 |
| Tippukiviluola |
 |
| Kelluvan kalastuskylän kauppa |
 |
| Kajakoimassa |
 |
| Kelluvan kylän talo ja vahtikoira |
 |
| Niin kauniita saaria ja maisemia |
 |
| Laivalla nauttimiamme ruokia |
 |
| Auringonnousu ja -lasku |
maanantai 28. lokakuuta 2013
Halong Bay kuvia
Alo Halong Bay!
Torstaina työpäivän jälkeen hypättiin bussiin ja otettiin suunta kohti Hanoita. Bussissa istuttiin jälleen 8.5 tuntia, vaikka matkaa Vinhistä Hanoihin on 280 km. Viihdykettä oli onneksi, kun screeneiltä tuli amerikkalainen hyvä elokuva. Se vain vähän meni pilalle, kun päälle tuli videonauhalta vietnamilainen dubbaus, jossa yksi nainen koko ajan toisti kaikkien näyttelijöiden vuorosanat. Hieman se kyllä rupesi jo naurattamaankin, että miksi pitää dubata noin kehnosti, parempi olisi laittaa vaikka tekstitys vietnamiksi ja antaa näyttelijöiden hoitaa puhuminen! Muuten bussimatka meni hyvin, vaikka hulluja ohituksia ja äkkijarrutuksia oli jälleen koko ajan, lisäksi meinattiin ottaa yksi liikennemerkki matkaan mukaan. Hanoihin saavuttuamme suuntasimme jälleen PUKU -kahvilaan syömään, jossa tuli heti kotoisa olo, kun kajareista pauhasi The Fox!
Hanoissa ehdittiin perjantaina käydä shoppailemassa Vincom Mall Towerissa ja miljoonia sai kulumaan helposti. Syömässä käytiin Pizza Hutissa, ja kyllä maistui pizzat hyvälle puolentoista kuukauden nuudelikuurin jälkeen! Illalla suunnattiin vielä kaduille ostoksille, joista löytyikin hyvin tuliaisia Suomeen. Paras löytö oli allekirjoittaneella (Piritalla) Disneyn elokuvaboksi, joka sisälsi kaikki Disneyn elokuvat. Ei tarvinnut paljon harkita ostaako vai eikö vaivaisella miljoonalla (n. 35 €) 142 Disneyn elokuvaa! Käytiin myös tsekkaamassa kaunis St.Josephsin katedraali, joka sijaitsi ihan hotellimme nurkilla.
Lauantai aamuna herättiin kuudelta, ja hotellin aamupalan jälkeen meidät noudettiin upouudella minibussilla ja matka kohti kauan odotettua Halong Bayta alkoi. Matkaa Hanoista Halong Baylle oli 180 km ja se kesti 4 h. Tie oli hyvin möykkyistä ja sai tosissaan pitää kiinni penkistä, ettei pää osunut kattoon kun bussikuski kaahasi monttuteillä. Matkalla pysähdyimme matkamuistomyymälään, jossa kehitysvammaiset tekivät kauniita neulospistotöitä ja koruja.
Satamaan päästyämme nousimme melko pieneen puiseen paattiin, joka kuskasi meidät risteilyaluksellemme. Hypättyämme laivasta toiseen ja päästyämme hyttiimme, yllätyimme hyvin positiivisesti. Hytti oli todella tilava, kauniisti sisustettu ja siisti. Ainoa hämmennys oli vessan "ovi", joka oli pitsiverho.
Lounaan jälkeen lähdimme kohti tippukiviluolaa, joka oli yhden saaren sisällä. Kyseinen luola on kuulemma Aasian kaunein luola, ja sitä se todella oli. Sisällä näimme kaikenlaisia kivestä muotoutuneita kivimuodostelmia, mm. elefantin, nauravan Buddhan ja käärmeen. Jättiläis kilpikonnakin oli muotoutunut kivestä ja sen päätä kosketettuaan on onnellinen ja pitkä loppuelämä taattu. Kapusimme vielä portaat ylös saaren päälle, josta aukenivat huimat näkymät Halong Baylle.
Tämän jälkeen jatkoimme matkaa kajakoimaan. Minä ja Elina mentiin melomaan yhdessä ja Minna tuli omalla kanootilla vieressä. Melottiin katsomaan yhtä luolaa ja kierrettiin yksi iso saari ympäri. Huomattiin, että veneliikenne on samanlaista kuin tieliikenne täällä, kun Minna meinasi jäädä yhden paatin alle sen tullessa suoraan kohti ja tööttiä vain painaen. Onneksi on reenattu kovasti ja lihakset kunnossa, niin ehti meloa pois alta. Palattuamme risteilijälle menimme aurinkokannelle katselemaan auringonlaskua, joka oli hyvin rentouttavaa ja kaunista.
Sunnuntaina herätyskello soitti 5.25, kun nousimme katsomaan auringonnousua. Kyllä kannatti, vaikka silmät ristissä istuimmekin ensimmäisen vartin yläkannella vilttien alla. Puoli seitemältä meille pidettiin Tai chi -jumppaa, joka pisti veren mukavasti kiertämään ja virkisti päivän aktiviteetteihin. Herkullisen aamupalan jälkeen hyppäsimme jälleen pienempään paattiin ja suuntasimme kohti kelluvaa kalastuskylää. Kylässä asuu 50 perhettä, joissa on n. 200 lasta. Lapset käyvät koulua, joka on myös kelluva "rakennus" meressä. Kouluun mennään asukkaiden "autoilla" eli veneillä, joissa oli rekisterikilvetkin. Ruoanlaitto- ja suihkuvesi tuodaan kyliin erikseen, ja näimmekin kun eräs paikallinen kävi "suihkussa" omalla lautallaan heittäen tynnyristä niskaansa vettä. Kaupat olivat veneellä liikkuvia paikallisia, joilla oli veneissään myynnissä ruokaa ja juomaa. Ostokset he ojensivat haavilla ostajalle ja ostaja laittoi rahat haavin kautta myyjälle. Talot olivat siis rakennettu kelluvien lauttojen päälle, ja siellä ihmiset asuivat meren keskellä. Koiriakin näkyi monessa taloudessa olevan, melko vähän vain juoksutilaa koirilla, kun talo on ympäröity vedellä.
Maisemat kylää kierrellessämme olivat henkeäsalpaavan kauniit. Vesi oli aivan kirkasta ja turkoosia, kauniita saaria ja vuoria joka puolella, täydellinen rauha ja hiljaisuus, täällä jos jossain sielu ja mieli lepäsi.
Kierroksen jälkeen vierailimme helmisimpukka farmilla, jossa kasvatettiin helmiä. Oli mielenkiintoista nähdä, miten helmet syntyvät. Ensin ostereita kasvatetaan vedessä 18 kk, jonka jälkeen ne nostetaan ylös, niiden suu avataan ja sinne asetetaan osterin kuoresta leikattu pallo. Tämän jälkeen ne asetetaan takaisin veteen, ja viiden vuoden kuluttua helmi on hioutunut valmiiksi osterin sisällä.
