 |
| Saigon Kimlienin uima-altaalla lekottelemassa |
.jpg) |
| Muong Thanhin uima-altaalla |
.jpg) |
| Paljon puhuttu Big C:n food court! |
.jpg) |
| Meidän vakkari kahvila, jossa täytyy joka viikko käydä vähintään kerran yksil... jätskillä! |
perjantai 8. marraskuuta 2013
Kuvia altailta ja food courtilta!
Uima-altaita, leikkuria ja 90 miljoonaa asukasta!
Viikko pyörähti käyntiin melko leppoisasti, kun menimme viiden tähden hotellin neljänteen kerrokseen uima-altaalle nauttimaan auringosta. Tuntimaksu oli kaksi euroa, jolla saimme uida isolla altaalla, nauttia poreista ja suorasta auringon paisteesta aurinkotuoleilla. Täältä suuntasimme syömään, mihinkäs muuallekaan, kuin Big C:n food courtiin. Tästä on tullut kyllä meille tärkeä paikka, ja paikalliset aina nauraakin, kun he kysyvät missä söimme ja melkein aina vastaus on Big C:llä. Tästä tulikin mieleen vietnamilaisten kolme perus kysymystä, jotka he kysyvät aina ensimmäisenä:
1. Kuinka vanha olet?
2. Oletko naimisissa?
3. Mitä söit aamupalaksi/lounaaksi/päivälliseksi?
Vastaukset ovat hieman lyhentyneet alkuajoista, kun silloin ehkä yritimme selittää heille hieman enemmän, että olisi saanut keskustelua aikaiseksi, mutta nykyään on huomannut sen olevan melko toivotonta, kun eivät nämä ymmärrä englantia. Se on kyllä jännä, kun nämä ehkä osaavat kysyä nuo kysymykset, mutta he eivät ymmärrä yksinkertaisintakaan asiaa mitä heille vastaa. Suomalaisilla on hieman päinvastoin, että ymmärretään mitä puhutaan, mutta ei osata ehkä tuottaa englannin kieltä.
Sairaalalla olemme jatkaneet siis vielä kirurgisella osastolla. Olemme opiskelleet mm. mahahaavoista, ja olemme seuranneet erästä potilasta, jolla tämä oli edennyt jo syöväksi asti. Haastatellessamme potilasta, paikallisten toimiessa tulkkeina, meille sanottiin ettei potilas tiedä että hänellä on syöpä. Ihmettelimme tätä suuresti, sillä potilas oli menossa leikkaukseen seuraavana päivänä. Kyselimme hieman lisää asiasta, ja meille sanottiin, että ei potilaalle voi sanoa jos hänellä on syöpä, sillä silloin hän menisi shokkiin ja hänen kuntonsa huonontuisi huimasti. Vain kuulemma perheelle voi sanoa, jos potilaalla on syöpä. Potilas ei siis paikallisten mukaan tiennyt, että miksi hänet leikataan, kovasti oli kuitenkin leikkaukseen menossa, kun lääkäri niin oli määrännyt. Kipulääkkeitähän hänelle ei annettu, sillä potilas oli kärsinyt kivuista jo n. vuoden ajan, joten hän oli tottunut kipuun, eikä sitä siis ollut tarpeellista nytkään hellittää millään. Seuraavana päivänä sairaalalla, menimme katsomaan potilastamme. Hän oli siis ollut leikkauksessa ja se oli mennyt hyvin. Kuitenkin eri tulkkien paikalla ollessa meille selvisi, että potilas oli tiennyt syövästään jo kolme kuukautta, ja oli ollut Hanoissa yksityislääkäreillä asiasta. Hän oli vain tullut Vinhiin leikkaukseen, sillä se on halvempaa täällä. Hänelle oli kuitenkin tehty Vinhin sairaalassa endoskopia, CT-tutkimus, ultratutkimus ja röntgenkuvaus, vaikka hänellä oli jo todettu syöpä! Meidän mielestämme hieman ekonomisesti turhaa tällainen kaikkien tutkimusten tekeminen, jotka potilaalle oli tehty kuitenkin jo kaksi kertaa aiemminkin ja syöpä todettu niiden pohjalta. Tästä siis huomaatte, että paikalliset puhuvat ihan puuta heinää meille. Kun kysymme asioita he vastaavat hyvinkin ammattimaisesti ja hyvin uskottavasti. Kuitenkin myöhemmin joku toinen vastaa samaan kysymykseen ihan erilailla. Turhauttavaa kyllä, kun ikinä ei sairaalallakaan tiedä, että mikä sitten on totuus asioista. Meidän ohjaajankin pitäessä meille oppituntia, hän vain nyökyttelee paikallisten oppilaiden puhuessa ihan vääriä asioita sairauksista. Sitten meitä ei kuunnella, kun yritämme sanoa miten asiat oikeasti ovat. Meille on myös sanottu, että vietnamilainen terveydenhuolto ja hoitoalan koulutus ovat paljon paremmat kuin suomalaiset. Mitäpä siinä voit muuta kuin nyökytellä ja pidättää naurua, kun toiset ihan tosissaan selittävät tuollaista, tietämättä asioista mitään.
