Kuvia

Varsinainen jäätelöveistos

Simpukkasydän kaikille rakkaille

Todistukset plakkarissa viimein!

Viimeisiä viedään!

Edellisestä blogikirjoituksesta onkin ehtinyt vierähtää aikaa. Olemme olleet melko kiireisiä paikallisten tyyliin viimeiset pari viikkoa.

Lasten kirurginen osasto osoittautui loppujen lopuksi meidän lemppari osastoksi ja viihdyimme siellä hyvin työn parissa. Osastolla oli siis leikkaukseen meneviä ja sieltä tulleita pikku potilaita. Osastolla oli myös pieni huone, jossa oli pienen pieni operaatiopöytä, jossa suoritettiin kiireisien potilaiden leikkaukset. Viimeisenä päivänä saimme toimia jälleen mannekiineina kameran edessä, kun kaikki halusivat innolla ottaa meistä viimeiset kuvat. Hotellille päästyä oli kyllä voittajafiilis! Kolme kuukautta vietnamilaisessa sairaalassa työskentelyä takana kunnialla, huh.

Kävimme kuitenkin tutustumassa tällä viikolla vielä perinteisellä sairaalalla, joka oli todella mielenkiintoista. Sairaala oli siisti, rauhallinen ja tilava. Ei ollut ylipaikoitusta, ei tupakan hajua, ei roskia joka puolella eikä kymmeniä hoitajia juoksemassa edestakaisin holtittomasti. Täällä oli jopa patjat potilassängyillä ja näimmepä ensimmäista kertaa yhden sähkötoimisen sängynkin! Hoitotoimenpiteinä perinteisellä sairaalalla näkyi paljon akupunktiota. Kymmenet potilaat makoilivat tai istuskelivat piikit sojossa kehossaan. Lisäksi täällä käytetään iv laserhoitoa sekä sähköshokkihoitoa verenkiertohäiriö potilaille, hierontaa pääkivuista kärsiville, venytyshoitoa selkärangan ongelmista kärsiville, magneettihoitoa mm. selkäkipuihin ja ultraäänihoitoa kipuihin. Lääkkeinä sairaalalla käytetään yrttejä, joita oli yksi huone täynnä. Seuraavassa huoneessa oli yleisien sairauksien yrttien keitoshuone ja sen vieressä huone, josssa valmistettiin yrttikeitoksia yksittäisille potilaille. Jokaiselle potilaalle valmistettiin henkilökohtainen yrttijuoma, joka laitettiin termospulloon, jonka potilas sai viedä sitten kotiin ja hörppiä parantavaa juomaa sielläkin. Meillekin tarjottiin maistiaisia, mutta jäi juomat juomatta, kun muutenkin haju oli todella voimakas paikan päällä. Jotain yrttiä maistettiin, joka oli ihan luumun tai taatelin näköistä, mutta ei sitten selvinnyt mitä se loppujen lopuksi oli. Lääkkeinä käytettiin myös vitamiineja, joita pistettiin im:nä.

Suomikin täytti taas vuosia viime viikolla ja mehän juhlittiin itsenäistä Suomea täältä käsin oikeinkin isänmaallisesti. Kuunneltiin päivän aloitukseksi Maamme-laulu ja siitä jatkoimme suomalaisella iskelmällä koko päivän. Saimme todeta, että kyllä suomalainen iskelmä vain onkin hyvää musiikkia, hahah. Elokuvana katsoimme tietenkin supisuomalaisen Don't push the riverin, kun kukaan ei ollut pakottamassa katsomaan Tuntematonta sotilasta! :D Lisäksi teimme siniristilippu -jäätelökakun, muistiksi kylmyydestä, joka saadaan kohdata kolmen päivän päästä. Kuinkahan meidän käy, kun tämä +20 astettakin tuntuu jo hyytävän kylmältä.

Sunnuntaina kävimme viimeistä kertaa Cua Lo rannalla keräämässä simpukoita ja keräämässä voimaa merestä kotiin vietäväksi. Ei sitä oikein mahda vieläkään uskoa, että aika täällä on todella tulossa loppuun. Kävimme syömässä hienon neljän tähden hotellin ravintolassa ja totesimme kaikki yhteen ääneen rottien juoksennellessa pöydillä, että miten voikaan odottaa niin paljon sellaisia yksinkertaisia asioita palatessaan Suomeen, kuin ravintoloiden oikea hygieenisyys. Ei tarvitse koko ajan väistellä torakoita tai katsella rottien kilpajuoksua pöytien alla ja päällä. Paljon on nyt tullut listattua asioita, joita on oppinut arvostamaan erilailla ja joita odottaa enemmän kuin koskaan. Täytyy joskus lähteä niin kauas, että näkee lähelle ja osaa oppia arvostamaan itsestäänselviä asioita, jotka oikeasti ovat todella suuria loppujen lopuksi, kuten raikas ja puhdas hanavesi, puhtaus, luonto, kaunis ja turvallinen asuin- ja työympäristö, mahdollisuus tehdä monipuolista ruokaa, liikenteen turvallisuus ja järjestelmällisyys, suvaitsevaisuus sekä tunneskaalat.

Keskiviikkona oli meidän todistusten jako -tilaisuus. Paikalla olivat meitä ohjanneet lääkärit sekä suurena apuna toimineet opiskelijat. Tilaisuuden jälkeen siirryimme syömään ravintolaan, johon meidät vietiin myös päivänä jona saavuimme Vinhiin. Oli hienoa huomata, kuinka ruoka maistui niin hyvälle, samoin kuin ruokajuomana toimiva kalja jäillä. Ensimmäisen päivän ruokashokki oli poissa ja tuntui normaalilta syödä syömäpuikoilla mustekalaa ja vasikkaa raa'an kalan paistuessa pannulla keskellä pöytää. Oli mukava jutella menneistä kuukausista, jakaa muistoja ja nauraa niille. Ruokailun jälkeen pyysimme meille läheisimmäksi tulleen ystävän jatkamaan iltaa kanssamme hotelille. Halusimme kiittää häntä kaikesta mitä hän on tehnyt eteemme täällä ollessamme ja annoimme hänelle pienen joululahjan. Hän liikuttui niin paljon ja sanoi, että se oli hänen ensimmäinen joululahjansa ikinä. Oli hienoa myös huomata, kuinka olemme saaneet vaikutettua hänen kauneusihanteisiinsa. Hän ei enää niin välitä, jos saa vähän väriä iholle, niin että ei näytä ihan harmaalta. Hän innostui treenaamisesta ja lupasimmekin antaa meidän kovasti kuluttaman käsipuntin hänelle, että saa aloittaa kunnolla terveellisen elämän. Myös ruokavaliosta hieman valistimme häntä, kun hän kertoi, että hänen ystävänsä syö päivässä yhden lusikallisen riisiä. Aivan hullua.
Kävimme vielä illalla hyvästelemässä Avatar -klubin ja kärsimässä huutavasta musiikista sekä ylenpalttisesta huomiosta.

Kaksi kokonaista päivää jäljellä Vinhissä ja sitten koittaa kotimatka ihanaan ja niin kylmään Suomeen. Tätä on odotettu jo pari viikkoa, alkaa olla hieman jo liian ikävä kaikkia rakkaita. <3

Pian nähdään!
Pirita, Minna ja Elina

HCMC kuvia

Notre-Dame Cathedral

Sotamuseolta

Suomalainenkin propagandajuliste sotamuseolla

Bitexco Financial Tower

Heikki ja City Hall

Maisemat BFT:n 49. kerroksesta, valomeri kantoi silmän kantamattomiin!