Tämän reissun jälkeen ehdimme ottaa vielä hieman aurinkoa risteilijän yläkannella sekä räpsiä kuvia. Kokkauskurssikin meille pidettiin laivalla, jossa opettelimme valmistamaan tuoreita kevätkääryleitä. Maukkaitahan niistä tuli näillä kokkitaidoilla! Samalla meille kerrottiin, että Vietnamissa naiset aina kokkaavat ja miehet vain juovat. Tyttöjen onkin todistettava kokkaustaitonsa mahdollisen tulevan poikaystävän vanhemmille ennen kuin he voivat virallistaa suhteensa, sillä jos tyttö ei osaa kokata tarpeeksi hyvin, ei häntä voida hyväksyä pojalle vaimoksi.
Ruoat laivalla olivat todella hyviä ja paikallisia. Maistoimme mm. rapua, makrillia, kalmaria, jätti katkarapuja, pitayaa, vietnamilaista kahvia ja perunaakin saatiin, jota ei ole näkynyt missään kaupoissa tai ravintoloissa tähän asti. Paljon uusia makuelämyksiä siis jokaiselle meistä!
Bussimatka takaisin Vinhiin ei ollut niin antoisa, kuin edelliset matkat. Johtuikohan siitä, kun olemme liikkuneet busseilla vain päivällä ja nyt olimme yöllä matkassa. Aina kun bussi pysähtyi, niin kaivautuivat pienet torakat koloistaan meitä säikyttelemään, joka ei ollut niin mukavaa. Lisäksi oli varkaita liikkellä, joka ei ilostuttanut meitä yhtään. Tästä kuitenkin viisaampina kohti seuraavaa bussimatkaa!
Kaiken kaikkiaan Halong Bay oli aivan mieletön, ja se antoi enemmän kuin olisi voinut kuvitella. Maisemat olivat todella henkeäsalpaavat, ja vesipelkoinenkin pääsi peloistaan yli näiden maisemien avulla. Tulee olemaan varmasti aina yksi kauneimmista paikoista missä tulee ikinä käymään.
Aurinkoisin terveisin,
Pirita, Minna ja Elina
Hanoissa ehdittiin perjantaina käydä shoppailemassa Vincom Mall Towerissa ja miljoonia sai kulumaan helposti. Syömässä käytiin Pizza Hutissa, ja kyllä maistui pizzat hyvälle puolentoista kuukauden nuudelikuurin jälkeen! Illalla suunnattiin vielä kaduille ostoksille, joista löytyikin hyvin tuliaisia Suomeen. Paras löytö oli allekirjoittaneella (Piritalla) Disneyn elokuvaboksi, joka sisälsi kaikki Disneyn elokuvat. Ei tarvinnut paljon harkita ostaako vai eikö vaivaisella miljoonalla (n. 35 €) 142 Disneyn elokuvaa! Käytiin myös tsekkaamassa kaunis St.Josephsin katedraali, joka sijaitsi ihan hotellimme nurkilla.
Lauantai aamuna herättiin kuudelta, ja hotellin aamupalan jälkeen meidät noudettiin upouudella minibussilla ja matka kohti kauan odotettua Halong Bayta alkoi. Matkaa Hanoista Halong Baylle oli 180 km ja se kesti 4 h. Tie oli hyvin möykkyistä ja sai tosissaan pitää kiinni penkistä, ettei pää osunut kattoon kun bussikuski kaahasi monttuteillä. Matkalla pysähdyimme matkamuistomyymälään, jossa kehitysvammaiset tekivät kauniita neulospistotöitä ja koruja.
Satamaan päästyämme nousimme melko pieneen puiseen paattiin, joka kuskasi meidät risteilyaluksellemme. Hypättyämme laivasta toiseen ja päästyämme hyttiimme, yllätyimme hyvin positiivisesti. Hytti oli todella tilava, kauniisti sisustettu ja siisti. Ainoa hämmennys oli vessan "ovi", joka oli pitsiverho.
Lounaan jälkeen lähdimme kohti tippukiviluolaa, joka oli yhden saaren sisällä. Kyseinen luola on kuulemma Aasian kaunein luola, ja sitä se todella oli. Sisällä näimme kaikenlaisia kivestä muotoutuneita kivimuodostelmia, mm. elefantin, nauravan Buddhan ja käärmeen. Jättiläis kilpikonnakin oli muotoutunut kivestä ja sen päätä kosketettuaan on onnellinen ja pitkä loppuelämä taattu. Kapusimme vielä portaat ylös saaren päälle, josta aukenivat huimat näkymät Halong Baylle.
Tämän jälkeen jatkoimme matkaa kajakoimaan. Minä ja Elina mentiin melomaan yhdessä ja Minna tuli omalla kanootilla vieressä. Melottiin katsomaan yhtä luolaa ja kierrettiin yksi iso saari ympäri. Huomattiin, että veneliikenne on samanlaista kuin tieliikenne täällä, kun Minna meinasi jäädä yhden paatin alle sen tullessa suoraan kohti ja tööttiä vain painaen. Onneksi on reenattu kovasti ja lihakset kunnossa, niin ehti meloa pois alta. Palattuamme risteilijälle menimme aurinkokannelle katselemaan auringonlaskua, joka oli hyvin rentouttavaa ja kaunista.
Sunnuntaina herätyskello soitti 5.25, kun nousimme katsomaan auringonnousua. Kyllä kannatti, vaikka silmät ristissä istuimmekin ensimmäisen vartin yläkannella vilttien alla. Puoli seitemältä meille pidettiin Tai chi -jumppaa, joka pisti veren mukavasti kiertämään ja virkisti päivän aktiviteetteihin. Herkullisen aamupalan jälkeen hyppäsimme jälleen pienempään paattiin ja suuntasimme kohti kelluvaa kalastuskylää. Kylässä asuu 50 perhettä, joissa on n. 200 lasta. Lapset käyvät koulua, joka on myös kelluva "rakennus" meressä. Kouluun mennään asukkaiden "autoilla" eli veneillä, joissa oli rekisterikilvetkin. Ruoanlaitto- ja suihkuvesi tuodaan kyliin erikseen, ja näimmekin kun eräs paikallinen kävi "suihkussa" omalla lautallaan heittäen tynnyristä niskaansa vettä. Kaupat olivat veneellä liikkuvia paikallisia, joilla oli veneissään myynnissä ruokaa ja juomaa. Ostokset he ojensivat haavilla ostajalle ja ostaja laittoi rahat haavin kautta myyjälle. Talot olivat siis rakennettu kelluvien lauttojen päälle, ja siellä ihmiset asuivat meren keskellä. Koiriakin näkyi monessa taloudessa olevan, melko vähän vain juoksutilaa koirilla, kun talo on ympäröity vedellä.
Maisemat kylää kierrellessämme olivat henkeäsalpaavan kauniit. Vesi oli aivan kirkasta ja turkoosia, kauniita saaria ja vuoria joka puolella, täydellinen rauha ja hiljaisuus, täällä jos jossain sielu ja mieli lepäsi.
Kierroksen jälkeen vierailimme helmisimpukka farmilla, jossa kasvatettiin helmiä. Oli mielenkiintoista nähdä, miten helmet syntyvät. Ensin ostereita kasvatetaan vedessä 18 kk, jonka jälkeen ne nostetaan ylös, niiden suu avataan ja sinne asetetaan osterin kuoresta leikattu pallo. Tämän jälkeen ne asetetaan takaisin veteen, ja viiden vuoden kuluttua helmi on hioutunut valmiiksi osterin sisällä.
