.jpg) |
| Kuninkaan temppeli Quyet vuorella |
.jpg) |
| Buffetin antimia |
.jpg) |
| Ankeriaskeittoa |
.jpg) |
| Valaiden muistomerkki Bai Lu resortilla |
 |
| @ Heaven Club |
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Kuvia mm. ruoista ja Quyet vuorelta
Ruokakulttuuria!
Noniin, nyt on päästy jo aikalailla käsiksi vietnamilaiseen ruokakulttuurin. Olimme neljän tähden ravintolassa syömässä buffet illallisen ja tarjolla oli kyllä kaikenlaista. Hyvin mielin menimme sinne nälkäisinä, ajatellen että nyt saa suomalaisetkin kunnolla ruokaa! Toisin kävi.
Alkuruokapöytä oli todella hyvännäköinen ja maistelimme erilaisia salaatteja, sushia ja kevätrullia, jotka maistuivat oikein hyvin. Pääruokapöydässä kaikki ruoat olivat kupujen alla, ja emme malttaneet odottaa mitä kaikkia herkkuja sieltä paljastuisi. Saatuamme lautaset tyhjiksi suuntasimme mystisten kupujen luo ja aloimme nostella niitä vuorotellen. Harmiksemme jokaisen kuvun alta paljastui mitä erikoisimman näköisiä ruokia, mm. härän kiveksiä, kalan päitä, lampaan nahkaa ja sian jalkoja. Kummasti lautasemme täyttyivät riisistä ja nuudelista. Tietenkin kokemuksenhaluisimmat olisivat maistaneet näitä kaikkia, mutta tällä kertaa emme halunneet leikkiä Madventuresia! Jälkiruokapöydässä oli hyytelöä ja sokerikakkuja. Melko tyhjää suomalaisen buffetin jälkiruokapöytään tottuneille herkuttelijoille. Juomaksi oli tarjolla mm. vesimelonimehua ja teetä, vettä piti pyytää erikseen tiskin takaa, ja kukaan muu ei näyttänyt vettä nauttivan ravintolassa.
Paikallinen aamupala koostuu ankeriaskeitosta ja sämpylästä. Tänään (sunnuntaina) heräsimme 6.30 valmiina lähtemään ankeriaskeitolle hotellin omistajan ja yhteyshenkilömme kanssa. Suuntasimme auton nokan kohti ruuhkaisia katuja ja päädyimme pieneen katukuppilaan, jossa pöydät ja tuolit olivat lasten muovikalusteet. Oikein ei meinannut pitkät jalat mahtua pöydän alle! Ankeriaskeitto oli jopa hyvää, todella tulista vain. Juomaksi oli jälleen vain tarjolla teetä, ja meille piti hakea viereisestä kioskista erilliset vesipullot.
Oli kyllä hieman hämmentävää olla sunnuntai aamuna liikkellä seitsemän aikaan, kun kadut vilisivät ihmisiä. Suomessa ei yleensä sunnuntai aamuisin tarvitse katsella tien yli kun ylittää katua, kun ihmiset eivät liiku tuohon aikaan vielä mihinkään.
Perjantaina näytimme paikallisille ystävillemme hieman suomalaista juhlakulttuuria kutsumalla heidät parille oluelle. Jatkoimme iltaa yökerhoon nimeltä Heaven Club, joka on todella hieno yökerho täällä. Hieman he olivat hämmentyneitä, kun eivät ennen olleet käyneet baarissa. He kertoivat kuitenkin viihtyneensä hyvin ja pitäneen oikein hauskaa. On mukava tuoda hieman meidänkin kulttuuria tänne opittavaksi, kun hekin opettavat niin paljo meille! Oli vain outoa mennä baariin yhdeksän aikaan illalla, kun ne sulkeutuvat jo keskiyöllä. Kaverit olivat melko järkyttyneitä kun kerroimme, että Suomessa baarit ovat auki neljään asti yöllä.
Olemme ehtineet käydä tutustumassa Quyet vuorella, josta oli hienot näkymät Vinh cityyn. Siellä oli myös monta sataa vuotta vanha kuninkaan temppeli, ja näimmekin ihmisiä rukoilemassa siellä kuninkaalta neuvoja. Me emme saaneet astua itse temppeliin, sillä meillä ei ollut pitkiä housuja ja paitoja päällä.
Bai Lu resortilla kävimme taas tänään ottamassa aurinkoa ja kierrellessämme rantaa huomasimme siellä valaiden muistomerkin. Sille paikalle oli haudattu valas, joka oli ajautunut vuonna 2001 Bai Lu:n rannalle menehtyneenä. Valas oli 24 metriä pitkä ja 2 metriä leveä! Kaunista, kun lajia kunnioitetaan täällä noin paljon, että tehdään omat muistomerkitkin.