Hard Rock Cafe

Oranki otti rennosti ja veti kössiä :D

HCMC

Ho Chi Minh city on nyt meidän osalta nähty. Kaupunki oli kaikenkaikkiaan mahtava paikka! :) Matkustaminen oli mukavaa, kun saatiin lentokoneella lentää kohteeseen, matkahan kesti sen 1.5 tuntia. Ollaan kuitenkin totuttu matkustamaan Hanoihin yli kahdeksan tuntia..Paikalliset ihmiset eivät oikein osaa käyttäytyä lentokoneessa; turvavyövalon palaessa ihmiset seisoskelivat koneessa ja roskia heitellään sinne sun tänne. Kaiken huippu oli kun eräs vanhempi rouva tulomatkalla sylkäisi purkan lentokoneen lattialle..Missä käytöstavat?

Saigon zoo oli todella hieno paikka! Keskellä kaupunkia sijaitseva eläintarha yllätti meidät kaikki positiivisesti. Sisäänpääsymaksu oli hurjat 30 senttiä :D Maksu oli mielestämme ihan olematon, koska eläintarha ensinnäkin sijaitsi ihan keskustassa ja sieltä löytyi eläimiä laidasta laitaan. Norsut, virtahevot ja kirahvit kuuluivat meidän suosikkeihin. Löytyihän sieltä myös mm. karhuja, tiikereitä, leijonia, sarvikuonoja, apinoita, krokotiileja, erilaisia matelijoita sekä erilaisia lintuja. Tupakkia polttava oranki sai meidät kaikki hämmennyksiin :D

Kiertelimme paljon kaupungilla. Reunification palatsilla riitti kierrettävää ja The Bitexco Financial towerista näki koko kaupungin valomeren 49 kerroksesta! Nähtävyyksillä meistä otettiin kuvia.. Laittoi kyllä miettimään, että ollaanko me niitä nähtyyksiä kun meitä vaan halutaan kuvata? :D Kävimme myös sotamuseossa. Se, jos jokin paikka sai meidät kolme hiljaiseksi. Seinillä oli paljon kuvia Vietnamin sodasta sekä kirjoituksia mm. erilaisista kidustustavoista..Kuvat epämuodostuneista ihmisistä olivat uskomattomia ja epätodellisen tuntuisia. Todellisuus kuitenkin iski vasten kasvoja kun museolla oli paikalla näitä kehitysvammaisia ihmisiä. Muutamalla henkilöllä ei ollut ollenkaan jalkoja ja pianonsoittajalla ei ollut ollenkaan silmiä.

Saimme onneksi nauttia myös hotellimme palveluksista lomamme aikana. Aamupalalla nautimme pekonista, kananmunista ja tuoreista kasviksista! Tarjolla oli tietenkin paikalliseen tapaan erilaisia keittoja, riisiä nuudeleita ym. Niihin emme tutustuneet sen tarkemmin. Uima-allas oli paikka, jossa vietimme aamupäivät ja nautimme auringon lämmöstä (yli +30). Siellä oli uimakoulua paikallisille aamuisin. Paikalla oli pääsääntöisesti lapsia, mutta kyllä sieltä muutama aikuinen löytyi opettelemassa uimisen jaloa taitoa..

Lomamme aikana emme ajatelleetkaan nuudeleita vaan nautimme Pizza Hut:n, Subwayn ja Burger Kingin ruuista. Ja kyllähän ne maistui hyvältä! Lauantaina tutustuimme tietenkin Saigonin yöelämä tarjontaan. Seuraksemme bongasimme erään suomalaisen miehen. Hän saikin nauttia meidän seurasta koko illan ja vielä seuraavinakin päivinä, koska asuimme yllättäen samassa hotellissa! :)

Tämän loman ansioista jaksamme varmasti viettää nämä viimeiset viikot täällä Vinhissä. :)

-Minna, Elina ja Pirita

Kuvia

Pakkohan oli meidän vakkari ravintolasta lisätä kuva remontin jälkeen! Kyllä nyt kelpaa käydä Miaowsissa syömässä!

Karaoke kisailijoita

Lounaspartyt Saigon Kimlienissä

Töitä, juhlia, juhlia..

Niin vain on vierähtänyt jälleen pari viikkoa Vietnamin lämmössä.
Aika tuntuu menevän vain nopeampaa ja nopeampaa mitä lähemmäs kotiinpaluu tulee. Toisaalta taas voimme kaikki myöntää, että koti-ikävä alkaa jo hiipiä ja innolla odotamme lähtöpäivää.

Viime viikko vierähti vielä aikuisten kirurgisella osastolla sekä kaikenlaisissa juhlissa. Keskiviikkona oli vietnamilaisten opettajien päivä, jota aloitettiin juhlia jo tiistaina. Silloin starttasi opettajien karaoke-kisat koululla. Menimme auditorioon jälleen suomalaiseen tapaan ajoissa ja odottelimme melkein tunnin bileiden alkamista. Lopulta kuitenkin astui ensimmäinen kisailija lavalle ja huvittavaahan se oli. Kaikella kunnioituksella laulajia kohtaan tietenkin. Vietnamilainen karaoke nyt vain kuulostaa jo terminäkin hauskalta, vai mitä? :D Tuskallista vain oli, kun musiikki oli niin kovalla, että meinasi tärykalvot haljeta. Vielä kun musiikin päälle lisää todella korkean vietnamilaisen hoilotuksen, niin sai tosissaan pitää käsiä korvilla, jos toivoi kuulevansa vielä seuraavana päivänä jotain.

Keskiviikkona sitten oli oikea juhlaseremonia. Nyt oikein yritimme paikallisten tapaan mennä paikan päälle myöhässä, mutta eihän se onnistunut. Olimme puoli tuntia myöhässä ja silti oikeastaan ensimmäiset ihmiset paikalla. Seremonia koostui oppilaiden esityksistä ja puheista, joita kukaan ei kuitenkaan seurannut. Olemme huomanneet muissakin juhlissa, että juhlan aikana täällä kaikki vain räpläävät puhelinta, kuljeksivat ympäriinsä ja höpöttävät vieruskavereilleen. Todella epäkunnioittavaa, mutta maassa maan tavalla. Opettajamme vielä naureskellen sanoivat meille, että ainut ihminen, joka kuuntelee puheita, on puheenpitäjä itse. Hieman jo nauratti siinä vaiheessa, että miten aikuiset voivat käyttäytyä kuten pahimmat yläasteikäiset nuoret tylsillä oppitunneilla. Pihalla oli lopuksi flash mob –esitys, johon osallistui monet koulun oppilaat. Hienoa nähdä, että täällä oppilaat puhaltavat yhteen hiileen järjestäessään juhlia. Oppilaat toivat opettajilleen myös mitä hienoimpia kukka-asetelmia, kyseessä oli kisa; kuka tuo hienoimman kukka-asetelman opettajalleen. Mietimme siinä hieman, että ehkä parempi lahja paikalliselle opettajalle voisi olla lupaus oppilaalta, että hän ei metelöisi ja häiriköisi oppitunnilla, sillä se on todella yleistä täällä. 