Tämän reissun jälkeen ehdimme ottaa vielä hieman aurinkoa risteilijän yläkannella sekä räpsiä kuvia. Kokkauskurssikin meille pidettiin laivalla, jossa opettelimme valmistamaan tuoreita kevätkääryleitä. Maukkaitahan niistä tuli näillä kokkitaidoilla! Samalla meille kerrottiin, että Vietnamissa naiset aina kokkaavat ja miehet vain juovat. Tyttöjen onkin todistettava kokkaustaitonsa mahdollisen tulevan poikaystävän vanhemmille ennen kuin he voivat virallistaa suhteensa, sillä jos tyttö ei osaa kokata tarpeeksi hyvin, ei häntä voida hyväksyä pojalle vaimoksi.
Ruoat laivalla olivat todella hyviä ja paikallisia. Maistoimme mm. rapua, makrillia, kalmaria, jätti katkarapuja, pitayaa, vietnamilaista kahvia ja perunaakin saatiin, jota ei ole näkynyt missään kaupoissa tai ravintoloissa tähän asti. Paljon uusia makuelämyksiä siis jokaiselle meistä!
Bussimatka takaisin Vinhiin ei ollut niin antoisa, kuin edelliset matkat. Johtuikohan siitä, kun olemme liikkuneet busseilla vain päivällä ja nyt olimme yöllä matkassa. Aina kun bussi pysähtyi, niin kaivautuivat pienet torakat koloistaan meitä säikyttelemään, joka ei ollut niin mukavaa. Lisäksi oli varkaita liikkellä, joka ei ilostuttanut meitä yhtään. Tästä kuitenkin viisaampina kohti seuraavaa bussimatkaa!
Kaiken kaikkiaan Halong Bay oli aivan mieletön, ja se antoi enemmän kuin olisi voinut kuvitella. Maisemat olivat todella henkeäsalpaavat, ja vesipelkoinenkin pääsi peloistaan yli näiden maisemien avulla. Tulee olemaan varmasti aina yksi kauneimmista paikoista missä tulee ikinä käymään.
Aurinkoisin terveisin,
Pirita, Minna ja Elina
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Haudi hau sairaalalta ja elokuvista!
Meidän kiusana ovat olleet nyt muurahaiset, jotka eksyvät meidän ruokiinkin välillä ja mistä milloin niitä löytää myös vaatteista ja kylpyhuoneesta. Yhtenä päivänä ne olivat linnoittautuneet minun (Minnan) rusinoihin ja Elinan suklaamuroihin! :D Tämä ei ole kuitenkaan mitään verrattuna siihen, kun paikallinen opiskelijaystävämme kertoi, että hänen asunnossaan vierailee tasaiseen tahtiin pienen kissan kokoinen hiiri! Kyllä siinä vähän asiaa hämmästelimme ja kummastelimme, kun paikallinen sanoi, että se on täällä aivan normaaliakin kaiken lisäksi. Annettiin hänelle muutamia vinkkejä rotan hävittämiseksi, mutta luulemme, että ei hän sille taida mitään tehdä!
Sairaalalla olemme nyt tutustuneet potilaisiin, joilla on mm. maksakirroosi, hepatiitti, denguekuume ym. Täällä tartuntataudit ovat hieman erilaisia kuin meillä Suomessa; mm. tetanusta täällä on runsaasti ja Suomessa sitä ei luokitella nykyään edes tartuntataudiksi, kun sitä ei juurikaan esiinny. Näimme myös tänään, kun hoitajat ottivat potilaalta selkäydinnäytettä. Kyllä siinä hieman hirvitti, kun potilaan ympärillä pyöri monta hoitajaa ja näytteenotto ei kovinkaan steriililtä näyttänyt..Olemme myös sivistäneet opiskelijaystäviämme, kuinka heidän pitää käyttää hanskoja potilaskontaktissa, käsidesiä hygienian hoidossa ja suumaskit ovat vaihdettava edes päivittäin. Täällähän samaa suumaskia käytetään päivästä toiseen ja käytössä ovat myös kankaiset maskit. Emme ole edes uskaltaneet kysyä, kuinka usein niitä pestään vai pestäänkö ollenkaan.. Ystävämme hieman ihmettelivät sitä kuinka me "tuhlaamme" maskeja ja käytämme käsidesiä, hanskatkin kulkevat työpukujemme taskuissa joka päivä, joka oli jopa lääkäreille hämmentävää. Osaston taukohuoneessa on kaksi sänkyä ja lattiat ja katot ovat homeessa. Mutta, kuten ystävämmekin sanoivat, onneks ei näkynyt hämähäkkejä! :o Pöydältä löytyivät myös tupakka-askit sievässä rivissä sekä tumppeja pitkin lattiaa.
Maanantaina tänne Vinh cityyn avattiin uusi elokuvateatteri! Kävimme jo maanantaina tutkimassa uutta hienoa rakennusta. Vitivalkoinen rakennus on katukuvassa kuin palatsi, kun muut rakennukset ovat tummia ja likaisia..Tiistaina sitten menimmekin katsomaan elokuvan Smurffit 2 3D. Ostimme liput, maksoimme niistä 80 000 dongia eli n. 2.80€. Elokuvan alkamiseen oli yli tunti aikaa, joten kävimme vielä jäätelöllä eräässä kahvilassa, joka sijaitsi kerrostalon 18:ssa kerroksessa, kyllähän sieltä oli hulppeat näkymät! Mukavat näkymät loppuivatkin sitten siihen, kun näimme siellä hiiren..hyi! Elokuvat olivat täällä kyllä todellinen kokemus. Emmehän me maalaistollot tajunneet, että elokuva on dupattu vietnamiksi! Siellä sitten istuimme 1.5h katsoen elokuvaa koko ajan, ymmärtämättä siitä yhtään mitään :D Paikallisten tapaan, lähes puolet katsomon väestä saapui paikalle myöhässä ja reilusti yli puolet olivat jo lähteneet salista, ennen kuin elokuva saavutti lopputekstit. Välillä oli myös jos jonkinlaista tilannetta päällä; kuka puhui milloinkin puhelimessa, kuka otti itsestään kuvia ja ketkä muuten vain juttelivat..
Ollemme käyneet myös Uncle Ho:n kylässä, joka on paikallisen sankaripresidentin kotikylä. Siellä näimme mm. temppelin ja pienet olkikattoiset talot. Talot olivat pieniä, kyykkimällä piti mennä, että päästiin oviaukoista sisälle!