Paljon olemme siis jälleen nähneet ja maistaneet!
Auf Wiedersehen,
Pirita, Minna ja Elina
Alkuruokapöytä oli todella hyvännäköinen ja maistelimme erilaisia salaatteja, sushia ja kevätrullia, jotka maistuivat oikein hyvin. Pääruokapöydässä kaikki ruoat olivat kupujen alla, ja emme malttaneet odottaa mitä kaikkia herkkuja sieltä paljastuisi. Saatuamme lautaset tyhjiksi suuntasimme mystisten kupujen luo ja aloimme nostella niitä vuorotellen. Harmiksemme jokaisen kuvun alta paljastui mitä erikoisimman näköisiä ruokia, mm. härän kiveksiä, kalan päitä, lampaan nahkaa ja sian jalkoja. Kummasti lautasemme täyttyivät riisistä ja nuudelista. Tietenkin kokemuksenhaluisimmat olisivat maistaneet näitä kaikkia, mutta tällä kertaa emme halunneet leikkiä Madventuresia! Jälkiruokapöydässä oli hyytelöä ja sokerikakkuja. Melko tyhjää suomalaisen buffetin jälkiruokapöytään tottuneille herkuttelijoille. Juomaksi oli tarjolla mm. vesimelonimehua ja teetä, vettä piti pyytää erikseen tiskin takaa, ja kukaan muu ei näyttänyt vettä nauttivan ravintolassa.
Paikallinen aamupala koostuu ankeriaskeitosta ja sämpylästä. Tänään (sunnuntaina) heräsimme 6.30 valmiina lähtemään ankeriaskeitolle hotellin omistajan ja yhteyshenkilömme kanssa. Suuntasimme auton nokan kohti ruuhkaisia katuja ja päädyimme pieneen katukuppilaan, jossa pöydät ja tuolit olivat lasten muovikalusteet. Oikein ei meinannut pitkät jalat mahtua pöydän alle! Ankeriaskeitto oli jopa hyvää, todella tulista vain. Juomaksi oli jälleen vain tarjolla teetä, ja meille piti hakea viereisestä kioskista erilliset vesipullot.
Oli kyllä hieman hämmentävää olla sunnuntai aamuna liikkellä seitsemän aikaan, kun kadut vilisivät ihmisiä. Suomessa ei yleensä sunnuntai aamuisin tarvitse katsella tien yli kun ylittää katua, kun ihmiset eivät liiku tuohon aikaan vielä mihinkään.
Perjantaina näytimme paikallisille ystävillemme hieman suomalaista juhlakulttuuria kutsumalla heidät parille oluelle. Jatkoimme iltaa yökerhoon nimeltä Heaven Club, joka on todella hieno yökerho täällä. Hieman he olivat hämmentyneitä, kun eivät ennen olleet käyneet baarissa. He kertoivat kuitenkin viihtyneensä hyvin ja pitäneen oikein hauskaa. On mukava tuoda hieman meidänkin kulttuuria tänne opittavaksi, kun hekin opettavat niin paljo meille! Oli vain outoa mennä baariin yhdeksän aikaan illalla, kun ne sulkeutuvat jo keskiyöllä. Kaverit olivat melko järkyttyneitä kun kerroimme, että Suomessa baarit ovat auki neljään asti yöllä.
Olemme ehtineet käydä tutustumassa Quyet vuorella, josta oli hienot näkymät Vinh cityyn. Siellä oli myös monta sataa vuotta vanha kuninkaan temppeli, ja näimmekin ihmisiä rukoilemassa siellä kuninkaalta neuvoja. Me emme saaneet astua itse temppeliin, sillä meillä ei ollut pitkiä housuja ja paitoja päällä.
Bai Lu resortilla kävimme taas tänään ottamassa aurinkoa ja kierrellessämme rantaa huomasimme siellä valaiden muistomerkin. Sille paikalle oli haudattu valas, joka oli ajautunut vuonna 2001 Bai Lu:n rannalle menehtyneenä. Valas oli 24 metriä pitkä ja 2 metriä leveä! Kaunista, kun lajia kunnioitetaan täällä noin paljon, että tehdään omat muistomerkitkin.
Paljon olemme siis jälleen nähneet ja maistaneet!
Auf Wiedersehen,
Pirita, Minna ja Elina
torstai 26. syyskuuta 2013
Hello!
"Hello" sanaa on kuullut niin paljon täällä parin viikon aikana, että sitä kuulee jo melkein unissaankin.Eilen saatiin viimein pyörät käyttöömme. Vähän oli pelkoa, että millaiset vehkeet sieltä tulee, kun olemme nähneet jos jonkilaista pyörää täällä paikallisilla. Onneksi ne olivat kuitenki oikein kivat upouudet fillarit!