Sairaalalla on myös melko ahdistavaa välillä, kun olemme tutkimassa potilaita, niin yhtäkkiä ympärillämme on 20 sairaanhoitajaa ja lääkäriä katselemassa muka potilasta. Yleensä meitä luullaan professoreiksi, ylilääkäreiksi tai kirurgeiksi, ja kaikki haluavatkin meidän tekevän kaikki toimenpiteet, eivätkä he meinaa uskaltaa tehdä meidän edessä mitään.
Olemme päässeet nyt myös operatiiviselle puolelle seuraamaan leikkauksia. Yllätyimme, kun astuimme osastolle ja siellä tuoksui jopa sairaalalle, eikä tupakalle. Puhtaat valkoiset lattiat ja seinät yllättivät todella. "Aulassa" oli n. 20 potilasta istumassa tuoleilla odottaessaan pääsyä leikkaukseen. Ensimmäisenä päivänä vain yksi meistä pääsi seuraamaan leikkausta, sillä sairaalalta oli edellisenä iltana hanavesi mennyt poikki, ja ei ollut voitu pestä suojavaatteita. Seuraavana päivänä kuitenkin hanavesi ilmeisesti oli taas toiminnassa ja pääsimme kaikki seuraamaan sigmasuolen poistoleikkausta. Muuten kaikki meni oikein mallikkaasti ja olimme oikein tyytyväisiä paikallisten ammattitaitoon, mutta kännykät hieman häiritsivät. Siellä ne soivat valehtelematta koko ajan, ja hoitajat aina vastasivat niihin, ja jos itse kirurgin puhelin soi, niin sitten puhelin vain vietiin kirurgin korvalle ja hän leikkausta suorittaessaan puhui samalla puhelimeen. Hieman hämmentävää, hänellä ei varmaan yhtään keskittyminen herpaantunut! Leikkaussaliin myös näki käytävältä ikkunoiden läpi, kuten myös viereiseen leikkaussaliin oli läpinäkyvät ikkunat ja pystyi välillä käydä seuraamassa mitä siellä tapahtui. Salissa kävi myös aina aika ajoin toisia kirurgeja tsemppaamassa kollegojaan.
Leikkauksen jälkeen jokaiselle potilaalle annetaan kolmannen polven kefalosporiinit IV:nä vain ennaltaehkäisevänä hoitona infektioita vastaan. Ihmekään, kun ei enää kevyemmät antibiootit tepsi kehenkään. Resistenssi on syntynyt penisilliinejä ja melkein kaikkia antibiootteja vastaan. Paikalliset hoitaa jopa perus kurkkukivun antibiooteilla, kun niitä saa ilman reseptiä "apteekista".
Meille selvisi myös, että kirurgisella osastolla on yhteensä n. 60 lääkäriä ja hoitajaa, 200 potilasta, 100 omaista ja 80 oppilasta kerralla pyörimässä. Kaikki nämä melkein 500 ihmistä siis pakkautuneena kahdelle n. 50 metrin käytävälle. Aika ahdasta siis on täällä. Operatiivisella osastolla työskentelee 13 lääkäriä ja 37 hoitajaa, ja he tekevät 45-50 leikkausta päivässä 11:ssä leikkaussalissa. Omaisia osastoilla on sen takia niin paljon, kun hoitajilla ei ole aikaa hoitaa potilaita, niin omaiset sitten tekevät hoitotyön heidän puolestaan.
Vietnamin asukasluku myös nousi tällä viikolla 90 miljoonaan. Maa on vain hieman isompi kuin Suomi, eli aika tiukkaa tekee asukkailla mahtua tänne. Perheenlisäystä kuitenkin ollaan nyt rajoitettu niin, että jokaisella perheellä saisi olla vain kaksi lasta. Jos lapsia on enemmän kuin kaksi, saa perheen vanhemmat potkut valtion työpaikoista. Pieni ongelma tässä kuitenkin on, että täällä todella monilla perheillä on oma pikku pulju kadun varressa, joten eiväthän he sieltä voi potkuja itselleen saada ja täten voivat tehdä niin monta lasta kuin haluavat.