Meille kaikille on tainnut iskeä reilun kuukauden oleilun jälkeen kulttuurishokki! Paikallisten englanninkielen osaamattomuus ja heidän tuijotuksensa ovat lievästi sanoen kiristäneet hermojamme, koska kukaan ei ymmärrä meitä ja kaupassa ei vieläkään saa käydä niin, että kukaan ei meitä tuijottaisi. Patonkijonossa vasta olikin kuumat paikat, kun lähes parikymmentä paikallista jyräsivät ja puskivat saadakseen tiskiltä patonkia! Pituutemme on onni, ainakin tällaisissa tapauksissa, kun sai vain kurkotella muiden yli! ;) Positiivisella asenteella ja hymyssä suin kuitenkin jatkamme eloamme täällä! :) Loppuviikosta onkin tulossa oikein rentouttava, kun suuntaamme kohti Hanoita ja Halong Bayta! :)
-Minna, Elina ja Pirita
Sairaalalla olemme nyt tutustuneet potilaisiin, joilla on mm. maksakirroosi, hepatiitti, denguekuume ym. Täällä tartuntataudit ovat hieman erilaisia kuin meillä Suomessa; mm. tetanusta täällä on runsaasti ja Suomessa sitä ei luokitella nykyään edes tartuntataudiksi, kun sitä ei juurikaan esiinny. Näimme myös tänään, kun hoitajat ottivat potilaalta selkäydinnäytettä. Kyllä siinä hieman hirvitti, kun potilaan ympärillä pyöri monta hoitajaa ja näytteenotto ei kovinkaan steriililtä näyttänyt..Olemme myös sivistäneet opiskelijaystäviämme, kuinka heidän pitää käyttää hanskoja potilaskontaktissa, käsidesiä hygienian hoidossa ja suumaskit ovat vaihdettava edes päivittäin. Täällähän samaa suumaskia käytetään päivästä toiseen ja käytössä ovat myös kankaiset maskit. Emme ole edes uskaltaneet kysyä, kuinka usein niitä pestään vai pestäänkö ollenkaan.. Ystävämme hieman ihmettelivät sitä kuinka me "tuhlaamme" maskeja ja käytämme käsidesiä, hanskatkin kulkevat työpukujemme taskuissa joka päivä, joka oli jopa lääkäreille hämmentävää. Osaston taukohuoneessa on kaksi sänkyä ja lattiat ja katot ovat homeessa. Mutta, kuten ystävämmekin sanoivat, onneks ei näkynyt hämähäkkejä! :o Pöydältä löytyivät myös tupakka-askit sievässä rivissä sekä tumppeja pitkin lattiaa.
Maanantaina tänne Vinh cityyn avattiin uusi elokuvateatteri! Kävimme jo maanantaina tutkimassa uutta hienoa rakennusta. Vitivalkoinen rakennus on katukuvassa kuin palatsi, kun muut rakennukset ovat tummia ja likaisia..Tiistaina sitten menimmekin katsomaan elokuvan Smurffit 2 3D. Ostimme liput, maksoimme niistä 80 000 dongia eli n. 2.80€. Elokuvan alkamiseen oli yli tunti aikaa, joten kävimme vielä jäätelöllä eräässä kahvilassa, joka sijaitsi kerrostalon 18:ssa kerroksessa, kyllähän sieltä oli hulppeat näkymät! Mukavat näkymät loppuivatkin sitten siihen, kun näimme siellä hiiren..hyi! Elokuvat olivat täällä kyllä todellinen kokemus. Emmehän me maalaistollot tajunneet, että elokuva on dupattu vietnamiksi! Siellä sitten istuimme 1.5h katsoen elokuvaa koko ajan, ymmärtämättä siitä yhtään mitään :D Paikallisten tapaan, lähes puolet katsomon väestä saapui paikalle myöhässä ja reilusti yli puolet olivat jo lähteneet salista, ennen kuin elokuva saavutti lopputekstit. Välillä oli myös jos jonkinlaista tilannetta päällä; kuka puhui milloinkin puhelimessa, kuka otti itsestään kuvia ja ketkä muuten vain juttelivat..
Ollemme käyneet myös Uncle Ho:n kylässä, joka on paikallisen sankaripresidentin kotikylä. Siellä näimme mm. temppelin ja pienet olkikattoiset talot. Talot olivat pieniä, kyykkimällä piti mennä, että päästiin oviaukoista sisälle!
Meille kaikille on tainnut iskeä reilun kuukauden oleilun jälkeen kulttuurishokki! Paikallisten englanninkielen osaamattomuus ja heidän tuijotuksensa ovat lievästi sanoen kiristäneet hermojamme, koska kukaan ei ymmärrä meitä ja kaupassa ei vieläkään saa käydä niin, että kukaan ei meitä tuijottaisi. Patonkijonossa vasta olikin kuumat paikat, kun lähes parikymmentä paikallista jyräsivät ja puskivat saadakseen tiskiltä patonkia! Pituutemme on onni, ainakin tällaisissa tapauksissa, kun sai vain kurkotella muiden yli! ;) Positiivisella asenteella ja hymyssä suin kuitenkin jatkamme eloamme täällä! :) Loppuviikosta onkin tulossa oikein rentouttava, kun suuntaamme kohti Hanoita ja Halong Bayta! :)
-Minna, Elina ja Pirita
tiistai 15. lokakuuta 2013
Opiskelua!
Nyt olemme opiskelleet Vietnamin tartuntatauteja oikein urakalla. Olemme olleet töissä sekä lasten, että aikuisten sairaalan tartuntatautien osastoilla, joten on ollut kiva opiskella ja tutkia erilaisia tartuntatauteja heidän välillä.
Lapsilla yleisimpä tartuntatauteja täällä ovat enterorokko, rikketsioosi ja sikotauti. Enterorokon potilastapaukset ovat nousseet hurjasti viime vuosina täällä, sillä siihen ei ole rokotuksia täällä ollenkaan. Rickettsia on uusi trooppinen tartuntatauti, ja siitä ei tiedetäkään vielä hirmuisesti, kuitenkin se leviää helposti täiden, puutiaisten ja luteiden välityksellä. Sikotauti on eritoten poikien sairaus, ja todella yleinen. Se pyritään hoitamaan nopeasti, sillä se aiheuttaa vakaviakin komplikaatioita juuri pojille.
Aikuisilla yleisimmät tartuntaudit ovat hepatiitti, HIV, malaria ja tetanus.
Rokotteita saa näihin kaikkiin, mutta ne ovat maksullisia ja harvoilla on varaa ottaa niitä. Tetanus-rokotteen saavat lapset ja raskaana olevat naiset, miehet eivät saa sitä ollenkaan, paitsi sitten jos he saavat kyseisen bakteeritartunnan. HIV on täällä yleisempää naisilla, kun taas Suomessa se on yleisempi miehillä.
Tuntuu aina kun tutustumme uuteen osastoon sairaalalla, että potilastilat vain pienenevät ja pienenevät. Lääkäriä potilaat odottivat vain ulkona katoksen alla sateelta suojassa.
Tästä jatketaan seuraavat kaksi viikkoa!
Pirita, Minna ja Elina
Lapsilla yleisimpä tartuntatauteja täällä ovat enterorokko, rikketsioosi ja sikotauti. Enterorokon potilastapaukset ovat nousseet hurjasti viime vuosina täällä, sillä siihen ei ole rokotuksia täällä ollenkaan. Rickettsia on uusi trooppinen tartuntatauti, ja siitä ei tiedetäkään vielä hirmuisesti, kuitenkin se leviää helposti täiden, puutiaisten ja luteiden välityksellä. Sikotauti on eritoten poikien sairaus, ja todella yleinen. Se pyritään hoitamaan nopeasti, sillä se aiheuttaa vakaviakin komplikaatioita juuri pojille.
Aikuisilla yleisimmät tartuntaudit ovat hepatiitti, HIV, malaria ja tetanus.
Rokotteita saa näihin kaikkiin, mutta ne ovat maksullisia ja harvoilla on varaa ottaa niitä. Tetanus-rokotteen saavat lapset ja raskaana olevat naiset, miehet eivät saa sitä ollenkaan, paitsi sitten jos he saavat kyseisen bakteeritartunnan. HIV on täällä yleisempää naisilla, kun taas Suomessa se on yleisempi miehillä.
