli kolme kerrossänkyä ja tilat olivat todella ahtaat. Kyllä saakin olla kiitollinen, jälleen kerran, omasta asunnosta Suomessa, joka on näihin verrattuna lukaali! Toiset juhlat järjestettiin lauantai aamuna, taas koululla. Aiheena oli vietnamin ja brittiläisten ystävyys ja yhteistyö. "Bileet" alkoivat tuttuun tapaan lähes tunnin myöhässä ja paikalla ei ollut ainuttakaan ulkomaalaista, meidän lisäksi. Paikalla olisi pitänyt kuuleman mukaan olla brittejä, mutta eipä kukaan tullut paikalle..Olisikohan syynä ollut väärä päivämäärä kutsussa? ;D  No, siellä sitä sitten taas istuttiin paikanpäällä parisen tuntia, ymmärtämättä yhtään mitään mitä siellä puhuttiin.. :D

Ensi viikkoon, Minna, Elina ja Pirita :)