Satulat ovat vain näin pitkille suomalaisille naisille hieman matalat, vaikka ne on nostettu maksimi korkeuteen.
Ensimmäinen pyöräily liikenteen seassa oli mielenkiintoinen ja todellinen extreme reissu. Suosittelemmekin extreme lajia harrastaville tätä kokeiltavaksi. Liikenne on hyvin sekaista, autoilijat ja skootterit ajelevat sekaisin tööttäilemällä toisilleen. Pyörällä täytyy vaan sukeltaa silmät kiinni mukaan tähän ja toivoa parasta. Ensimmäisestä reissusta selvittiin kunnialla huutaen ja kiljumalla koululta hotellille.
Hoitovaatteetkin saimme vetää päälle tänään ensimmäistä kertaa ja kävimme tutustumassa lasten sairaalan infektio-osastolla. Aikamoinen järkytyshän se oli suomalaiseen sairaalaan tottuneille hoitajille, mutta todella silmiä avaavaa myös. Pienissä potilashuoneissa oli 3-4 sänkyä, joissa lapset ja vanhempi makoilivat. Sängyt olivat metallisia, joissa "patjana" oli matto, peittoja ja tyynyjä ei näkynyt. Ikkunat olivat ylhäältä avoimet, joten sade pääsi hieman huoneisiin sisälle, ja ikkunoiden takana kalterien välistä toljottelivat uteliaat paikalliset sairaalan menoa. Katossa oli sentään pieni tuuletin, joka hieman kierrätti edes ilmaa. Yksi meistä meinasin kuitenkin pyörtyä, kun ei pienissä huoneissa saanut kunnolla happea suumaskin läpi ja oli niin kuumakin.
Näimme mm. rickettsia- ja sikotautipotilaat. Lääkäri selitti meille mitä taudit ovat, sillä vielä emme päässeet itse tutkimaan potilaita. Lääkäreillä ja hoitajilla ei ollut sukkia ollenkaan jalassa, joka myös hieman hämmensi meitä. Pihalla satoi kyllä niin paljon vettäkin, ja sadeviemärit eivät vetäneet, niin eipä sielä sukkia paljon crocseissa olisi voinut pitääkään, kun piti loikkia syvien vesilätäköiden läpi rakennuksesta toiseen.
Ensi viikolla pääsemme kunnolla tutustumaan ja tutkimaankin jo pikkupotilaita!
Hotellin sängyistä on tähdellistä mainita. Ne ovat kuin betonilattia, mutta viikon jälkeen selkä jo tottui näihin. Kävimme kaupoissakin kokeilemassa erilaisia sänkyjä, että ovatko ne todella kaikki näin kovia. Yritin myös kysellä paikallisilta kavereilta olisiko myynnissä petauspatjoja sänkyihin, että saisimme hieman pehmeämmäksi niitä. He näyttivät vain bambupatjoja, joita paikalliset käyttävät petauspatjoina. Kuinkahan käy, kun päästään Suomeen omaan pehmeään sänkyyn taas nukkumaan, voi olla että ensimmäinen yö vietetään lattialla! Sängyt ovat tulleet muutenkin meille todella tutuiksi ja tätä myöden rakkaiksi, kun ei hotellihuoneessa hirveästi muita kalusteita ole. Me nukumme, syömme, meikkaamme, kuivaamme hiukset, dataamme, teemme koulutehtävät, katsomme tv:tä, juomme, istuskelemme ja muuten vain hengailemme omilla sängyillämme. Mitä muuta voi enää sängyltä odottaa, kun se palvelee noin monessa asiassa!
Ravintoloissa on tullut hieman vaikeuksia maksamisen suhteen, kun täällä ihmiset olettavat että olemme yksi ihminen, ja lasku tuodaan aina yhdelle henkilölle. Tuntuu turhauttavalta joka kerta yrittää selittää ihmiselle joka ei puhu englantia, että haluamme maksaa erikseen. Tänään kuitenkin teimme edistysaskeleen kanttis kahvilassa, kun saimme selitettyä elekielellä tarjoilijalle, että maksamme erikseen. Piti jättää oikein ruhtinaalliset tipitkin siitä hyvästä hänelle. Rahoissa on erilaista myös se, kun täällä ei ole kolikoita ollenkaan!
Innolla odotamme siis ensi viikkoa, kun pääsemme todella kunnon töihin sairaalalla!
Pirita, Elina ja Minna
Satulat ovat vain näin pitkille suomalaisille naisille hieman matalat, vaikka ne on nostettu maksimi korkeuteen.