Tuntuu aina kun tutustumme uuteen osastoon sairaalalla, että potilastilat vain pienenevät ja pienenevät. Lääkäriä potilaat odottivat vain ulkona katoksen alla sateelta suojassa.
Tästä jatketaan seuraavat kaksi viikkoa!
Pirita, Minna ja Elina
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Kuvia maisemista
.jpg) |
| :) Kelpaa! |
.jpg) |
| Vaatimattomia taloja. Muistakaa jokainen, että vähästäkin voi olla kiitollinen ja olkaa onnellisia siitä mitä teillä on! |
.jpg) |
| Englannin kielen taidonnäyte. |
Kuukausi takana, vouh!
Kuukausi takana jo vietnamilaista elämää. Aika menee hurjaa vauhtia eteenpäin ja aina kun joku kysyy meiltä kauanko olemme vielä täällä, vastaus on kolme kuukautta, vaikka jäljellä on enää kaksi!
Ruoan suhteen on meinannut tulla pientä paniikkia, kun emme ole onnistuneet tilata katuravintoloista ruokaa, kun kukaan ei puhu englantia ja he eivät ymmärrä meidän vietnamin möngerrystä. Ajattelimme jo, että elämme koko kolme kuukautta pelkillä mikronuudeleilla. Löysimme tällä viikolla ison marketin yläkerrasta kunnon food courtin, jossa oli paikallisia ravintoloita ja Lotteria, joka on kuin McDonald's. Helpottunut huokaus pääsi kaikkien tyttöjen suusta, kun tajusimme, että ei tarvitse elää yksipuolisella ruokavaliolla sittenkään koko aikaa!
Olemme myös ihmetelleet, kun täällä jokainen paikallinen ruoka maistuu samalta, ja eilen selvisi, että mauste jota käytetään paljon on korianteri.
Rannalla oli eilen monia kalastajia, he kävelivät vaatteet päällä vain mereen, levittivät kalaverkkonsa ja kävelivät sen kanssa edestakaisin rantaa. Aika turhauttavalta hommalta se näytti, ja mietittiinkin että toivottavasti he saavat jotain päivällistä edes, jos ei kalaa tartu verkkoihin.
Pyörillä ollaan ajeltu paljon nyt. Ollaankin mietitty että paikallisten taksien tulot ovat lähteneet laskuun hurjasti, kun ainoat turistit kaupungissa ovat päässeet pyöräilyn makuun. Olemme pyöräilleet nyt meitä lähimpänä olevalle rannalle (Cua Lo beach), jonne tulee yhteensä 40 km matkaa. On ollut kyllä sen matkan jälkeen ansaittu olo makoilla auringossa. Hassua "maaseudulla" pyöräillessä on, kun pitää väistellä tiellä vapaasti liikkuvia lehmiä ja kanoja. Viimeksi kun pyöräilimme Cua Lo:lle ihmettelimme kadun varressa näkyvää värikästä telttaa ja kun tulimme kohdalle, huomasimme että siellä vietettiin häitä. Rennosti siinä kadun varressa pienessä teltassa juhlittiin hääparia musiikin soidessa ja pyötien notkuessa korianterilta haisevaa ruokaa. Pari kolariakin ollaan aiheutettu tahattomasti, kun paikalliset hämmästyvät niin meidät nähdessään, että tekevät äkkijarrutuksia, jolloin takana oleva törmää tietenkin edellä olevaan.
Kouluun olemme päässeet tekemään hoitosuunnitelmaa sairaalalla tapaamistamme potilaista ja se on ollut mielenkiintoista. Teimme hoitosuunnitelman suomalaisittan, ja oli kiva kun meidän pienen ryhmän vietnamilaiset olivat tehneet saman vietnamin ohjeiden mukaan. Eroavaisuuksia löytyi aika paljonkin, kun täällä hoitosuunnitelmaan laitetaan kaikki itsestään selvätkin asiat, kuten talon siivous. Eikä hoitotyön toimintoihin ollut perusteluja. Lisäksi heillä oli suunnitelmassa potilaan nimi, syntymäaika, osoite ym.
Olemme myös osallistuneet koululla American Westat -kurssille, joka tulee virtuaalina suoraan Amerikasta erään hoitotieteen professorin luennoimana. On ollut todella mukava kuunnella kunnon englannin kieltä opetuksena.
Terveyskeskuksessa kävimme tutustumassa perjantaina. Tk oli hyvin pieni, henkilökunta koostui yhdestä lääkäristä, viidestä hoitajasta ja yhdestä kätilöstä. Terveyskeskuksen alueeseen kuuluu 16 000 hoidettavaa ihmistä. Nämä kuitenkin hieman jakaantuvat myös pienemmille terveysasemille. Useimmiten terveyskeskuksessa täällä hoidetaan flunssia ja vanhusten nivel- ja selkäkipuja. Potilashuoneet olivat pieniä ja sängyt jälleen metallisia, joissa "patjana" oli ohut matto. Ikkunat olivat auki pihalle joka huoneessa, jopa gynekologisessa tutkimushuoneessa. Lääkekaappi oli potilashuoneessa ja se oli vain auki, ja siellä oli morfiinit ym. lääkkeet. Itse lääkehuone oli myös auki kaikelle kansalle, ja lääkkeistä oli tiedot ja hinnat isolla taululla. Perinteisenä hoitokeinona tk:ssa käytetään hierontaa ja akupunktiota. Kaikenlaisia yrttejä ja kuivattuja matoja purkeissa oli yhden huoneen seinä täynnä.
Paikallinen ystävämme täytti 19 vuotta tällä viikolla ja olimme sitten hänen syntymäpäivää viettämässä. Hieman erilaistahan se oli kuin Suomessa tuolla ikää. Pyöräilimme ensin koululle, jonne kaikki kokoontuivat ja sitten siitä pyöräiltiin katukahvilaan jäätelölle. Yksi opettajakin kutsuttiin mukaan rientoihin ja siellä sitten syötiin jäätelöä ja sipsiä pienillä muovituoleilla noin tunnin ajan.
Eilen (lauantaina) olimme sitten juhlimassa ystävämme syntymäpäiviä Avatar-yökerhossa. Täällä on musiikki niin kovalla yökerhoissa, että se välillä hieman ahdistaa kun ei voi puhua kenellekään, kun ei kuule yhtään mitään. Tapasimme illan aikana muitakin turisteja! Brittiläiset reppureissaajat olivat ohikulkumatkalla Vinhissä eilisen illan, ja vietimme heidän kanssaan loppuillan. Oli ihana puhua ja kuunnella englantia, niin että kaikki ymmärsivät kaiken mitä itse puhui ja toisin päin! Välillä hieman turhauttaa itseä ainakin, kun ei kukaan ymmärrä eikä puhu englantia täällä. Oli myös kiva huomata, että olemme vietnamilaistuneet, kun saimme opettaa heille vietnamiksi joitain sanoja! Pääsimme ensimmäistä kertaa skootterin kyytiinkiin eilen, kun meidät tuotiin hotellille. Minä ja Elina oltiin saman skootterin kyydissä; tiedämme nyt ainakin että kyllä siihen vain näköjään monta ihmistä mahtuu, vaikka se hieman mahdottomuudelta on näyttänytkin! :D
Tam Biet,
Pirita, Minna ja Elina
Ruoan suhteen on meinannut tulla pientä paniikkia, kun emme ole onnistuneet tilata katuravintoloista ruokaa, kun kukaan ei puhu englantia ja he eivät ymmärrä meidän vietnamin möngerrystä. Ajattelimme jo, että elämme koko kolme kuukautta pelkillä mikronuudeleilla. Löysimme tällä viikolla ison marketin yläkerrasta kunnon food courtin, jossa oli paikallisia ravintoloita ja Lotteria, joka on kuin McDonald's. Helpottunut huokaus pääsi kaikkien tyttöjen suusta, kun tajusimme, että ei tarvitse elää yksipuolisella ruokavaliolla sittenkään koko aikaa!