Jeah, ensi viikkoon fellas!
Pirita, Minna ja Elina
1. Kuinka vanha olet?
2. Oletko naimisissa?
3. Mitä söit aamupalaksi/lounaaksi/päivälliseksi?
Vastaukset ovat hieman lyhentyneet alkuajoista, kun silloin ehkä yritimme selittää heille hieman enemmän, että olisi saanut keskustelua aikaiseksi, mutta nykyään on huomannut sen olevan melko toivotonta, kun eivät nämä ymmärrä englantia. Se on kyllä jännä, kun nämä ehkä osaavat kysyä nuo kysymykset, mutta he eivät ymmärrä yksinkertaisintakaan asiaa mitä heille vastaa. Suomalaisilla on hieman päinvastoin, että ymmärretään mitä puhutaan, mutta ei osata ehkä tuottaa englannin kieltä.
Sairaalalla olemme jatkaneet siis vielä kirurgisella osastolla. Olemme opiskelleet mm. mahahaavoista, ja olemme seuranneet erästä potilasta, jolla tämä oli edennyt jo syöväksi asti. Haastatellessamme potilasta, paikallisten toimiessa tulkkeina, meille sanottiin ettei potilas tiedä että hänellä on syöpä. Ihmettelimme tätä suuresti, sillä potilas oli menossa leikkaukseen seuraavana päivänä. Kyselimme hieman lisää asiasta, ja meille sanottiin, että ei potilaalle voi sanoa jos hänellä on syöpä, sillä silloin hän menisi shokkiin ja hänen kuntonsa huonontuisi huimasti. Vain kuulemma perheelle voi sanoa, jos potilaalla on syöpä. Potilas ei siis paikallisten mukaan tiennyt, että miksi hänet leikataan, kovasti oli kuitenkin leikkaukseen menossa, kun lääkäri niin oli määrännyt. Kipulääkkeitähän hänelle ei annettu, sillä potilas oli kärsinyt kivuista jo n. vuoden ajan, joten hän oli tottunut kipuun, eikä sitä siis ollut tarpeellista nytkään hellittää millään. Seuraavana päivänä sairaalalla, menimme katsomaan potilastamme. Hän oli siis ollut leikkauksessa ja se oli mennyt hyvin. Kuitenkin eri tulkkien paikalla ollessa meille selvisi, että potilas oli tiennyt syövästään jo kolme kuukautta, ja oli ollut Hanoissa yksityislääkäreillä asiasta. Hän oli vain tullut Vinhiin leikkaukseen, sillä se on halvempaa täällä. Hänelle oli kuitenkin tehty Vinhin sairaalassa endoskopia, CT-tutkimus, ultratutkimus ja röntgenkuvaus, vaikka hänellä oli jo todettu syöpä! Meidän mielestämme hieman ekonomisesti turhaa tällainen kaikkien tutkimusten tekeminen, jotka potilaalle oli tehty kuitenkin jo kaksi kertaa aiemminkin ja syöpä todettu niiden pohjalta. Tästä siis huomaatte, että paikalliset puhuvat ihan puuta heinää meille. Kun kysymme asioita he vastaavat hyvinkin ammattimaisesti ja hyvin uskottavasti. Kuitenkin myöhemmin joku toinen vastaa samaan kysymykseen ihan erilailla. Turhauttavaa kyllä, kun ikinä ei sairaalallakaan tiedä, että mikä sitten on totuus asioista. Meidän ohjaajankin pitäessä meille oppituntia, hän vain nyökyttelee paikallisten oppilaiden puhuessa ihan vääriä asioita sairauksista. Sitten meitä ei kuunnella, kun yritämme sanoa miten asiat oikeasti ovat. Meille on myös sanottu, että vietnamilainen terveydenhuolto ja hoitoalan koulutus ovat paljon paremmat kuin suomalaiset. Mitäpä siinä voit muuta kuin nyökytellä ja pidättää naurua, kun toiset ihan tosissaan selittävät tuollaista, tietämättä asioista mitään.