Ensimmäinen pyöräily liikenteen seassa oli mielenkiintoinen ja todellinen extreme reissu. Suosittelemmekin extreme lajia harrastaville tätä kokeiltavaksi. Liikenne on hyvin sekaista, autoilijat ja skootterit ajelevat sekaisin tööttäilemällä toisilleen. Pyörällä täytyy vaan sukeltaa silmät kiinni mukaan tähän ja toivoa parasta. Ensimmäisestä reissusta selvittiin kunnialla huutaen ja kiljumalla koululta hotellille.
Hoitovaatteetkin saimme vetää päälle tänään ensimmäistä kertaa ja kävimme tutustumassa lasten sairaalan infektio-osastolla. Aikamoinen järkytyshän se oli suomalaiseen sairaalaan tottuneille hoitajille, mutta todella silmiä avaavaa myös. Pienissä potilashuoneissa oli 3-4 sänkyä, joissa lapset ja vanhempi makoilivat. Sängyt olivat metallisia, joissa "patjana" oli matto, peittoja ja tyynyjä ei näkynyt. Ikkunat olivat ylhäältä avoimet, joten sade pääsi hieman huoneisiin sisälle, ja ikkunoiden takana kalterien välistä toljottelivat uteliaat paikalliset sairaalan menoa. Katossa oli sentään pieni tuuletin, joka hieman kierrätti edes ilmaa. Yksi meistä meinasin kuitenkin pyörtyä, kun ei pienissä huoneissa saanut kunnolla happea suumaskin läpi ja oli niin kuumakin.
Näimme mm. rickettsia- ja sikotautipotilaat. Lääkäri selitti meille mitä taudit ovat, sillä vielä emme päässeet itse tutkimaan potilaita. Lääkäreillä ja hoitajilla ei ollut sukkia ollenkaan jalassa, joka myös hieman hämmensi meitä. Pihalla satoi kyllä niin paljon vettäkin, ja sadeviemärit eivät vetäneet, niin eipä sielä sukkia paljon crocseissa olisi voinut pitääkään, kun piti loikkia syvien vesilätäköiden läpi rakennuksesta toiseen.
Ensi viikolla pääsemme kunnolla tutustumaan ja tutkimaankin jo pikkupotilaita!
Hotellin sängyistä on tähdellistä mainita. Ne ovat kuin betonilattia, mutta viikon jälkeen selkä jo tottui näihin. Kävimme kaupoissakin kokeilemassa erilaisia sänkyjä, että ovatko ne todella kaikki näin kovia. Yritin myös kysellä paikallisilta kavereilta olisiko myynnissä petauspatjoja sänkyihin, että saisimme hieman pehmeämmäksi niitä. He näyttivät vain bambupatjoja, joita paikalliset käyttävät petauspatjoina. Kuinkahan käy, kun päästään Suomeen omaan pehmeään sänkyyn taas nukkumaan, voi olla että ensimmäinen yö vietetään lattialla! Sängyt ovat tulleet muutenkin meille todella tutuiksi ja tätä myöden rakkaiksi, kun ei hotellihuoneessa hirveästi muita kalusteita ole. Me nukumme, syömme, meikkaamme, kuivaamme hiukset, dataamme, teemme koulutehtävät, katsomme tv:tä, juomme, istuskelemme ja muuten vain hengailemme omilla sängyillämme. Mitä muuta voi enää sängyltä odottaa, kun se palvelee noin monessa asiassa!
Ravintoloissa on tullut hieman vaikeuksia maksamisen suhteen, kun täällä ihmiset olettavat että olemme yksi ihminen, ja lasku tuodaan aina yhdelle henkilölle. Tuntuu turhauttavalta joka kerta yrittää selittää ihmiselle joka ei puhu englantia, että haluamme maksaa erikseen. Tänään kuitenkin teimme edistysaskeleen kanttis kahvilassa, kun saimme selitettyä elekielellä tarjoilijalle, että maksamme erikseen. Piti jättää oikein ruhtinaalliset tipitkin siitä hyvästä hänelle. Rahoissa on erilaista myös se, kun täällä ei ole kolikoita ollenkaan!
Innolla odotamme siis ensi viikkoa, kun pääsemme todella kunnon töihin sairaalalla!
Pirita, Elina ja Minna
tiistai 24. syyskuuta 2013
Xin Chao koululta!