Olemme myös ihmetelleet, kun täällä jokainen paikallinen ruoka maistuu samalta, ja eilen selvisi, että mauste jota käytetään paljon on korianteri.
Rannalla oli eilen monia kalastajia, he kävelivät vaatteet päällä vain mereen, levittivät kalaverkkonsa ja kävelivät sen kanssa edestakaisin rantaa. Aika turhauttavalta hommalta se näytti, ja mietittiinkin että toivottavasti he saavat jotain päivällistä edes, jos ei kalaa tartu verkkoihin.
Pyörillä ollaan ajeltu paljon nyt. Ollaankin mietitty että paikallisten taksien tulot ovat lähteneet laskuun hurjasti, kun ainoat turistit kaupungissa ovat päässeet pyöräilyn makuun. Olemme pyöräilleet nyt meitä lähimpänä olevalle rannalle (Cua Lo beach), jonne tulee yhteensä 40 km matkaa. On ollut kyllä sen matkan jälkeen ansaittu olo makoilla auringossa. Hassua "maaseudulla" pyöräillessä on, kun pitää väistellä tiellä vapaasti liikkuvia lehmiä ja kanoja. Viimeksi kun pyöräilimme Cua Lo:lle ihmettelimme kadun varressa näkyvää värikästä telttaa ja kun tulimme kohdalle, huomasimme että siellä vietettiin häitä. Rennosti siinä kadun varressa pienessä teltassa juhlittiin hääparia musiikin soidessa ja pyötien notkuessa korianterilta haisevaa ruokaa. Pari kolariakin ollaan aiheutettu tahattomasti, kun paikalliset hämmästyvät niin meidät nähdessään, että tekevät äkkijarrutuksia, jolloin takana oleva törmää tietenkin edellä olevaan.
Kouluun olemme päässeet tekemään hoitosuunnitelmaa sairaalalla tapaamistamme potilaista ja se on ollut mielenkiintoista. Teimme hoitosuunnitelman suomalaisittan, ja oli kiva kun meidän pienen ryhmän vietnamilaiset olivat tehneet saman vietnamin ohjeiden mukaan. Eroavaisuuksia löytyi aika paljonkin, kun täällä hoitosuunnitelmaan laitetaan kaikki itsestään selvätkin asiat, kuten talon siivous. Eikä hoitotyön toimintoihin ollut perusteluja. Lisäksi heillä oli suunnitelmassa potilaan nimi, syntymäaika, osoite ym.
Olemme myös osallistuneet koululla American Westat -kurssille, joka tulee virtuaalina suoraan Amerikasta erään hoitotieteen professorin luennoimana. On ollut todella mukava kuunnella kunnon englannin kieltä opetuksena.
Terveyskeskuksessa kävimme tutustumassa perjantaina. Tk oli hyvin pieni, henkilökunta koostui yhdestä lääkäristä, viidestä hoitajasta ja yhdestä kätilöstä. Terveyskeskuksen alueeseen kuuluu 16 000 hoidettavaa ihmistä. Nämä kuitenkin hieman jakaantuvat myös pienemmille terveysasemille. Useimmiten terveyskeskuksessa täällä hoidetaan flunssia ja vanhusten nivel- ja selkäkipuja. Potilashuoneet olivat pieniä ja sängyt jälleen metallisia, joissa "patjana" oli ohut matto. Ikkunat olivat auki pihalle joka huoneessa, jopa gynekologisessa tutkimushuoneessa. Lääkekaappi oli potilashuoneessa ja se oli vain auki, ja siellä oli morfiinit ym. lääkkeet. Itse lääkehuone oli myös auki kaikelle kansalle, ja lääkkeistä oli tiedot ja hinnat isolla taululla. Perinteisenä hoitokeinona tk:ssa käytetään hierontaa ja akupunktiota. Kaikenlaisia yrttejä ja kuivattuja matoja purkeissa oli yhden huoneen seinä täynnä.
Paikallinen ystävämme täytti 19 vuotta tällä viikolla ja olimme sitten hänen syntymäpäivää viettämässä. Hieman erilaistahan se oli kuin Suomessa tuolla ikää. Pyöräilimme ensin koululle, jonne kaikki kokoontuivat ja sitten siitä pyöräiltiin katukahvilaan jäätelölle. Yksi opettajakin kutsuttiin mukaan rientoihin ja siellä sitten syötiin jäätelöä ja sipsiä pienillä muovituoleilla noin tunnin ajan.
Eilen (lauantaina) olimme sitten juhlimassa ystävämme syntymäpäiviä Avatar-yökerhossa. Täällä on musiikki niin kovalla yökerhoissa, että se välillä hieman ahdistaa kun ei voi puhua kenellekään, kun ei kuule yhtään mitään. Tapasimme illan aikana muitakin turisteja! Brittiläiset reppureissaajat olivat ohikulkumatkalla Vinhissä eilisen illan, ja vietimme heidän kanssaan loppuillan. Oli ihana puhua ja kuunnella englantia, niin että kaikki ymmärsivät kaiken mitä itse puhui ja toisin päin! Välillä hieman turhauttaa itseä ainakin, kun ei kukaan ymmärrä eikä puhu englantia täällä. Oli myös kiva huomata, että olemme vietnamilaistuneet, kun saimme opettaa heille vietnamiksi joitain sanoja! Pääsimme ensimmäistä kertaa skootterin kyytiinkiin eilen, kun meidät tuotiin hotellille. Minä ja Elina oltiin saman skootterin kyydissä; tiedämme nyt ainakin että kyllä siihen vain näköjään monta ihmistä mahtuu, vaikka se hieman mahdottomuudelta on näyttänytkin! :D
Tam Biet,
Pirita, Minna ja Elina
maanantai 7. lokakuuta 2013
Hanoin reissun kuvia
 |
| Linja-auto näytti hieman erilaiselta kuin EB, joka ei tämän jälkeen ole siististi cool. |
.jpg) |
| Kapeita taloja on paljon täällä ja ruokaa kuivatetaan vain tien viressä. |
 |
| Kyllä maistui länsimainen hampurilaisateria pitkästä aikaa ja pitkän reissun päälle! Meillä Vinhissä ei nimittäin ole paikkoja, josta tällaista junkfoodia saisi, onneksi! |
.jpg) |
| Liikenne Hanoissa oli kaoottista ja hyvinhyvin epäloogista. |
 |
| Den Ngoc Sonin temppeli |
.jpg) |
| Hanoin yöelämään suuntaamassa suomalaisten ystäviemme kanssa! |
Hanoista terveisiä!