Torstaina jatkui pippalot sitten lounasjuhlilla Saigon Kimlien -hotellin neljän tähden ravintolassa, jossa pöydät notkuivat ruokaa ja juomaa. Todella nopea sai olla, jos meinasi saada syödäkseen. Pienestä koostaan huolimatta paikalliset syövät todella paljon ja nopeasti. Huomasin ainakin itse, kun oli saanut ensimmäisen kevätrullan vasta syötyä ja oli ottamassa toista ruokalajia, niin saattoi se jo olla loppu, kun nosti katseensa. :D Oli myös ihana nähdä hotellin aulassa joulupukki rekineen ja paketteineen! Nosti todella joulua rakastavan ihmisen onnellisuus tason suorastaan pilviin.

Tämän viikon maanantaina aloitimme harjoittelun lasten kirurgisella osastolla. Osasto on pieni, mutta silti viihtyisin kaikista harjoittelupaikoista tähän asti. Siellä vallitsee jonkin asteinen rauha, josta muilla osastoilla ei ole ollut tietoakaan. Osastolla työskentelee neljä lääkäriä ja yksitoista hoitajaa, petipaikkoja on n. 30. Meitä on ohjannut ihana hoitajatar, jonka kanssa olemme käyneet appendisiitista kärsivän potilaan hoitoa läpi.
Osastolla toimitaan jopa aseptisesti ja meillekin opetettiin käsien pesusta lähtien kaikki. 

Disneyn leffoja olemme katsoneet oikein maratonina ja alkaa välillä tuntua, että elää itsekin satumaailmassa. On hyvä palata aina kuitenkin näiden tunteiden jälkeen maan pinnalle tekemällä koulutehtäviä Suomeen. Nyt alkaa nekin tehtävät olla kaikki tehtynä ja voimme suunnata hyvin mielin pienelle lomalle Ho Chi Minhiin.

Tambiet, katsellaan jälleen Ho Chi Minh –reissun jälkeen!

Pirita, Minna ja Elina

Kuvia, kuvia!

Huvipuistossa

Vinh City korkeuksista!

Minnan värinen rafla ;D

Paikallinen Zetor

Synttäribileiden tarjontaa

Yhdeksän viikkoa takana!

Yhdeksän viikkoa olisi nyt takana päin ja edessä enää kokonaiset neljä!
Viikko sitten saimme suomi vahvistusta Vietnamin maaperälle, kun Elinan kihlattu saapui paikalle. Ollaankin sitten edellis viikolla toimittu oppaina ja esitelty Vinh Cityä. Koko kaupungin komeutta pääsimme ihailemaan viiden tähden hotellin 33. kerroksesta! Johan oli hulppeat maisemat. Hinnoissa näkyi myös viiden tähden arvo, kun smoothiestakin sai veloittaa yhden ruoan verran.
Maanantaina vierailtiin paikallisessa huvipuistossa. Siellä oli hienoja suihkulähteitä, huvipuistolaitteita sekä lapsille pomppulinna ym. Ihmisiä siellä oli meidän neljän lisäksi vain ihan muutama. Niin hieno puisto on ihan tyhjillään, laitteet siellä vain ruostuvat kun kukaan ei niitä ole käyttämässä.

Meidän huoneistoon on tullut myös muutamia vierailijoita kuluneen viikon aikana! Koppakuoriainen oli vieras, joka saatiin tapettua heittämällä siihen paperirulla sekä nuijittua se lopulta kuoliaaksi kengällä. :D Myöhemmin viikolla meidän huoneeseen lensikin isompi vierailija. Lähes viiden senttimetrin pituinen ampiainen pörräsi avoimesta ikkunasta sisälle. Oltiin sitäkin murhaamassa kengän avulla, kunnes Piritan kanssa todettiin, että siitä on liikaa meille vastusta! Ei auttanut kuin hakea lisävoimia ja vartin häätämisen jälkeen saatiin se ulos. Onneksi se ei pistänyt ketään. Verkkovierailun jälkeen nimittäin tajusimme, että se ampiainen oli luultavastikin Aasian jättiherhiläinen. Pistäessään se levittää lamaannuttavaa hermomyrkkyä, joka lopulta tappaa ihmisen. Tämän jälkeen päätimme, että emme enää ikinä pidä ikkunoita auki täällä! Omituiset ötökät vainoavat meitä, joten päätimme maistaa yhtä eksoottista ruokaa, nimittäin sammakkoa. No, kyllähän se syötävää oli mutta liha oli kyllä aika jänteikästä.

Koululla olemme viime viikolla esitelleet hoitosuunnitelmia ym. Paikallisten käsitys koulunkäynnistä on hieman erilainen kun meillä, mm. määrätyt tehtävät eivät ole valmiita kun niiden esittelyaika on. Meidän oli tarkoitus vierailla edellisellä viikolla vanhainkodilla, mutta meidän harmiksemme se oli remontissa. Perjantai-iltana pääsimme viettämään synttäreitä paikalliseen tapaan. Kaikki istuivat lattialla ohuen bambumaton päällä, koska päivälliskattaus oli tehty lattialle. Siellä oli kolme eri ”pöytää”, joissa oli keskellä kattila ja sen ympärillä erilaisia ruokia. Tarjolla oli mm. possua, kalaa, possun munuaista, kanaa, bambua ja erilaisia kasviksia. Siitä sitten ruokia laitettiin kattilaan vuoron perään ja hetken keittymisen jälkeen niitä annosteltiin lautasille. Ruoka oli kyllä maittavaa ja sillä saikin kyllä mahansa täyteen. Ruokajuomana oli tietenkin kaljaa jäillä.
Tuttuun tapaan lauloimme vähän väliä juomalaulua, joten nesteytyksestä pidettiin kyllä huolta! Meillä kolmella tytöllä oli luultavastikin liian lyhyet mekot päällä, sillä ensimmäisenä meidän jalkojemme suojaksi tuotiin pyyhkeet. Oli ihan hyvä käytäntö; sai huoletta istua lattialla ja ei haitannut, vaikka ruokaa tipahti välillä syliin.

Viikonlopun aikana kävimme myös kahdessa eri karaokebaarissa sekä Avatar-klubilla. Karaokea sai kyllä laulaa huolella, koska vietnamilaiseen tapaan karaokea laulettiin huoneessa, joka oli varattu pelkästään meidän käyttöön.

Meidän harmiksemme lempi ravintolamme meni remonttiin viime viikolla, joten olemme käyneet ahkerasti syömässä Food Courtilla. Kävimme syömässä uudessa ravintolassakin, joka ainakin sisustukseltaan ja väritykseltään miellytti allekirjoittaneen eli Minnan silmää. ;D Olihan siellä ruokakin hyvää ja ennen kaikkea halpaa!

Pirita sai suoritettua tänään lähes mahdottoman tehtävän; sai nimittäin otettua vihdoin ja viimein traktorista kuvan! (Hän on kuitenkin yrittänyt ottaa niistä kuvaa jo ensimmäisestä viikosta lähtien!) Kuvasta näette, että ne ovat hieman erilaisia kuin Suomessa. Ei oo mitään ylimääräistä renkaiden päällä!

Minna, Pirita ja Elina

Kuvia altailta ja food courtilta!

Saigon Kimlienin uima-altaalla lekottelemassa

Muong Thanhin uima-altaalla

Paljon puhuttu Big C:n food court!

Meidän vakkari kahvila, jossa täytyy joka viikko käydä vähintään kerran yksil... jätskillä!

Uima-altaita, leikkuria ja 90 miljoonaa asukasta!