Pikkuhiljaa alkaa tulla tutuiksi vietnamilaisten tavat, tyylit ja käytännöt. Ajassa pysyminen on heille erittäin vaikeaa, ja jämpteinä suomalaisina se on hieman turhauttavaa. Sovitut ajat, jopa lukujärjestykseen tehdyt suunnitelmat eivät pidä, muutoksia aikatauluihin tulee aina. Ravintoloissa ja kaupoissakin työntekijöillä ei ole mitään kiirettä. Juomia saattaa joutua odottelemaan vartin ja ruokaa tunnin, kun työntekijöillä ei ole kiirettä mennä valmistamaan sitä. Siesta-aika on yleensä 11.00-13.00, mutta sekin venyy useimmilla 10.00-16.00 pintaan. Juuri kun me suomalaisina olemme liikkeellä ja haluaisimme tehdä ostoksia, niin ihmiset nukkuvat tiskien takana ja skoottereidensa päällä. Hieman nolottaa, kun he joutuvat kömpimään maan rajasta lepoaikaan, kun turistit tarvitsevat vettä juuri sillä hetkellä! Mutta eikö tähän rentoon, huolettomaan aikataulu käytäntöön pian itsekin totu. Kaverit hieman Suomessa ovat varoitelleet, että ei saisi tulla meille tavaksi kuitenkaa sitten kun palaamme Suomeen!
Tänään olimme koulussa seuraamassa englannin tuntia. Enemmänkin tunnit menivät silti siihen, että oppilaat seurasivat meitä. He kyselivät paljon kysymyksiä ja lauloivat mikrofoniin luokan edessä meille lauluja, enimmäkseen One Directionia, joka tuntuu olevan kaikkien suosikki bändi täällä. Kuvissa sai jälleen poseerata niin että posket kramppasivat hymyilemisestä kun tunnit olivat ohitse. Oppilaat opiskelevat täällä amk:ssa ala-aste tason englantia. Tuntuu hassulta, kun asiat joita me opiskelemme Suomessa 4. luokalla, ovat täällä nyt opiskelun aiheena. Olemme kyllä kiitollisia suomalaisesta koulutuksen tasosta, joka on ihan ensiluokkaista. Aina sitä joutuu hieman lähteä kauemmas, että näkee lähelle ja muistaa arvostaa asioita jälleen erilailla.
Rullaluistelu on täällä kova ja pidetty urheilulaji. "Patin club" on paikka, jossa ihmiset käyvät rullaluistelemassa. Siellä ollaan melko pienissä sisätiloissa, vuokrataan rullaluistimet ja luistellaan ympyrää diskovalojen välkkyessä ja menomusiikin soidessa. Nuoret ovat todella taitaviakin, he osaavat temppuja ja hyppivät pienistä hyppyreistä. Itselläni kävi pieni vahinko, kun yhtäkkiä vauhdissa lähti rullat irti luistimista. Vein luistimet vuokrauspisteelle, ja työntekijä kaivoi vain ruuvimeisselin tiskin alta ja alkoi ruuvata rullia takaisin kiinni luistimeen. Tästä opimme, että täytyy aina tarkistaa rullaluistimien kunto ennenkuin lähdemme luistelemaan hurjana kuin Koskela!
Vakio hengailupaikkakin on jo löytynyt 100 metrin päästä viihtyisästä kahvilasta. Parhaat jäätelöannokset ja tyylikkään kaunis sisustus. Ihanaa, kun alkaa jo paikatkin tulla tutuiksi ja tietää vähän missä on parasta viettää iltaa! :)
Tam biet!
Pirita, Elina ja Minna
Tänään olimme koulussa seuraamassa englannin tuntia. Enemmänkin tunnit menivät silti siihen, että oppilaat seurasivat meitä. He kyselivät paljon kysymyksiä ja lauloivat mikrofoniin luokan edessä meille lauluja, enimmäkseen One Directionia, joka tuntuu olevan kaikkien suosikki bändi täällä. Kuvissa sai jälleen poseerata niin että posket kramppasivat hymyilemisestä kun tunnit olivat ohitse. Oppilaat opiskelevat täällä amk:ssa ala-aste tason englantia. Tuntuu hassulta, kun asiat joita me opiskelemme Suomessa 4. luokalla, ovat täällä nyt opiskelun aiheena. Olemme kyllä kiitollisia suomalaisesta koulutuksen tasosta, joka on ihan ensiluokkaista. Aina sitä joutuu hieman lähteä kauemmas, että näkee lähelle ja muistaa arvostaa asioita jälleen erilailla.
Rullaluistelu on täällä kova ja pidetty urheilulaji. "Patin club" on paikka, jossa ihmiset käyvät rullaluistelemassa. Siellä ollaan melko pienissä sisätiloissa, vuokrataan rullaluistimet ja luistellaan ympyrää diskovalojen välkkyessä ja menomusiikin soidessa. Nuoret ovat todella taitaviakin, he osaavat temppuja ja hyppivät pienistä hyppyreistä. Itselläni kävi pieni vahinko, kun yhtäkkiä vauhdissa lähti rullat irti luistimista. Vein luistimet vuokrauspisteelle, ja työntekijä kaivoi vain ruuvimeisselin tiskin alta ja alkoi ruuvata rullia takaisin kiinni luistimeen. Tästä opimme, että täytyy aina tarkistaa rullaluistimien kunto ennenkuin lähdemme luistelemaan hurjana kuin Koskela!