Torstaina koitti viimeinkin meidän odottama Hanoin reissu. Matkaan lähdettiin hotellilta kahdentoista jälkeen päivällä, koska junan Hanoihin oli tarkoitus lähteä 13:12. Juna-asemalla me odotettiin innokkaina lähtöä jo puoli yhden aikoihin. No, kaikkihan ei tietenkään mene kuten elokuvissa, vaan junahan oli myöhässä reilut viisi tuntia. Siinä sitte suomalaisen luonteen tuntien pääsi muutama ärräpää, kun mietittiin, että kaikki suunnitelmat menevät mönkään. Keksittiin kuitenkin, että linja-autot kulkevat Hanoihin tiheään tahtiin. Hyppäsimme taksin kyytiin ja se vei meidät kadun varressa olevaan linja-autoon, joka oli menossa Hanoihin.
Linja-auto matka olikin enemmän kuin elämys. Se ei ollutkaan tavallinen linja-auto, vaan penkkien sijaan linja-autossa oli makuupaikat. Hämmennyksien ja naurujen siivittäminä päästiin kuin päästiinkin kiipeämään ylätason makuupaikoille. "Sängyt" olivat onneksi sopivan mittaiset ja mekin 170 senttiset naiset mahduttiin niihin hyvin. Linja-auto matkalla tehtiin muutamat pysähdykset. Ensimmäinen vessapysähdys jäi mieleen, koska vessaa ei ollut mailla halmeilla, vaan miehet sekä naiset kävivät pienen seinän takana hoitamassa asiansa. Toisella kertaa linja-auto pysähtyi huoltoasemalle missä matkustajat saivat ruokailla. Täällä myös vessojen taso yllätti positiivisesti! Matka Hanoihin kesti n.7 tuntia, mutta se sujui jouhevasti ihaillessa maisemia ja elokuvia katsellessa. Hanoissa meidät aiottiin jättää jo ensimmäisellä pysäkillä pois, joka oli jossain pimeällä kadulla sillan alla. Toinen yritys työntekijöillä oli jättää meidät moottoritien varteen, mutta eivät kuitenkaan sitä tehneet kun kolme naista huudahti kuin yhdestä suusta että ei! :D No lopulta pääsimme päätepysäkille, josta otimme taksin kohti hotellia.
Hotellille päästyämme tapasimme suomalaistytöt, jotka ovat työharjoittelussa Hanoissa. Lähdimme kuitenkin välittömästi ruokailemaan pitkän matkustuksen päälle. Kiertelemällä ja kaartelemalla löysimme miljoona kaupungista ruokapaikan nimeltä Puku. Palkitsimme itsemme mehevillä hampurilaisaterioilla ja maittaville drinkeillä! :)
Viikonlopun aikana tutustuimme muutamiin nähtävyyksiin. Hoan Kiem-järvi sijaitsi kaupunkin sydämessä, josta punainen silta eli The Huc johdatti meidät Den Ngoc Sonin temppeliin. Sisäänpääsy sillalle ja temppeliin oli 20000 dongia, mutta allekirjoittanut pääsi puoleen hintaa näyttämällä SAMO:n opiskelijakorttia! :D Kyllä jäsenyys SAMO:ssa kannattaa, kun sillä saa alennuksia täällä maailman toisellakin puolella! Kävimme myös ainutlaatuisessa vesinukketeatterissa. Esitys oli huikea!
Rahat tuhlasimme Vincom Mega mall Royal Cityssä, joka on todella iso kauppakeskus! Sieltä löytyi niin merkkiliikkeitä kuin myös halvempia liikkeitä, joista sai myös laatutavaraa. Yömarkkinat olivat myös kokemus. Todella pitkä katu täynnä vieri vieressä olevia kojuja. Täällä pääsimme myös tinkimisen makuun ja saimmekin haluamamme tavarat todella halvalla.
Mikä todennäköisyys on törmätä yli 6 miljoonan asukkaan kaupungissa suomalaisiin? No, meillä se oli aika hyvä, koska jalkahoitolassa tapasimme suomalaisia, vesinukketeatterissa meidän vieressä istui suomalaisia ja lauantai-iltana tapasimme yökerhossa suomalaisia. Yökerhoista puheen ollen, olimme The Bank nimisessä paikassa viettämässä iltaa. Siellä oli myös muita turisteja ja musiikki oli hyvin länsimaalaista, joten illan aikana kuulimme parhaimmat listahitit! :)
Hotelli, jossa yövyimme oli halpa, mutta laadukas. Hintaan sisältyi myös aamupala, joka yllätti posiviitisesti. Listalta sai valita lämpöisen ruoan, mutta päädyimme joka aamu samaan ruokaan; leipiin, kasviksiin, pekoniin ja kananmuniin. Ne oli meille suorastaan luksusta, kun vertaa niitä meidän joka aamuisiin muroihin.
Kotimatka alkoi maanantai aamuna aikaisin, koska lähdimme junalla kohti Vinh cityä klo.9.00. Junan taso oli suorastaan yllätys. Nahkapenkit ja puhtaat käytävät tekivät junan yleiskuvasta siistin. Taulutelevisioista tuli myös lähes tulkoon koko matkan ohjelmia ja ruokakärryt kiersivät junassa tunnin välein.
Kun saavuimme Vinh cityyn, tuli todella tunne kuin olisimme kotiin tulleet. Hanoin melut ja saasteet jäivät toistaiseksi taakse ja oma kaupunkimme tarvitsee jälleen ihmeteltävää, eli meidät paikalle! ;D
Minna, Elina ja Pirita
Linja-auto matka olikin enemmän kuin elämys. Se ei ollutkaan tavallinen linja-auto, vaan penkkien sijaan linja-autossa oli makuupaikat. Hämmennyksien ja naurujen siivittäminä päästiin kuin päästiinkin kiipeämään ylätason makuupaikoille. "Sängyt" olivat onneksi sopivan mittaiset ja mekin 170 senttiset naiset mahduttiin niihin hyvin. Linja-auto matkalla tehtiin muutamat pysähdykset. Ensimmäinen vessapysähdys jäi mieleen, koska vessaa ei ollut mailla halmeilla, vaan miehet sekä naiset kävivät pienen seinän takana hoitamassa asiansa. Toisella kertaa linja-auto pysähtyi huoltoasemalle missä matkustajat saivat ruokailla. Täällä myös vessojen taso yllätti positiivisesti! Matka Hanoihin kesti n.7 tuntia, mutta se sujui jouhevasti ihaillessa maisemia ja elokuvia katsellessa. Hanoissa meidät aiottiin jättää jo ensimmäisellä pysäkillä pois, joka oli jossain pimeällä kadulla sillan alla. Toinen yritys työntekijöillä oli jättää meidät moottoritien varteen, mutta eivät kuitenkaan sitä tehneet kun kolme naista huudahti kuin yhdestä suusta että ei! :D No lopulta pääsimme päätepysäkille, josta otimme taksin kohti hotellia.