Viikko pyörähti käyntiin melko leppoisasti, kun menimme viiden tähden hotellin neljänteen kerrokseen uima-altaalle nauttimaan auringosta. Tuntimaksu oli kaksi euroa, jolla saimme uida isolla altaalla, nauttia poreista ja suorasta auringon paisteesta aurinkotuoleilla. Täältä suuntasimme syömään, mihinkäs muuallekaan, kuin Big C:n food courtiin. Tästä on tullut kyllä meille tärkeä paikka, ja paikalliset aina nauraakin, kun he kysyvät missä söimme ja melkein aina vastaus on Big C:llä. Tästä tulikin mieleen vietnamilaisten kolme perus kysymystä, jotka he kysyvät aina ensimmäisenä:
1. Kuinka vanha olet?
2. Oletko naimisissa?
3. Mitä söit aamupalaksi/lounaaksi/päivälliseksi?
Vastaukset ovat hieman lyhentyneet alkuajoista, kun silloin ehkä yritimme selittää heille hieman enemmän, että olisi saanut keskustelua aikaiseksi, mutta nykyään on huomannut sen olevan melko toivotonta, kun eivät nämä ymmärrä englantia. Se on kyllä jännä, kun nämä ehkä osaavat kysyä nuo kysymykset, mutta he eivät ymmärrä yksinkertaisintakaan asiaa mitä heille vastaa. Suomalaisilla on hieman päinvastoin, että ymmärretään mitä puhutaan, mutta ei osata ehkä tuottaa englannin kieltä.

Sairaalalla olemme jatkaneet siis vielä kirurgisella osastolla. Olemme opiskelleet mm. mahahaavoista, ja olemme seuranneet erästä potilasta, jolla tämä oli edennyt jo syöväksi asti. Haastatellessamme potilasta, paikallisten toimiessa tulkkeina, meille sanottiin ettei potilas tiedä että hänellä on syöpä. Ihmettelimme tätä suuresti, sillä potilas oli menossa leikkaukseen seuraavana päivänä. Kyselimme hieman lisää asiasta, ja meille sanottiin, että ei potilaalle voi sanoa jos hänellä on syöpä, sillä silloin hän menisi shokkiin ja hänen kuntonsa huonontuisi huimasti. Vain kuulemma perheelle voi sanoa, jos potilaalla on syöpä. Potilas ei siis paikallisten mukaan tiennyt, että miksi hänet leikataan, kovasti oli kuitenkin leikkaukseen menossa, kun lääkäri niin oli määrännyt. Kipulääkkeitähän hänelle ei annettu, sillä potilas oli kärsinyt kivuista jo n. vuoden ajan, joten hän oli tottunut kipuun, eikä sitä siis ollut tarpeellista nytkään hellittää millään. Seuraavana päivänä sairaalalla, menimme katsomaan potilastamme. Hän oli siis ollut leikkauksessa ja se oli mennyt hyvin. Kuitenkin eri tulkkien paikalla ollessa meille selvisi, että potilas oli tiennyt syövästään jo kolme kuukautta, ja oli ollut Hanoissa yksityislääkäreillä asiasta. Hän oli vain tullut Vinhiin leikkaukseen, sillä se on halvempaa täällä. Hänelle oli kuitenkin tehty Vinhin sairaalassa endoskopia, CT-tutkimus, ultratutkimus ja röntgenkuvaus, vaikka hänellä oli jo todettu syöpä! Meidän mielestämme hieman ekonomisesti turhaa tällainen kaikkien tutkimusten tekeminen, jotka potilaalle oli tehty kuitenkin jo kaksi kertaa aiemminkin ja syöpä todettu niiden pohjalta. Tästä siis huomaatte, että paikalliset puhuvat ihan puuta heinää meille. Kun kysymme asioita he vastaavat hyvinkin ammattimaisesti ja hyvin uskottavasti. Kuitenkin myöhemmin joku toinen vastaa samaan kysymykseen ihan erilailla. Turhauttavaa kyllä, kun ikinä ei sairaalallakaan tiedä, että mikä sitten on totuus asioista. Meidän ohjaajankin pitäessä meille oppituntia, hän vain nyökyttelee paikallisten oppilaiden puhuessa ihan vääriä asioita sairauksista. Sitten meitä ei kuunnella, kun yritämme sanoa miten asiat oikeasti ovat. Meille on myös sanottu, että vietnamilainen terveydenhuolto ja hoitoalan koulutus ovat paljon paremmat kuin suomalaiset. Mitäpä siinä voit muuta kuin nyökytellä ja pidättää naurua, kun toiset ihan tosissaan selittävät tuollaista, tietämättä asioista mitään.
Sairaalalla on myös melko ahdistavaa välillä, kun olemme tutkimassa potilaita, niin yhtäkkiä ympärillämme on 20 sairaanhoitajaa ja lääkäriä katselemassa muka potilasta. Yleensä meitä luullaan professoreiksi, ylilääkäreiksi tai kirurgeiksi, ja kaikki haluavatkin meidän tekevän kaikki toimenpiteet, eivätkä he meinaa uskaltaa tehdä meidän edessä mitään.

Olemme päässeet nyt myös operatiiviselle puolelle seuraamaan leikkauksia. Yllätyimme, kun astuimme osastolle ja siellä tuoksui jopa sairaalalle, eikä tupakalle. Puhtaat valkoiset lattiat ja seinät yllättivät todella. "Aulassa" oli n. 20 potilasta istumassa tuoleilla odottaessaan pääsyä leikkaukseen. Ensimmäisenä päivänä vain yksi meistä pääsi seuraamaan leikkausta, sillä sairaalalta oli edellisenä iltana hanavesi mennyt poikki, ja ei ollut voitu pestä suojavaatteita. Seuraavana päivänä kuitenkin hanavesi ilmeisesti oli taas toiminnassa ja pääsimme kaikki seuraamaan sigmasuolen poistoleikkausta. Muuten kaikki meni oikein mallikkaasti ja olimme oikein tyytyväisiä paikallisten ammattitaitoon, mutta kännykät hieman häiritsivät. Siellä ne soivat valehtelematta koko ajan, ja hoitajat aina vastasivat niihin, ja jos itse kirurgin puhelin soi, niin sitten puhelin vain vietiin kirurgin korvalle ja hän leikkausta suorittaessaan puhui samalla puhelimeen. Hieman hämmentävää, hänellä ei varmaan yhtään keskittyminen herpaantunut! Leikkaussaliin myös näki käytävältä ikkunoiden läpi, kuten myös viereiseen leikkaussaliin oli läpinäkyvät ikkunat ja pystyi välillä käydä seuraamassa mitä siellä tapahtui. Salissa kävi myös aina aika ajoin toisia kirurgeja tsemppaamassa kollegojaan.
Leikkauksen jälkeen jokaiselle potilaalle annetaan kolmannen polven kefalosporiinit IV:nä vain ennaltaehkäisevänä hoitona infektioita vastaan. Ihmekään, kun ei enää kevyemmät antibiootit tepsi kehenkään. Resistenssi on syntynyt penisilliinejä ja melkein kaikkia antibiootteja vastaan. Paikalliset hoitaa jopa perus kurkkukivun antibiooteilla, kun niitä saa ilman reseptiä "apteekista".