Vakio hengailupaikkakin on jo löytynyt 100 metrin päästä viihtyisästä kahvilasta. Parhaat jäätelöannokset ja tyylikkään kaunis sisustus. Ihanaa, kun alkaa jo paikatkin tulla tutuiksi ja tietää vähän missä on parasta viettää iltaa! :)
Tam biet!
Pirita, Elina ja Minna
sunnuntai 22. syyskuuta 2013
Viikko takana vietnamilaista elämää!
Perjantaina käytiin tutustumassa meidän kouluun, kierreltiin siellä ja käytiin myös tutustumassa pariin luokkaan. Oltiin kuin suuremmatkin julkkikset, oppilaat luokassa nousi seisomaan ja hurraamaan kun tultiin paikalle! Olihan se aika hämmentävää, ei maalta tulevat tytöt osaa varautua tuollaiseen! :) Perjantaina meidät kutsuttiin myös tutustumaan koulun englanticlubiin. Olihan se jokseenkin hämmentävää, koska paikalla olleet vietnamilaiset eivät osanneet puhua englantia juuri ollenkaan. Myös koulun rehtori oli paikalla opiskelemassa kieltä..
Lauantaina vihdoin ja viimein aurinko alkoi näyttäytyä meille! Johan sitä vettä satoikin koko viikko ja niin paljon, että tiet olivat tukossa, kun vettä oli joka paikassa! Lauantai aamupäivällä käytiin syömässä hotellissa nimeltä Saigon Kimlien, neljän tähden hotelli. Ruoka oli todella maittavaa ja laatunsa nähden halpaa!
Ostoksia on tehty hurjasti viikonlopun aikana. Ihmisiäkin on ollut liikkeellä paljon, varsinkin iltaisin, kun vettä ei ole satanut. Basaareilla on välillä hieman ahdasta ja tukalaa; esim. kun kokeilee paitaa, tilannetta saattaa tulla seuraamaan 10 silmäparia!
Sunnuntaipäivä aloitettiin menemällä markettiin, koska paikallinen ystävä halusi ostaa meille paikalliset hatut! ..johan niitä on koko viikko etsittykin :) Taksilla jatkettiin rannalle nimeltä Bai Lu resort. Paikka oli kuin paratiisi ja koko ranta oli vain meidän kolmen käytössä! :) Merivesi oli lämmintä ja ranta matala. Matka Bai Lu resortiin oli mielenkiintoinen, kun ajettiin maaseudun läpi ja nähtiin kuinka lehmälaumat oleskelivat keskellä tietä ja ihmiset työskentelivät riisipelloilla!
Ollaan täällä ihmetelty paikallisia ihmisiä, varsinkin naisia, kun he pukeutuvat hyvin peittävästi helteelläkin. Syynä tähän on se, että vietnamilaiset miehet ihannoivat vaaleaa ihoa. Tämän takia naiset eivät halua ruskettua. Meillä kolmella pohjalaisella naisella hiki valuu jo pelkästään siitä, kun katsomme paikallisten ihmisten pukeutuneen farkkuihin ja tuulitakkeihin niin, että vain silmät näkyvät!
Huomenna olisi sitten ensimmäinen koulupäivä edessä. Mielenkiinnolla odotamme, mitä se tuo tullessaan! :)
Minna, Elina ja Pirita
Lauantaina vihdoin ja viimein aurinko alkoi näyttäytyä meille! Johan sitä vettä satoikin koko viikko ja niin paljon, että tiet olivat tukossa, kun vettä oli joka paikassa! Lauantai aamupäivällä käytiin syömässä hotellissa nimeltä Saigon Kimlien, neljän tähden hotelli. Ruoka oli todella maittavaa ja laatunsa nähden halpaa!
Ostoksia on tehty hurjasti viikonlopun aikana. Ihmisiäkin on ollut liikkeellä paljon, varsinkin iltaisin, kun vettä ei ole satanut. Basaareilla on välillä hieman ahdasta ja tukalaa; esim. kun kokeilee paitaa, tilannetta saattaa tulla seuraamaan 10 silmäparia!