Hotellille päästyämme tapasimme suomalaistytöt, jotka ovat työharjoittelussa Hanoissa. Lähdimme kuitenkin välittömästi ruokailemaan pitkän matkustuksen päälle. Kiertelemällä ja kaartelemalla löysimme miljoona kaupungista ruokapaikan nimeltä Puku. Palkitsimme itsemme mehevillä hampurilaisaterioilla ja maittaville drinkeillä! :)
Viikonlopun aikana tutustuimme muutamiin nähtävyyksiin. Hoan Kiem-järvi sijaitsi kaupunkin sydämessä, josta punainen silta eli The Huc johdatti meidät Den Ngoc Sonin temppeliin. Sisäänpääsy sillalle ja temppeliin oli 20000 dongia, mutta allekirjoittanut pääsi puoleen hintaa näyttämällä SAMO:n opiskelijakorttia! :D Kyllä jäsenyys SAMO:ssa kannattaa, kun sillä saa alennuksia täällä maailman toisellakin puolella! Kävimme myös ainutlaatuisessa vesinukketeatterissa. Esitys oli huikea!
Rahat tuhlasimme Vincom Mega mall Royal Cityssä, joka on todella iso kauppakeskus! Sieltä löytyi niin merkkiliikkeitä kuin myös halvempia liikkeitä, joista sai myös laatutavaraa. Yömarkkinat olivat myös kokemus. Todella pitkä katu täynnä vieri vieressä olevia kojuja. Täällä pääsimme myös tinkimisen makuun ja saimmekin haluamamme tavarat todella halvalla.
Mikä todennäköisyys on törmätä yli 6 miljoonan asukkaan kaupungissa suomalaisiin? No, meillä se oli aika hyvä, koska jalkahoitolassa tapasimme suomalaisia, vesinukketeatterissa meidän vieressä istui suomalaisia ja lauantai-iltana tapasimme yökerhossa suomalaisia. Yökerhoista puheen ollen, olimme The Bank nimisessä paikassa viettämässä iltaa. Siellä oli myös muita turisteja ja musiikki oli hyvin länsimaalaista, joten illan aikana kuulimme parhaimmat listahitit! :)
Hotelli, jossa yövyimme oli halpa, mutta laadukas. Hintaan sisältyi myös aamupala, joka yllätti posiviitisesti. Listalta sai valita lämpöisen ruoan, mutta päädyimme joka aamu samaan ruokaan; leipiin, kasviksiin, pekoniin ja kananmuniin. Ne oli meille suorastaan luksusta, kun vertaa niitä meidän joka aamuisiin muroihin.
Kotimatka alkoi maanantai aamuna aikaisin, koska lähdimme junalla kohti Vinh cityä klo.9.00. Junan taso oli suorastaan yllätys. Nahkapenkit ja puhtaat käytävät tekivät junan yleiskuvasta siistin. Taulutelevisioista tuli myös lähes tulkoon koko matkan ohjelmia ja ruokakärryt kiersivät junassa tunnin välein.
Kun saavuimme Vinh cityyn, tuli todella tunne kuin olisimme kotiin tulleet. Hanoin melut ja saasteet jäivät toistaiseksi taakse ja oma kaupunkimme tarvitsee jälleen ihmeteltävää, eli meidät paikalle! ;D
Minna, Elina ja Pirita
keskiviikko 2. lokakuuta 2013
Harjoittelua, harjoittelua!
Sairaalalla olemme nyt viettäneet enemmän aikaa ja nähneet kaikenlaisia pikku potilaita. Olemme siis työskennelleet lasten sairaalalla infektio- ja teho-osastolla.
Infektio-osasto oli todella pieni, tunkkainen ja ahdas. Siellä tutustuimme trooppisiin tartuntatauteihin, kuten rickettsiaan, josta olemme tehneet suomalaisen hoitosuunnitelmakin. Hoito ja tutkimukset ovat tulleet tutuiksi moniin uusiin sairauksiin, ja niiden diagnosointiakin olemme saaneet jo kokeilla. Aseptiikasta ei paikalliset hoitajat ja lääkärit infektio-osastolla pitäneet niin tarkkaan huolta, vaikka siellä se juuri olisi ollut elintärkeää. Onneksi meillä on Suomesta mukana omat isot desinfektio pumppupullot, isot kasat hanskoja ja suumaskeja. Itse on saanut olla hieman tarkkana ketä lääkäreitäkin kättelee, jos he ovat tutkineet juuri esim. sikotauti-potilasta ilman käsidesiä ja hanskoja.
Lasten teho-osasto oli paljon puhtaampi ja isompi paikka. Siellä uskalsi olla ja tutkia potilaita ilman suumaskejakin! Siellä myös aseptiikasta huolehdittiin todella hyvin.
Osastolla oli niin pieniä potilaita hengityskoneissa ja monien letkujen ympäröimänä. Yhden keskosenkin näimme. Häneltä otettiin juuri verikokeita ja täytyy antaa täydet pisteet paikalliselle hoitajalle, kun hän sai verinäytteen niin pienestä käsivarresta heti ensimmäisellä kerralla, suonia kun ei pikkuisella näkynyt vielä lainkaan. Teho-osastolla olisimme myös saaneet laittaa kanyylin ja antaa lääkkeitä, mutta sitä emme tehneet, sillä meitä ohjaava opettaja ei ollut paikalla. Teho-osastolla olemme nähneet ja oppineet todella paljon, sillä emme ole Suomessa vielä sisätautien tai kirurgian harjoittelua tehneet.
Ensi viikolla jatkamme vielä lasten teho-osastolla, ja se tuntuukin enemmän omalta paikalta kuin infektio-osasto.
Pirita, Minna ja Elina
Infektio-osasto oli todella pieni, tunkkainen ja ahdas. Siellä tutustuimme trooppisiin tartuntatauteihin, kuten rickettsiaan, josta olemme tehneet suomalaisen hoitosuunnitelmakin. Hoito ja tutkimukset ovat tulleet tutuiksi moniin uusiin sairauksiin, ja niiden diagnosointiakin olemme saaneet jo kokeilla. Aseptiikasta ei paikalliset hoitajat ja lääkärit infektio-osastolla pitäneet niin tarkkaan huolta, vaikka siellä se juuri olisi ollut elintärkeää. Onneksi meillä on Suomesta mukana omat isot desinfektio pumppupullot, isot kasat hanskoja ja suumaskeja. Itse on saanut olla hieman tarkkana ketä lääkäreitäkin kättelee, jos he ovat tutkineet juuri esim. sikotauti-potilasta ilman käsidesiä ja hanskoja.
Lasten teho-osasto oli paljon puhtaampi ja isompi paikka. Siellä uskalsi olla ja tutkia potilaita ilman suumaskejakin! Siellä myös aseptiikasta huolehdittiin todella hyvin.
Osastolla oli niin pieniä potilaita hengityskoneissa ja monien letkujen ympäröimänä. Yhden keskosenkin näimme. Häneltä otettiin juuri verikokeita ja täytyy antaa täydet pisteet paikalliselle hoitajalle, kun hän sai verinäytteen niin pienestä käsivarresta heti ensimmäisellä kerralla, suonia kun ei pikkuisella näkynyt vielä lainkaan. Teho-osastolla olisimme myös saaneet laittaa kanyylin ja antaa lääkkeitä, mutta sitä emme tehneet, sillä meitä ohjaava opettaja ei ollut paikalla. Teho-osastolla olemme nähneet ja oppineet todella paljon, sillä emme ole Suomessa vielä sisätautien tai kirurgian harjoittelua tehneet.
Ensi viikolla jatkamme vielä lasten teho-osastolla, ja se tuntuukin enemmän omalta paikalta kuin infektio-osasto.
Pirita, Minna ja Elina
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)