Meille selvisi myös, että kirurgisella osastolla on yhteensä n. 60 lääkäriä ja hoitajaa, 200 potilasta, 100 omaista ja 80 oppilasta kerralla pyörimässä. Kaikki nämä melkein 500 ihmistä siis pakkautuneena kahdelle n. 50 metrin käytävälle. Aika ahdasta siis on täällä. Operatiivisella osastolla työskentelee 13 lääkäriä ja 37 hoitajaa, ja he tekevät 45-50 leikkausta päivässä 11:ssä leikkaussalissa. Omaisia osastoilla on sen takia niin paljon, kun hoitajilla ei ole aikaa hoitaa potilaita, niin omaiset sitten tekevät hoitotyön heidän puolestaan.

Vietnamin asukasluku myös nousi tällä viikolla 90 miljoonaan. Maa on vain hieman isompi kuin Suomi, eli aika tiukkaa tekee asukkailla mahtua tänne. Perheenlisäystä kuitenkin ollaan nyt rajoitettu niin, että jokaisella perheellä saisi olla vain kaksi lasta. Jos lapsia on enemmän kuin kaksi, saa perheen vanhemmat potkut valtion työpaikoista. Pieni ongelma tässä kuitenkin on, että täällä todella monilla perheillä on oma pikku pulju kadun varressa, joten eiväthän he sieltä voi potkuja itselleen saada ja täten voivat tehdä niin monta lasta kuin haluavat.

Jeah, ensi viikkoon fellas!
Pirita, Minna ja Elina

Seiska viikon kuvia

Halloween Party @Vinh Medical University

Kaupan "lihatiskin" antimia: sian sorkkia, toukkia, eläviä ankeriaita, rauskua, kalan päitä..

Uusi vakkari ravintola!

Morjenstaaa :)

Viikko numero seitsemän alkaa olla takana päin! Tällä viikolla olemme olleet kirurgisella osastolla. Osastolla on kaksi kerrosta, potilaspaikkoja on n.200 kappaletta. Hoitajat ja opiskelijat kulkevat ryhmissä osastolla ja pienet käytävät meinaavatkin jäädä välillä todella ahtaiksi.. Potilashuoneet ovat täyteen buukattuja ja miehet ja naiset ovat samoissa huoneissa. Osastolta löytyy myös kaksi potilashuonetta missä on ilmastointi, tänne huoneeseen pääsy kuitenkin vaatii rahapussiin hieman enemmän katetta kuin normaalisti.
Sairaalan ja hoitajien työtavat ovat saaneet meidät tälläkin viikolla hämmästyksiin. Käsidesiä laitetaan huoletta hanskojen päälle ja verinäytteitä otetaan mitenkä sattuu. Ihmettelimme myös telineitä sänkyjen päässä ja meille selvisikin, että joka potilassängyn päälle asetaan yöksi verkot, kun kaikenmaailman ötökät lähtee yöaikaan liikkeelle..Kuumuus on ollut sairaalalla aivan käsittämätöntä tällä viikolla. Soijaa on pukannut alta aikayksikön kun olemme astuneet osastolle. Pienet ropellit katossa ei oikein viilennä meitä suomalaisia ja kaikenlisäksi työvaatteet ovat paksut, joten ne ei ainakaan auta asiaa.. :D

Tällä viikolla juhlittiin minun eli Minnan synttäreitäni! Jiihuu! :) Keskiviikkona rakensimme mahtavan jäätelökakun, jota sitten kauhoimme lusikoilla menemään kuten paikalliset konsanaan; lattialla istuen. :D Kävimme myös elokuvissa katsomassa White House Down -elokuvan, josta peräti tällä kertaa ymmärsimmekin jotain kun elokuvaa ei oltu dupattu.. :D Lauantai-iltaa vietimmekin kansainvälisissä tunnelmissa kun seuranamme oli australialainen, brittiläinen, skotti, kanadalaiset, irlantilainen ja neljä norjalaista! Norjalaiset ja kanadalaiset olivat ohikulku matkalla Ho Chi Minh cityyn, muut pojat asuvatkin sitten täällä :)

Meidän ruokamarketissa olemme hämmästelleet ruokatiskien antimia. Lihahyllyltä löytyy tarjoiluja sydämestä porsaan sorkkaan. Kalaa on myös tarjolla jos jonkinlaista, rauskua, ankeriasta ja rapuja. Ja jos mieli tekee toukkia, ei tartte kipaista kovinkaan kauas, kun niitä löytyy myös kaupan kylmäaltaista! Täällä on myös paikallista herkkua mustaksi paistettu lintu, tai mitä lie onkaan.

Olemme yllättyneitä tämän viikon löydöstä! Löysimme nimittäin uuden ravintolan eräältä sivukujalta. Ravintola mainosti pizzaa ja pastaa, mutta olimme hieman varautuneita ruoan suhteen kun täällä on tapana mainostaa ruokia mahtaville kuvilla, todellisuus onkin sitten ihan jotain muuta.. Ruokalistat oli peräti meidänkin ymmärrettävissä, nimittäin englanniksi! Ruuat sai meidän arvosteluista täydet kymmenen pistettä, palvelu saman verran! Voimme hyvillä mielin siis ruokailla siellä jatkossakin! (Tällä viikolla olemme käyneet siellä vain kolmesti! :D)

Meidät oli kutsuttu myös muutamiin juhliin tällä viikolla. Ensimmäiset juhlat olivat torstaina koululla ja teema oli halloween. Meikkasimme itsemme zombeiksi ja lähdimme hieman epäröiden juhlapaikalle. Olimme kuitenkin positiivisesti yllättyneitä siitä kuinka moni oli päällensä laittanut jotain asustetta ja meikannut itseänsä halloween teeman mukaisesti! Illan mielenkiintoisin näky olimme kuitenkin monen mielestä me ja taas oppilaat olivat kymmenien kameroiden kanssa ottamassa meistä kuvia.. Kävimme myös paikallisissa opiskelija-asunnoissa. Yhdessä huoneessa oli kolme kerrossänkyä ja tilat olivat todella ahtaat. Kyllä saakin olla kiitollinen, jälleen kerran, omasta asunnosta Suomessa, joka on näihin verrattuna lukaali! Toiset juhlat järjestettiin lauantai aamuna, taas koululla. Aiheena oli vietnamin ja brittiläisten ystävyys ja yhteistyö. "Bileet" alkoivat tuttuun tapaan lähes tunnin myöhässä ja paikalla ei ollut ainuttakaan ulkomaalaista, meidän lisäksi. Paikalla olisi pitänyt kuuleman mukaan olla brittejä, mutta eipä kukaan tullut paikalle..Olisikohan syynä ollut väärä päivämäärä kutsussa? ;D  No, siellä sitä sitten taas istuttiin paikanpäällä parisen tuntia, ymmärtämättä yhtään mitään mitä siellä puhuttiin.. :D

Ensi viikkoon, Minna, Elina ja Pirita :)

Halong Bay kuvia

Tippukiviluola

Kelluvan kalastuskylän kauppa

Kajakoimassa

Kelluvan kylän talo ja vahtikoira

Niin kauniita saaria ja maisemia

Laivalla nauttimiamme ruokia

Auringonnousu ja -lasku

Alo Halong Bay!