Sairaalalla on myös melko ahdistavaa välillä, kun olemme tutkimassa potilaita, niin yhtäkkiä ympärillämme on 20 sairaanhoitajaa ja lääkäriä katselemassa muka potilasta. Yleensä meitä luullaan professoreiksi, ylilääkäreiksi tai kirurgeiksi, ja kaikki haluavatkin meidän tekevän kaikki toimenpiteet, eivätkä he meinaa uskaltaa tehdä meidän edessä mitään.
Olemme päässeet nyt myös operatiiviselle puolelle seuraamaan leikkauksia. Yllätyimme, kun astuimme osastolle ja siellä tuoksui jopa sairaalalle, eikä tupakalle. Puhtaat valkoiset lattiat ja seinät yllättivät todella. "Aulassa" oli n. 20 potilasta istumassa tuoleilla odottaessaan pääsyä leikkaukseen. Ensimmäisenä päivänä vain yksi meistä pääsi seuraamaan leikkausta, sillä sairaalalta oli edellisenä iltana hanavesi mennyt poikki, ja ei ollut voitu pestä suojavaatteita. Seuraavana päivänä kuitenkin hanavesi ilmeisesti oli taas toiminnassa ja pääsimme kaikki seuraamaan sigmasuolen poistoleikkausta. Muuten kaikki meni oikein mallikkaasti ja olimme oikein tyytyväisiä paikallisten ammattitaitoon, mutta kännykät hieman häiritsivät. Siellä ne soivat valehtelematta koko ajan, ja hoitajat aina vastasivat niihin, ja jos itse kirurgin puhelin soi, niin sitten puhelin vain vietiin kirurgin korvalle ja hän leikkausta suorittaessaan puhui samalla puhelimeen. Hieman hämmentävää, hänellä ei varmaan yhtään keskittyminen herpaantunut! Leikkaussaliin myös näki käytävältä ikkunoiden läpi, kuten myös viereiseen leikkaussaliin oli läpinäkyvät ikkunat ja pystyi välillä käydä seuraamassa mitä siellä tapahtui. Salissa kävi myös aina aika ajoin toisia kirurgeja tsemppaamassa kollegojaan.
Leikkauksen jälkeen jokaiselle potilaalle annetaan kolmannen polven kefalosporiinit IV:nä vain ennaltaehkäisevänä hoitona infektioita vastaan. Ihmekään, kun ei enää kevyemmät antibiootit tepsi kehenkään. Resistenssi on syntynyt penisilliinejä ja melkein kaikkia antibiootteja vastaan. Paikalliset hoitaa jopa perus kurkkukivun antibiooteilla, kun niitä saa ilman reseptiä "apteekista".
Meille selvisi myös, että kirurgisella osastolla on yhteensä n. 60 lääkäriä ja hoitajaa, 200 potilasta, 100 omaista ja 80 oppilasta kerralla pyörimässä. Kaikki nämä melkein 500 ihmistä siis pakkautuneena kahdelle n. 50 metrin käytävälle. Aika ahdasta siis on täällä. Operatiivisella osastolla työskentelee 13 lääkäriä ja 37 hoitajaa, ja he tekevät 45-50 leikkausta päivässä 11:ssä leikkaussalissa. Omaisia osastoilla on sen takia niin paljon, kun hoitajilla ei ole aikaa hoitaa potilaita, niin omaiset sitten tekevät hoitotyön heidän puolestaan.
Vietnamin asukasluku myös nousi tällä viikolla 90 miljoonaan. Maa on vain hieman isompi kuin Suomi, eli aika tiukkaa tekee asukkailla mahtua tänne. Perheenlisäystä kuitenkin ollaan nyt rajoitettu niin, että jokaisella perheellä saisi olla vain kaksi lasta. Jos lapsia on enemmän kuin kaksi, saa perheen vanhemmat potkut valtion työpaikoista. Pieni ongelma tässä kuitenkin on, että täällä todella monilla perheillä on oma pikku pulju kadun varressa, joten eiväthän he sieltä voi potkuja itselleen saada ja täten voivat tehdä niin monta lasta kuin haluavat.
Jeah, ensi viikkoon fellas!
Pirita, Minna ja Elina
sunnuntai 3. marraskuuta 2013
Seiska viikon kuvia
 |
| Halloween Party @Vinh Medical University |
 |
| Kaupan "lihatiskin" antimia: sian sorkkia, toukkia, eläviä ankeriaita, rauskua, kalan päitä.. |
 |
| Uusi vakkari ravintola! |
Morjenstaaa :)
Viikko numero seitsemän alkaa olla takana päin! Tällä viikolla olemme olleet kirurgisella osastolla. Osastolla on kaksi kerrosta, potilaspaikkoja on n.200 kappaletta. Hoitajat ja opiskelijat kulkevat ryhmissä osastolla ja pienet käytävät meinaavatkin jäädä välillä todella ahtaiksi.. Potilashuoneet ovat täyteen buukattuja ja miehet ja naiset ovat samoissa huoneissa. Osastolta löytyy myös kaksi potilashuonetta missä on ilmastointi, tänne huoneeseen pääsy kuitenkin vaatii rahapussiin hieman enemmän katetta kuin normaalisti.
