Töitä, juhlia, juhlia..

Niin vain on vierähtänyt jälleen pari viikkoa Vietnamin lämmössä.
Aika tuntuu menevän vain nopeampaa ja nopeampaa mitä lähemmäs kotiinpaluu tulee. Toisaalta taas voimme kaikki myöntää, että koti-ikävä alkaa jo hiipiä ja innolla odotamme lähtöpäivää.

Viime viikko vierähti vielä aikuisten kirurgisella osastolla sekä kaikenlaisissa juhlissa. Keskiviikkona oli vietnamilaisten opettajien päivä, jota aloitettiin juhlia jo tiistaina. Silloin starttasi opettajien karaoke-kisat koululla. Menimme auditorioon jälleen suomalaiseen tapaan ajoissa ja odottelimme melkein tunnin bileiden alkamista. Lopulta kuitenkin astui ensimmäinen kisailija lavalle ja huvittavaahan se oli. Kaikella kunnioituksella laulajia kohtaan tietenkin. Vietnamilainen karaoke nyt vain kuulostaa jo terminäkin hauskalta, vai mitä? :D Tuskallista vain oli, kun musiikki oli niin kovalla, että meinasi tärykalvot haljeta. Vielä kun musiikin päälle lisää todella korkean vietnamilaisen hoilotuksen, niin sai tosissaan pitää käsiä korvilla, jos toivoi kuulevansa vielä seuraavana päivänä jotain.

Keskiviikkona sitten oli oikea juhlaseremonia. Nyt oikein yritimme paikallisten tapaan mennä paikan päälle myöhässä, mutta eihän se onnistunut. Olimme puoli tuntia myöhässä ja silti oikeastaan ensimmäiset ihmiset paikalla. Seremonia koostui oppilaiden esityksistä ja puheista, joita kukaan ei kuitenkaan seurannut. Olemme huomanneet muissakin juhlissa, että juhlan aikana täällä kaikki vain räpläävät puhelinta, kuljeksivat ympäriinsä ja höpöttävät vieruskavereilleen. Todella epäkunnioittavaa, mutta maassa maan tavalla. Opettajamme vielä naureskellen sanoivat meille, että ainut ihminen, joka kuuntelee puheita, on puheenpitäjä itse. Hieman jo nauratti siinä vaiheessa, että miten aikuiset voivat käyttäytyä kuten pahimmat yläasteikäiset nuoret tylsillä oppitunneilla. Pihalla oli lopuksi flash mob –esitys, johon osallistui monet koulun oppilaat. Hienoa nähdä, että täällä oppilaat puhaltavat yhteen hiileen järjestäessään juhlia. Oppilaat toivat opettajilleen myös mitä hienoimpia kukka-asetelmia, kyseessä oli kisa; kuka tuo hienoimman kukka-asetelman opettajalleen. Mietimme siinä hieman, että ehkä parempi lahja paikalliselle opettajalle voisi olla lupaus oppilaalta, että hän ei metelöisi ja häiriköisi oppitunnilla, sillä se on todella yleistä täällä. 

Torstaina jatkui pippalot sitten lounasjuhlilla Saigon Kimlien -hotellin neljän tähden ravintolassa, jossa pöydät notkuivat ruokaa ja juomaa. Todella nopea sai olla, jos meinasi saada syödäkseen. Pienestä koostaan huolimatta paikalliset syövät todella paljon ja nopeasti. Huomasin ainakin itse, kun oli saanut ensimmäisen kevätrullan vasta syötyä ja oli ottamassa toista ruokalajia, niin saattoi se jo olla loppu, kun nosti katseensa. :D Oli myös ihana nähdä hotellin aulassa joulupukki rekineen ja paketteineen! Nosti todella joulua rakastavan ihmisen onnellisuus tason suorastaan pilviin.

Tämän viikon maanantaina aloitimme harjoittelun lasten kirurgisella osastolla. Osasto on pieni, mutta silti viihtyisin kaikista harjoittelupaikoista tähän asti. Siellä vallitsee jonkin asteinen rauha, josta muilla osastoilla ei ole ollut tietoakaan. Osastolla työskentelee neljä lääkäriä ja yksitoista hoitajaa, petipaikkoja on n. 30. Meitä on ohjannut ihana hoitajatar, jonka kanssa olemme käyneet appendisiitista kärsivän potilaan hoitoa läpi.
Osastolla toimitaan jopa aseptisesti ja meillekin opetettiin käsien pesusta lähtien kaikki. 

Disneyn leffoja olemme katsoneet oikein maratonina ja alkaa välillä tuntua, että elää itsekin satumaailmassa. On hyvä palata aina kuitenkin näiden tunteiden jälkeen maan pinnalle tekemällä koulutehtäviä Suomeen. Nyt alkaa nekin tehtävät olla kaikki tehtynä ja voimme suunnata hyvin mielin pienelle lomalle Ho Chi Minhiin.

Tambiet, katsellaan jälleen Ho Chi Minh –reissun jälkeen!

Pirita, Minna ja Elina