Torstaina työpäivän jälkeen hypättiin bussiin ja otettiin suunta kohti Hanoita. Bussissa istuttiin jälleen 8.5 tuntia, vaikka matkaa Vinhistä Hanoihin on 280 km. Viihdykettä oli onneksi, kun screeneiltä tuli amerikkalainen hyvä elokuva. Se vain vähän meni pilalle, kun päälle tuli videonauhalta vietnamilainen dubbaus, jossa yksi nainen koko ajan toisti kaikkien näyttelijöiden vuorosanat. Hieman se kyllä rupesi jo naurattamaankin, että miksi pitää dubata noin kehnosti, parempi olisi laittaa vaikka tekstitys vietnamiksi ja antaa näyttelijöiden hoitaa puhuminen! Muuten bussimatka meni hyvin, vaikka hulluja ohituksia ja äkkijarrutuksia oli jälleen koko ajan, lisäksi meinattiin ottaa yksi liikennemerkki matkaan mukaan. Hanoihin saavuttuamme suuntasimme jälleen PUKU -kahvilaan syömään, jossa tuli heti kotoisa olo, kun kajareista pauhasi The Fox!

Hanoissa ehdittiin perjantaina käydä shoppailemassa Vincom Mall Towerissa ja miljoonia sai kulumaan helposti. Syömässä käytiin Pizza Hutissa, ja kyllä maistui pizzat hyvälle puolentoista kuukauden nuudelikuurin jälkeen! Illalla suunnattiin vielä kaduille ostoksille, joista löytyikin hyvin tuliaisia Suomeen. Paras löytö oli allekirjoittaneella (Piritalla) Disneyn elokuvaboksi, joka sisälsi kaikki Disneyn elokuvat. Ei tarvinnut paljon harkita ostaako vai eikö vaivaisella miljoonalla (n. 35 €) 142 Disneyn elokuvaa! Käytiin myös tsekkaamassa kaunis St.Josephsin katedraali, joka sijaitsi ihan hotellimme nurkilla.

Lauantai aamuna herättiin kuudelta, ja hotellin aamupalan jälkeen meidät noudettiin upouudella minibussilla ja matka kohti kauan odotettua Halong Bayta alkoi. Matkaa Hanoista Halong Baylle oli 180 km ja se kesti 4 h. Tie oli hyvin möykkyistä ja sai tosissaan pitää kiinni penkistä, ettei pää osunut kattoon kun bussikuski kaahasi monttuteillä. Matkalla pysähdyimme matkamuistomyymälään, jossa kehitysvammaiset tekivät kauniita neulospistotöitä ja koruja.
Satamaan päästyämme nousimme melko pieneen puiseen paattiin, joka kuskasi meidät risteilyaluksellemme. Hypättyämme laivasta toiseen ja päästyämme hyttiimme, yllätyimme hyvin positiivisesti. Hytti oli todella tilava, kauniisti sisustettu ja siisti. Ainoa hämmennys oli vessan "ovi", joka oli pitsiverho.

Lounaan jälkeen lähdimme kohti tippukiviluolaa, joka oli yhden saaren sisällä. Kyseinen luola on kuulemma Aasian kaunein luola, ja sitä se todella oli. Sisällä näimme kaikenlaisia kivestä muotoutuneita kivimuodostelmia, mm. elefantin, nauravan Buddhan ja käärmeen. Jättiläis kilpikonnakin oli muotoutunut kivestä ja sen päätä kosketettuaan on onnellinen ja pitkä loppuelämä taattu. Kapusimme vielä portaat ylös saaren päälle, josta aukenivat huimat näkymät Halong Baylle.
Tämän jälkeen jatkoimme matkaa kajakoimaan. Minä ja Elina mentiin melomaan yhdessä ja Minna tuli omalla kanootilla vieressä. Melottiin katsomaan yhtä luolaa ja kierrettiin yksi iso saari ympäri. Huomattiin, että veneliikenne on samanlaista kuin tieliikenne täällä, kun Minna meinasi jäädä yhden paatin alle sen tullessa suoraan kohti ja tööttiä vain painaen. Onneksi on reenattu kovasti ja lihakset kunnossa, niin ehti meloa pois alta. Palattuamme risteilijälle menimme aurinkokannelle katselemaan auringonlaskua, joka oli hyvin rentouttavaa ja kaunista.

Sunnuntaina herätyskello soitti 5.25, kun nousimme katsomaan auringonnousua. Kyllä kannatti, vaikka silmät ristissä istuimmekin ensimmäisen vartin yläkannella vilttien alla. Puoli seitemältä meille pidettiin Tai chi -jumppaa, joka pisti veren mukavasti kiertämään ja virkisti päivän aktiviteetteihin. Herkullisen aamupalan jälkeen hyppäsimme jälleen pienempään paattiin ja suuntasimme kohti kelluvaa kalastuskylää. Kylässä asuu 50 perhettä, joissa on n. 200 lasta. Lapset käyvät koulua, joka on myös kelluva "rakennus" meressä. Kouluun mennään asukkaiden "autoilla" eli veneillä, joissa oli rekisterikilvetkin. Ruoanlaitto- ja suihkuvesi tuodaan kyliin erikseen, ja näimmekin kun eräs paikallinen kävi "suihkussa" omalla lautallaan heittäen tynnyristä niskaansa vettä. Kaupat olivat veneellä liikkuvia paikallisia, joilla oli veneissään myynnissä ruokaa ja juomaa. Ostokset he ojensivat haavilla ostajalle ja ostaja laittoi rahat haavin kautta myyjälle. Talot olivat siis rakennettu kelluvien lauttojen päälle, ja siellä ihmiset asuivat meren keskellä. Koiriakin näkyi monessa taloudessa olevan, melko vähän vain juoksutilaa koirilla, kun talo on ympäröity vedellä.
Maisemat kylää kierrellessämme olivat henkeäsalpaavan kauniit. Vesi oli aivan kirkasta ja turkoosia, kauniita saaria ja vuoria joka puolella, täydellinen rauha ja hiljaisuus, täällä jos jossain sielu ja mieli lepäsi.
Kierroksen jälkeen vierailimme helmisimpukka farmilla, jossa kasvatettiin helmiä. Oli mielenkiintoista nähdä, miten helmet syntyvät. Ensin ostereita kasvatetaan vedessä 18 kk, jonka jälkeen ne nostetaan ylös, niiden suu avataan ja sinne asetetaan osterin kuoresta leikattu pallo. Tämän jälkeen ne asetetaan takaisin veteen, ja viiden vuoden kuluttua helmi on hioutunut valmiiksi osterin sisällä.

Tämän reissun jälkeen ehdimme ottaa vielä hieman aurinkoa risteilijän yläkannella sekä räpsiä kuvia. Kokkauskurssikin meille pidettiin laivalla, jossa opettelimme valmistamaan tuoreita kevätkääryleitä. Maukkaitahan niistä tuli näillä kokkitaidoilla! Samalla meille kerrottiin, että Vietnamissa naiset aina kokkaavat ja miehet vain juovat. Tyttöjen onkin todistettava kokkaustaitonsa mahdollisen tulevan poikaystävän vanhemmille ennen kuin he voivat virallistaa suhteensa, sillä jos tyttö ei osaa kokata tarpeeksi hyvin, ei häntä voida hyväksyä pojalle vaimoksi.

Ruoat laivalla olivat todella hyviä ja paikallisia. Maistoimme mm. rapua, makrillia, kalmaria, jätti katkarapuja, pitayaa, vietnamilaista kahvia ja perunaakin saatiin, jota ei ole näkynyt missään kaupoissa tai ravintoloissa tähän asti. Paljon uusia makuelämyksiä siis jokaiselle meistä!