Sunnuntaipäivä aloitettiin menemällä markettiin, koska paikallinen ystävä halusi ostaa meille paikalliset hatut! ..johan niitä on koko viikko etsittykin :) Taksilla jatkettiin rannalle nimeltä Bai Lu resort. Paikka oli kuin paratiisi ja koko ranta oli vain meidän kolmen käytössä! :) Merivesi oli lämmintä ja ranta matala. Matka Bai Lu resortiin oli mielenkiintoinen, kun ajettiin maaseudun läpi ja nähtiin kuinka lehmälaumat oleskelivat keskellä tietä ja ihmiset työskentelivät riisipelloilla!
Ollaan täällä ihmetelty paikallisia ihmisiä, varsinkin naisia, kun he pukeutuvat hyvin peittävästi helteelläkin. Syynä tähän on se, että vietnamilaiset miehet ihannoivat vaaleaa ihoa. Tämän takia naiset eivät halua ruskettua. Meillä kolmella pohjalaisella naisella hiki valuu jo pelkästään siitä, kun katsomme paikallisten ihmisten pukeutuneen farkkuihin ja tuulitakkeihin niin, että vain silmät näkyvät!
Huomenna olisi sitten ensimmäinen koulupäivä edessä. Mielenkiinnolla odotamme, mitä se tuo tullessaan! :)
Minna, Elina ja Pirita
Kuvia lähialueistamme
.jpg) |
| Kadut vesisateen jälkeen |
.jpg) |
| Paikallinen tori |
.jpg) |
| Ho Chi Minh square |
.jpg) |
| Katuravintola, ruokapöytä ja -tuolit olivat lasten muoviset kalusteet. |
.jpg) |
| Bai Lu resort. |
torstai 19. syyskuuta 2013
Kuvia mm. Cua Lo beachiltä ja karaokebaarista
 |
| Cua Lo beach |
 |
| Cua Lo beach |
.jpg) |
| Cua Lo beach |
 |
| Cua Lo beach |
.JPG) |
| Karaokebaarin antimia |
.JPG) |
| Ostoskeskuksen ympäristöä |
.JPG) |
| Bambusta on moneksi! |
Ensimmäisten päivien fiilarit!
Ensimmäiset päivät Vinhissä takana ja paljon olemme nähneet ja kokeneet. Lämpöä piisaa ja soijaa pukkaa koko ajan, vaikka aurinko ei ole vielä meille paistanutkaan. Matkustettuamme 22 tuntia kohteeseen, meitä oli Vinhin pienellä lentokentällä vastassa viisi ihmistä. He veivät meidät heti syömään paikalliseen ravintolaan. Ruoka oli mitä oudointa perussuomalaiseen perunaruokaan tottuneille neideille: kaikenlaista kalaa banaanilla, villisikaa, kanaa, vihreitä lehtiä ym. Ruokajuomana oli kalja, joka oli myös hieman hämmentävää. Maistoimme kuitenkin kohteliaisuudesta kaikkea ja ihan hyväähän kaikki loppujen lopuksi oli. Ruokailun jälkeen meidät tuotiin hotellille, joka on todella mukava ja siisti. Meillä on länsimainen wc, jääkaappi, ilmastointi, tv ja mikro, kaikki siis mitä ihminen täällä tarvitsee.
Ostoskeskus on tullut myös jo tutuksi, samoin suuri basaari, josta löytyi tietenkin heti Pradan laukut 650.000 dongin hintaan. Yleisesti täällä on ihmisillä uudet hienot autot, ja rakennukset ovat hyvinkin länsimaisia. Slummin näköisiä taloja on tietenkin myös näkynyt, mutta ne ovat melko hyvin piilotettu hienojen rakennusten taakse. Ho Chi Minh Square on tosi hieno ja iso keskuspuisto täällä, ja sen ympärillä menee kauniit kadut täynnä palmuja ja valoja.
Liikenne on hurjaa, kun ihmiset painelevat menemään skoottereillaan. Kaikki ilmoittaa risteykseen tullessaan ja ohittaessaan töötillä tulostaan ja sitä mukaa sitten olettavat että heitä väistetään. Muutaman kerran on saanut kiljaista taksin takapenkiltä läheltäpiti-tilanteessa. Odotamme sitä päivää kun saamme polkupyörät käyttöömme ja pääsemme liikenteen sekaan ajelemaan.
Cua Lo rannalla olemme myös ehtineet jo käydä tutustumassa ja oli todella kauniit maisemat sielä. Reitti sinne meni ns. slummialueen ohi, jossa talot olivat pieniä ja osan etupihalla oli lehmä syömässä ruohoa, näimme myös kun paikallinen kuljetti skootterin tarakalla kuollutta sikaa.