Sairaalan ja hoitajien työtavat ovat saaneet meidät tälläkin viikolla hämmästyksiin. Käsidesiä laitetaan huoletta hanskojen päälle ja verinäytteitä otetaan mitenkä sattuu. Ihmettelimme myös telineitä sänkyjen päässä ja meille selvisikin, että joka potilassängyn päälle asetaan yöksi verkot, kun kaikenmaailman ötökät lähtee yöaikaan liikkeelle..Kuumuus on ollut sairaalalla aivan käsittämätöntä tällä viikolla. Soijaa on pukannut alta aikayksikön kun olemme astuneet osastolle. Pienet ropellit katossa ei oikein viilennä meitä suomalaisia ja kaikenlisäksi työvaatteet ovat paksut, joten ne ei ainakaan auta asiaa.. :D
Tällä viikolla juhlittiin minun eli Minnan synttäreitäni! Jiihuu! :) Keskiviikkona rakensimme mahtavan jäätelökakun, jota sitten kauhoimme lusikoilla menemään kuten paikalliset konsanaan; lattialla istuen. :D Kävimme myös elokuvissa katsomassa White House Down -elokuvan, josta peräti tällä kertaa ymmärsimmekin jotain kun elokuvaa ei oltu dupattu.. :D Lauantai-iltaa vietimmekin kansainvälisissä tunnelmissa kun seuranamme oli australialainen, brittiläinen, skotti, kanadalaiset, irlantilainen ja neljä norjalaista! Norjalaiset ja kanadalaiset olivat ohikulku matkalla Ho Chi Minh cityyn, muut pojat asuvatkin sitten täällä :)
Meidän ruokamarketissa olemme hämmästelleet ruokatiskien antimia. Lihahyllyltä löytyy tarjoiluja sydämestä porsaan sorkkaan. Kalaa on myös tarjolla jos jonkinlaista, rauskua, ankeriasta ja rapuja. Ja jos mieli tekee toukkia, ei tartte kipaista kovinkaan kauas, kun niitä löytyy myös kaupan kylmäaltaista! Täällä on myös paikallista herkkua mustaksi paistettu lintu, tai mitä lie onkaan.
Olemme yllättyneitä tämän viikon löydöstä! Löysimme nimittäin uuden ravintolan eräältä sivukujalta. Ravintola mainosti pizzaa ja pastaa, mutta olimme hieman varautuneita ruoan suhteen kun täällä on tapana mainostaa ruokia mahtaville kuvilla, todellisuus onkin sitten ihan jotain muuta.. Ruokalistat oli peräti meidänkin ymmärrettävissä, nimittäin englanniksi! Ruuat sai meidän arvosteluista täydet kymmenen pistettä, palvelu saman verran! Voimme hyvillä mielin siis ruokailla siellä jatkossakin! (Tällä viikolla olemme käyneet siellä vain kolmesti! :D)
Meidät oli kutsuttu myös muutamiin juhliin tällä viikolla. Ensimmäiset juhlat olivat torstaina koululla ja teema oli halloween. Meikkasimme itsemme zombeiksi ja lähdimme hieman epäröiden juhlapaikalle. Olimme kuitenkin positiivisesti yllättyneitä siitä kuinka moni oli päällensä laittanut jotain asustetta ja meikannut itseänsä halloween teeman mukaisesti! Illan mielenkiintoisin näky olimme kuitenkin monen mielestä me ja taas oppilaat olivat kymmenien kameroiden kanssa ottamassa meistä kuvia.. Kävimme myös paikallisissa opiskelija-asunnoissa. Yhdessä huoneessa oli kolme kerrossänkyä ja tilat olivat todella ahtaat. Kyllä saakin olla kiitollinen, jälleen kerran, omasta asunnosta Suomessa, joka on näihin verrattuna lukaali! Toiset juhlat järjestettiin lauantai aamuna, taas koululla. Aiheena oli vietnamin ja brittiläisten ystävyys ja yhteistyö. "Bileet" alkoivat tuttuun tapaan lähes tunnin myöhässä ja paikalla ei ollut ainuttakaan ulkomaalaista, meidän lisäksi. Paikalla olisi pitänyt kuuleman mukaan olla brittejä, mutta eipä kukaan tullut paikalle..Olisikohan syynä ollut väärä päivämäärä kutsussa? ;D No, siellä sitä sitten taas istuttiin paikanpäällä parisen tuntia, ymmärtämättä yhtään mitään mitä siellä puhuttiin.. :D