Bussimatka takaisin Vinhiin ei ollut niin antoisa, kuin edelliset matkat. Johtuikohan siitä, kun olemme liikkuneet busseilla vain päivällä ja nyt olimme yöllä matkassa. Aina kun bussi pysähtyi, niin kaivautuivat pienet torakat koloistaan meitä säikyttelemään, joka ei ollut niin mukavaa. Lisäksi oli varkaita liikkellä, joka ei ilostuttanut meitä yhtään. Tästä kuitenkin viisaampina kohti seuraavaa bussimatkaa!

Kaiken kaikkiaan Halong Bay oli aivan mieletön, ja se antoi enemmän kuin olisi voinut kuvitella. Maisemat olivat todella henkeäsalpaavat, ja vesipelkoinenkin pääsi peloistaan yli näiden maisemien avulla. Tulee olemaan varmasti aina yksi kauneimmista paikoista missä tulee ikinä käymään.

Aurinkoisin terveisin,
Pirita, Minna ja Elina

Rakennuksista kuvia

Temple

Uncle Hon kaara

Elokuvateatteri

Uncle Hon kotitalo

Haudi hau sairaalalta ja elokuvista!

Meidän kiusana ovat olleet nyt muurahaiset, jotka eksyvät meidän ruokiinkin välillä ja mistä milloin niitä löytää myös vaatteista ja kylpyhuoneesta. Yhtenä päivänä ne olivat linnoittautuneet minun (Minnan) rusinoihin ja Elinan suklaamuroihin! :D Tämä ei ole kuitenkaan mitään verrattuna siihen, kun paikallinen opiskelijaystävämme kertoi, että hänen asunnossaan vierailee tasaiseen tahtiin pienen kissan kokoinen hiiri! Kyllä siinä vähän asiaa hämmästelimme ja kummastelimme, kun paikallinen sanoi, että se on täällä aivan normaaliakin kaiken lisäksi. Annettiin hänelle muutamia vinkkejä rotan hävittämiseksi, mutta luulemme, että ei hän sille taida mitään tehdä!

Sairaalalla olemme nyt tutustuneet potilaisiin, joilla on mm. maksakirroosi, hepatiitti, denguekuume ym. Täällä tartuntataudit ovat hieman erilaisia kuin meillä Suomessa; mm. tetanusta täällä on runsaasti ja Suomessa sitä ei luokitella nykyään edes tartuntataudiksi, kun sitä ei juurikaan esiinny. Näimme myös tänään, kun hoitajat ottivat potilaalta selkäydinnäytettä. Kyllä siinä hieman hirvitti, kun potilaan ympärillä pyöri monta hoitajaa ja näytteenotto ei kovinkaan steriililtä näyttänyt..Olemme myös sivistäneet opiskelijaystäviämme, kuinka heidän pitää käyttää hanskoja potilaskontaktissa, käsidesiä hygienian hoidossa ja suumaskit ovat vaihdettava edes päivittäin. Täällähän samaa suumaskia käytetään päivästä toiseen ja käytössä ovat myös kankaiset maskit. Emme ole edes uskaltaneet kysyä, kuinka usein niitä pestään vai pestäänkö ollenkaan.. Ystävämme hieman ihmettelivät sitä kuinka me "tuhlaamme" maskeja ja käytämme käsidesiä, hanskatkin kulkevat työpukujemme taskuissa joka päivä, joka oli jopa lääkäreille hämmentävää. Osaston taukohuoneessa on kaksi sänkyä ja lattiat ja katot ovat homeessa. Mutta, kuten ystävämmekin sanoivat, onneks ei näkynyt hämähäkkejä! :o Pöydältä löytyivät myös tupakka-askit sievässä rivissä sekä tumppeja pitkin lattiaa.

Maanantaina tänne Vinh cityyn avattiin uusi elokuvateatteri! Kävimme jo maanantaina tutkimassa uutta hienoa rakennusta. Vitivalkoinen rakennus on katukuvassa kuin palatsi, kun muut rakennukset ovat tummia ja likaisia..Tiistaina sitten menimmekin katsomaan elokuvan Smurffit 2 3D. Ostimme liput, maksoimme niistä 80 000 dongia eli n. 2.80€. Elokuvan alkamiseen oli yli tunti aikaa, joten kävimme vielä jäätelöllä eräässä kahvilassa, joka sijaitsi kerrostalon 18:ssa kerroksessa, kyllähän sieltä oli hulppeat näkymät! Mukavat näkymät loppuivatkin sitten siihen, kun näimme siellä hiiren..hyi! Elokuvat olivat täällä kyllä todellinen kokemus. Emmehän me maalaistollot tajunneet, että elokuva on dupattu vietnamiksi! Siellä sitten istuimme 1.5h katsoen elokuvaa koko ajan, ymmärtämättä siitä yhtään mitään :D Paikallisten tapaan, lähes puolet katsomon väestä saapui paikalle myöhässä ja reilusti yli puolet olivat jo lähteneet salista, ennen kuin elokuva saavutti lopputekstit. Välillä oli myös jos jonkinlaista tilannetta päällä; kuka puhui milloinkin puhelimessa, kuka otti itsestään kuvia ja ketkä muuten vain juttelivat..

Ollemme käyneet myös Uncle Ho:n kylässä, joka on paikallisen sankaripresidentin kotikylä. Siellä näimme mm. temppelin ja pienet olkikattoiset talot. Talot olivat pieniä, kyykkimällä piti mennä, että päästiin oviaukoista sisälle!

Meille kaikille on tainnut iskeä reilun kuukauden oleilun jälkeen kulttuurishokki! Paikallisten englanninkielen osaamattomuus ja heidän tuijotuksensa ovat lievästi sanoen kiristäneet hermojamme, koska kukaan ei ymmärrä meitä ja kaupassa ei vieläkään saa käydä niin, että kukaan ei meitä tuijottaisi. Patonkijonossa vasta olikin kuumat paikat, kun lähes parikymmentä paikallista jyräsivät ja puskivat saadakseen tiskiltä patonkia! Pituutemme on onni, ainakin tällaisissa tapauksissa, kun sai vain kurkotella muiden yli! ;) Positiivisella asenteella ja hymyssä suin kuitenkin jatkamme eloamme täällä! :) Loppuviikosta onkin tulossa oikein rentouttava, kun suuntaamme kohti Hanoita ja Halong Bayta! :)

-Minna, Elina ja Pirita

Opiskelua!

Nyt olemme opiskelleet Vietnamin tartuntatauteja oikein urakalla. Olemme olleet töissä sekä lasten, että aikuisten sairaalan tartuntatautien osastoilla, joten on ollut kiva opiskella ja tutkia erilaisia tartuntatauteja heidän välillä.
Lapsilla yleisimpä tartuntatauteja täällä ovat enterorokko, rikketsioosi ja sikotauti. Enterorokon potilastapaukset ovat nousseet hurjasti viime vuosina täällä, sillä siihen ei ole rokotuksia täällä ollenkaan. Rickettsia on uusi trooppinen tartuntatauti, ja siitä ei tiedetäkään vielä hirmuisesti, kuitenkin se leviää helposti täiden, puutiaisten ja luteiden välityksellä. Sikotauti on eritoten poikien sairaus, ja todella yleinen. Se pyritään hoitamaan nopeasti, sillä se aiheuttaa vakaviakin komplikaatioita juuri pojille.

Aikuisilla yleisimmät tartuntaudit ovat hepatiitti, HIV, malaria ja tetanus.
Rokotteita saa näihin kaikkiin, mutta ne ovat maksullisia ja harvoilla on varaa ottaa niitä. Tetanus-rokotteen saavat lapset ja raskaana olevat naiset, miehet eivät saa sitä ollenkaan, paitsi sitten jos he saavat kyseisen bakteeritartunnan. HIV on täällä yleisempää naisilla, kun taas Suomessa se on yleisempi miehillä.

