Viimeisiä viedään!

Edellisestä blogikirjoituksesta onkin ehtinyt vierähtää aikaa. Olemme olleet melko kiireisiä paikallisten tyyliin viimeiset pari viikkoa.

Lasten kirurginen osasto osoittautui loppujen lopuksi meidän lemppari osastoksi ja viihdyimme siellä hyvin työn parissa. Osastolla oli siis leikkaukseen meneviä ja sieltä tulleita pikku potilaita. Osastolla oli myös pieni huone, jossa oli pienen pieni operaatiopöytä, jossa suoritettiin kiireisien potilaiden leikkaukset. Viimeisenä päivänä saimme toimia jälleen mannekiineina kameran edessä, kun kaikki halusivat innolla ottaa meistä viimeiset kuvat. Hotellille päästyä oli kyllä voittajafiilis! Kolme kuukautta vietnamilaisessa sairaalassa työskentelyä takana kunnialla, huh.

Kävimme kuitenkin tutustumassa tällä viikolla vielä perinteisellä sairaalalla, joka oli todella mielenkiintoista. Sairaala oli siisti, rauhallinen ja tilava. Ei ollut ylipaikoitusta, ei tupakan hajua, ei roskia joka puolella eikä kymmeniä hoitajia juoksemassa edestakaisin holtittomasti. Täällä oli jopa patjat potilassängyillä ja näimmepä ensimmäista kertaa yhden sähkötoimisen sängynkin! Hoitotoimenpiteinä perinteisellä sairaalalla näkyi paljon akupunktiota. Kymmenet potilaat makoilivat tai istuskelivat piikit sojossa kehossaan. Lisäksi täällä käytetään iv laserhoitoa sekä sähköshokkihoitoa verenkiertohäiriö potilaille, hierontaa pääkivuista kärsiville, venytyshoitoa selkärangan ongelmista kärsiville, magneettihoitoa mm. selkäkipuihin ja ultraäänihoitoa kipuihin. Lääkkeinä sairaalalla käytetään yrttejä, joita oli yksi huone täynnä. Seuraavassa huoneessa oli yleisien sairauksien yrttien keitoshuone ja sen vieressä huone, josssa valmistettiin yrttikeitoksia yksittäisille potilaille. Jokaiselle potilaalle valmistettiin henkilökohtainen yrttijuoma, joka laitettiin termospulloon, jonka potilas sai viedä sitten kotiin ja hörppiä parantavaa juomaa sielläkin. Meillekin tarjottiin maistiaisia, mutta jäi juomat juomatta, kun muutenkin haju oli todella voimakas paikan päällä. Jotain yrttiä maistettiin, joka oli ihan luumun tai taatelin näköistä, mutta ei sitten selvinnyt mitä se loppujen lopuksi oli. Lääkkeinä käytettiin myös vitamiineja, joita pistettiin im:nä.

Suomikin täytti taas vuosia viime viikolla ja mehän juhlittiin itsenäistä Suomea täältä käsin oikeinkin isänmaallisesti. Kuunneltiin päivän aloitukseksi Maamme-laulu ja siitä jatkoimme suomalaisella iskelmällä koko päivän. Saimme todeta, että kyllä suomalainen iskelmä vain onkin hyvää musiikkia, hahah. Elokuvana katsoimme tietenkin supisuomalaisen Don't push the riverin, kun kukaan ei ollut pakottamassa katsomaan Tuntematonta sotilasta! :D Lisäksi teimme siniristilippu -jäätelökakun, muistiksi kylmyydestä, joka saadaan kohdata kolmen päivän päästä. Kuinkahan meidän käy, kun tämä +20 astettakin tuntuu jo hyytävän kylmältä.

Sunnuntaina kävimme viimeistä kertaa Cua Lo rannalla keräämässä simpukoita ja keräämässä voimaa merestä kotiin vietäväksi. Ei sitä oikein mahda vieläkään uskoa, että aika täällä on todella tulossa loppuun. Kävimme syömässä hienon neljän tähden hotellin ravintolassa ja totesimme kaikki yhteen ääneen rottien juoksennellessa pöydillä, että miten voikaan odottaa niin paljon sellaisia yksinkertaisia asioita palatessaan Suomeen, kuin ravintoloiden oikea hygieenisyys. Ei tarvitse koko ajan väistellä torakoita tai katsella rottien kilpajuoksua pöytien alla ja päällä. Paljon on nyt tullut listattua asioita, joita on oppinut arvostamaan erilailla ja joita odottaa enemmän kuin koskaan. Täytyy joskus lähteä niin kauas, että näkee lähelle ja osaa oppia arvostamaan itsestäänselviä asioita, jotka oikeasti ovat todella suuria loppujen lopuksi, kuten raikas ja puhdas hanavesi, puhtaus, luonto, kaunis ja turvallinen asuin- ja työympäristö, mahdollisuus tehdä monipuolista ruokaa, liikenteen turvallisuus ja järjestelmällisyys, suvaitsevaisuus sekä tunneskaalat.

Keskiviikkona oli meidän todistusten jako -tilaisuus. Paikalla olivat meitä ohjanneet lääkärit sekä suurena apuna toimineet opiskelijat. Tilaisuuden jälkeen siirryimme syömään ravintolaan, johon meidät vietiin myös päivänä jona saavuimme Vinhiin. Oli hienoa huomata, kuinka ruoka maistui niin hyvälle, samoin kuin ruokajuomana toimiva kalja jäillä. Ensimmäisen päivän ruokashokki oli poissa ja tuntui normaalilta syödä syömäpuikoilla mustekalaa ja vasikkaa raa'an kalan paistuessa pannulla keskellä pöytää. Oli mukava jutella menneistä kuukausista, jakaa muistoja ja nauraa niille. Ruokailun jälkeen pyysimme meille läheisimmäksi tulleen ystävän jatkamaan iltaa kanssamme hotelille. Halusimme kiittää häntä kaikesta mitä hän on tehnyt eteemme täällä ollessamme ja annoimme hänelle pienen joululahjan. Hän liikuttui niin paljon ja sanoi, että se oli hänen ensimmäinen joululahjansa ikinä. Oli hienoa myös huomata, kuinka olemme saaneet vaikutettua hänen kauneusihanteisiinsa. Hän ei enää niin välitä, jos saa vähän väriä iholle, niin että ei näytä ihan harmaalta. Hän innostui treenaamisesta ja lupasimmekin antaa meidän kovasti kuluttaman käsipuntin hänelle, että saa aloittaa kunnolla terveellisen elämän. Myös ruokavaliosta hieman valistimme häntä, kun hän kertoi, että hänen ystävänsä syö päivässä yhden lusikallisen riisiä. Aivan hullua.
Kävimme vielä illalla hyvästelemässä Avatar -klubin ja kärsimässä huutavasta musiikista sekä ylenpalttisesta huomiosta.

Kaksi kokonaista päivää jäljellä Vinhissä ja sitten koittaa kotimatka ihanaan ja niin kylmään Suomeen. Tätä on odotettu jo pari viikkoa, alkaa olla hieman jo liian ikävä kaikkia rakkaita. <3

Pian nähdään!
Pirita, Minna ja Elina