Eilen menimme karaoke-baariin, siellä meidät ohjattiin erilliseen huoneeseen, jossa oli karaokelaitteet ja pöydät notkuivat ruokaa ja juomaa. Siellä sitten laulettiin omissa oloissa ja nautittiin olutta ja herkullisia hedelmiä. Wc oli erittäin mielenkiintoinen kokemus täällä baarissa, kun ei ollut pönttöjä ollenkaan. Kokonaisuudessaan ilta maksoi noin 30 euroa, johon kuului siis kaikki.
Iltaa jatkoimme yökerhoon jossa saimme oman palvelijan, joka huolehti koko ajan lasien täytöstä ja siitä että meillä oli kaikki hyvin. Musiikki oli hyvää, joten saimme tanssia ja revitellä kunnolla. Yökerho oli todella siisti yleisilmeeltään, kun paalutkin olivat timanttia ja lavan reunassa oli jätti sädetikku palamassa.
Ihmiset ovat hämillään meidät nähdessään. Olemmekin saaneet satoja katseita ja huutoja parin päivän aikana. Kuvissa olemme saaneet myös poseerata monesti. Tiedämme nyt ainakin miltä julkisuuden henkilöistä tuntuu kävellä kaduilla, kun koko ajan joku tuijottaa, huutelee ja haluaa ottaa kuvia. Paikalliset ihmiset ovat todella ystävällisiä ja olemmekin saaneet jo pari hyvää ystävää täältä, jotka ovat opastaneet meidät hyvään alkuun. Palvelu on joka paikassa ensiluokkaista ja toimivaa.
Tässä ensimmäisten päivien tunnelmia, kirjoittelemme taas lisää kokemuksien karttuessa!
Pirita, Minna ja Elina
Ostoskeskus on tullut myös jo tutuksi, samoin suuri basaari, josta löytyi tietenkin heti Pradan laukut 650.000 dongin hintaan. Yleisesti täällä on ihmisillä uudet hienot autot, ja rakennukset ovat hyvinkin länsimaisia. Slummin näköisiä taloja on tietenkin myös näkynyt, mutta ne ovat melko hyvin piilotettu hienojen rakennusten taakse. Ho Chi Minh Square on tosi hieno ja iso keskuspuisto täällä, ja sen ympärillä menee kauniit kadut täynnä palmuja ja valoja.
Liikenne on hurjaa, kun ihmiset painelevat menemään skoottereillaan. Kaikki ilmoittaa risteykseen tullessaan ja ohittaessaan töötillä tulostaan ja sitä mukaa sitten olettavat että heitä väistetään. Muutaman kerran on saanut kiljaista taksin takapenkiltä läheltäpiti-tilanteessa. Odotamme sitä päivää kun saamme polkupyörät käyttöömme ja pääsemme liikenteen sekaan ajelemaan.
Cua Lo rannalla olemme myös ehtineet jo käydä tutustumassa ja oli todella kauniit maisemat sielä. Reitti sinne meni ns. slummialueen ohi, jossa talot olivat pieniä ja osan etupihalla oli lehmä syömässä ruohoa, näimme myös kun paikallinen kuljetti skootterin tarakalla kuollutta sikaa.
Eilen menimme karaoke-baariin, siellä meidät ohjattiin erilliseen huoneeseen, jossa oli karaokelaitteet ja pöydät notkuivat ruokaa ja juomaa. Siellä sitten laulettiin omissa oloissa ja nautittiin olutta ja herkullisia hedelmiä. Wc oli erittäin mielenkiintoinen kokemus täällä baarissa, kun ei ollut pönttöjä ollenkaan. Kokonaisuudessaan ilta maksoi noin 30 euroa, johon kuului siis kaikki.
Iltaa jatkoimme yökerhoon jossa saimme oman palvelijan, joka huolehti koko ajan lasien täytöstä ja siitä että meillä oli kaikki hyvin. Musiikki oli hyvää, joten saimme tanssia ja revitellä kunnolla. Yökerho oli todella siisti yleisilmeeltään, kun paalutkin olivat timanttia ja lavan reunassa oli jätti sädetikku palamassa.
Ihmiset ovat hämillään meidät nähdessään. Olemmekin saaneet satoja katseita ja huutoja parin päivän aikana. Kuvissa olemme saaneet myös poseerata monesti. Tiedämme nyt ainakin miltä julkisuuden henkilöistä tuntuu kävellä kaduilla, kun koko ajan joku tuijottaa, huutelee ja haluaa ottaa kuvia. Paikalliset ihmiset ovat todella ystävällisiä ja olemmekin saaneet jo pari hyvää ystävää täältä, jotka ovat opastaneet meidät hyvään alkuun. Palvelu on joka paikassa ensiluokkaista ja toimivaa.
Tässä ensimmäisten päivien tunnelmia, kirjoittelemme taas lisää kokemuksien karttuessa!
Pirita, Minna ja Elina
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)