Tuntuu aina kun tutustumme uuteen osastoon sairaalalla, että potilastilat vain pienenevät ja pienenevät. Lääkäriä potilaat odottivat vain ulkona katoksen alla sateelta suojassa.

Tästä jatketaan seuraavat kaksi viikkoa!

Pirita, Minna ja Elina

Kuvia maisemista

:) Kelpaa!

Vaatimattomia taloja. Muistakaa jokainen, että vähästäkin voi olla kiitollinen ja olkaa onnellisia siitä mitä teillä on!

Englannin kielen taidonnäyte.

Kuukausi takana, vouh!

Kuukausi takana jo vietnamilaista elämää. Aika menee hurjaa vauhtia eteenpäin ja aina kun joku kysyy meiltä kauanko olemme vielä täällä, vastaus on kolme kuukautta, vaikka jäljellä on enää kaksi!

Ruoan suhteen on meinannut tulla pientä paniikkia, kun emme ole onnistuneet tilata katuravintoloista ruokaa, kun kukaan ei puhu englantia ja he eivät ymmärrä meidän vietnamin möngerrystä. Ajattelimme jo, että elämme koko kolme kuukautta pelkillä mikronuudeleilla. Löysimme tällä viikolla ison marketin yläkerrasta kunnon food courtin, jossa oli paikallisia ravintoloita ja Lotteria, joka on kuin McDonald's. Helpottunut huokaus pääsi kaikkien tyttöjen suusta, kun tajusimme, että ei tarvitse elää yksipuolisella ruokavaliolla sittenkään koko aikaa!
Olemme myös ihmetelleet, kun täällä jokainen paikallinen ruoka maistuu samalta, ja eilen selvisi, että mauste jota käytetään paljon on korianteri.
Rannalla oli eilen monia kalastajia, he kävelivät vaatteet päällä vain mereen, levittivät kalaverkkonsa ja kävelivät sen kanssa edestakaisin rantaa. Aika turhauttavalta hommalta se näytti, ja mietittiinkin että toivottavasti he saavat jotain päivällistä edes, jos ei kalaa tartu verkkoihin. 

Pyörillä ollaan ajeltu paljon nyt. Ollaankin mietitty että paikallisten taksien tulot ovat lähteneet laskuun hurjasti, kun ainoat turistit kaupungissa ovat päässeet pyöräilyn makuun. Olemme pyöräilleet nyt meitä lähimpänä olevalle rannalle (Cua Lo beach), jonne tulee yhteensä 40 km matkaa. On ollut kyllä sen matkan jälkeen ansaittu olo makoilla auringossa. Hassua "maaseudulla" pyöräillessä on, kun pitää väistellä tiellä vapaasti liikkuvia lehmiä ja kanoja. Viimeksi kun pyöräilimme Cua Lo:lle ihmettelimme kadun varressa näkyvää värikästä telttaa ja kun tulimme kohdalle, huomasimme että siellä vietettiin häitä. Rennosti siinä kadun varressa pienessä teltassa juhlittiin hääparia musiikin soidessa ja pyötien notkuessa korianterilta haisevaa ruokaa. Pari kolariakin ollaan aiheutettu tahattomasti, kun paikalliset hämmästyvät niin meidät nähdessään, että tekevät äkkijarrutuksia, jolloin takana oleva törmää tietenkin edellä olevaan.

Kouluun olemme päässeet tekemään hoitosuunnitelmaa sairaalalla tapaamistamme potilaista ja se on ollut mielenkiintoista. Teimme hoitosuunnitelman suomalaisittan, ja oli kiva kun meidän pienen ryhmän vietnamilaiset olivat tehneet saman vietnamin ohjeiden mukaan. Eroavaisuuksia löytyi aika paljonkin, kun täällä hoitosuunnitelmaan laitetaan kaikki itsestään selvätkin asiat, kuten talon siivous. Eikä hoitotyön toimintoihin ollut perusteluja. Lisäksi heillä oli suunnitelmassa potilaan nimi, syntymäaika, osoite ym.
Olemme myös osallistuneet koululla American Westat -kurssille, joka tulee virtuaalina suoraan Amerikasta erään hoitotieteen professorin luennoimana. On ollut todella mukava kuunnella kunnon englannin kieltä opetuksena.

Terveyskeskuksessa kävimme tutustumassa perjantaina. Tk oli hyvin pieni, henkilökunta koostui yhdestä lääkäristä, viidestä hoitajasta ja yhdestä kätilöstä. Terveyskeskuksen alueeseen kuuluu 16 000 hoidettavaa ihmistä. Nämä kuitenkin hieman jakaantuvat myös pienemmille terveysasemille. Useimmiten terveyskeskuksessa täällä hoidetaan flunssia ja vanhusten nivel- ja selkäkipuja. Potilashuoneet olivat pieniä ja sängyt jälleen metallisia, joissa "patjana" oli ohut matto. Ikkunat olivat auki pihalle joka huoneessa, jopa gynekologisessa tutkimushuoneessa. Lääkekaappi oli potilashuoneessa ja se oli vain auki, ja siellä oli morfiinit ym. lääkkeet. Itse lääkehuone oli myös auki kaikelle kansalle, ja lääkkeistä oli tiedot ja hinnat isolla taululla. Perinteisenä hoitokeinona tk:ssa käytetään hierontaa ja akupunktiota. Kaikenlaisia yrttejä ja kuivattuja matoja purkeissa oli yhden huoneen seinä täynnä.

Paikallinen ystävämme täytti 19 vuotta tällä viikolla ja olimme sitten hänen syntymäpäivää viettämässä. Hieman erilaistahan se oli kuin Suomessa tuolla ikää. Pyöräilimme ensin koululle, jonne kaikki kokoontuivat ja sitten siitä pyöräiltiin katukahvilaan jäätelölle. Yksi opettajakin kutsuttiin mukaan rientoihin ja siellä sitten syötiin jäätelöä ja sipsiä pienillä muovituoleilla noin tunnin ajan.
Eilen (lauantaina) olimme sitten juhlimassa ystävämme syntymäpäiviä Avatar-yökerhossa. Täällä on musiikki niin kovalla yökerhoissa, että se välillä hieman ahdistaa kun ei voi puhua kenellekään, kun ei kuule yhtään mitään. Tapasimme illan aikana muitakin turisteja! Brittiläiset reppureissaajat olivat ohikulkumatkalla Vinhissä eilisen illan, ja vietimme heidän kanssaan loppuillan. Oli ihana puhua ja kuunnella englantia, niin että kaikki ymmärsivät kaiken mitä itse puhui ja toisin päin! Välillä hieman turhauttaa itseä ainakin, kun ei kukaan ymmärrä eikä puhu englantia täällä. Oli myös kiva huomata, että olemme vietnamilaistuneet, kun saimme opettaa heille vietnamiksi joitain sanoja! Pääsimme ensimmäistä kertaa skootterin kyytiinkiin eilen, kun meidät tuotiin hotellille. Minä ja Elina oltiin saman skootterin kyydissä; tiedämme nyt ainakin että kyllä siihen vain näköjään monta ihmistä mahtuu, vaikka se hieman mahdottomuudelta on näyttänytkin! :D

Tam Biet,

Pirita, Minna ja Elina