Ensi viikkoon, Minna, Elina ja Pirita :)
Sairaalan ja hoitajien työtavat ovat saaneet meidät tälläkin viikolla hämmästyksiin. Käsidesiä laitetaan huoletta hanskojen päälle ja verinäytteitä otetaan mitenkä sattuu. Ihmettelimme myös telineitä sänkyjen päässä ja meille selvisikin, että joka potilassängyn päälle asetaan yöksi verkot, kun kaikenmaailman ötökät lähtee yöaikaan liikkeelle..Kuumuus on ollut sairaalalla aivan käsittämätöntä tällä viikolla. Soijaa on pukannut alta aikayksikön kun olemme astuneet osastolle. Pienet ropellit katossa ei oikein viilennä meitä suomalaisia ja kaikenlisäksi työvaatteet ovat paksut, joten ne ei ainakaan auta asiaa.. :D
Tällä viikolla juhlittiin minun eli Minnan synttäreitäni! Jiihuu! :) Keskiviikkona rakensimme mahtavan jäätelökakun, jota sitten kauhoimme lusikoilla menemään kuten paikalliset konsanaan; lattialla istuen. :D Kävimme myös elokuvissa katsomassa White House Down -elokuvan, josta peräti tällä kertaa ymmärsimmekin jotain kun elokuvaa ei oltu dupattu.. :D Lauantai-iltaa vietimmekin kansainvälisissä tunnelmissa kun seuranamme oli australialainen, brittiläinen, skotti, kanadalaiset, irlantilainen ja neljä norjalaista! Norjalaiset ja kanadalaiset olivat ohikulku matkalla Ho Chi Minh cityyn, muut pojat asuvatkin sitten täällä :)
Meidän ruokamarketissa olemme hämmästelleet ruokatiskien antimia. Lihahyllyltä löytyy tarjoiluja sydämestä porsaan sorkkaan. Kalaa on myös tarjolla jos jonkinlaista, rauskua, ankeriasta ja rapuja. Ja jos mieli tekee toukkia, ei tartte kipaista kovinkaan kauas, kun niitä löytyy myös kaupan kylmäaltaista! Täällä on myös paikallista herkkua mustaksi paistettu lintu, tai mitä lie onkaan.
Olemme yllättyneitä tämän viikon löydöstä! Löysimme nimittäin uuden ravintolan eräältä sivukujalta. Ravintola mainosti pizzaa ja pastaa, mutta olimme hieman varautuneita ruoan suhteen kun täällä on tapana mainostaa ruokia mahtaville kuvilla, todellisuus onkin sitten ihan jotain muuta.. Ruokalistat oli peräti meidänkin ymmärrettävissä, nimittäin englanniksi! Ruuat sai meidän arvosteluista täydet kymmenen pistettä, palvelu saman verran! Voimme hyvillä mielin siis ruokailla siellä jatkossakin! (Tällä viikolla olemme käyneet siellä vain kolmesti! :D)
Meidät oli kutsuttu myös muutamiin juhliin tällä viikolla. Ensimmäiset juhlat olivat torstaina koululla ja teema oli halloween. Meikkasimme itsemme zombeiksi ja lähdimme hieman epäröiden juhlapaikalle. Olimme kuitenkin positiivisesti yllättyneitä siitä kuinka moni oli päällensä laittanut jotain asustetta ja meikannut itseänsä halloween teeman mukaisesti! Illan mielenkiintoisin näky olimme kuitenkin monen mielestä me ja taas oppilaat olivat kymmenien kameroiden kanssa ottamassa meistä kuvia.. Kävimme myös paikallisissa opiskelija-asunnoissa. Yhdessä huoneessa oli kolme kerrossänkyä ja tilat olivat todella ahtaat. Kyllä saakin olla kiitollinen, jälleen kerran, omasta asunnosta Suomessa, joka on näihin verrattuna lukaali! Toiset juhlat järjestettiin lauantai aamuna, taas koululla. Aiheena oli vietnamin ja brittiläisten ystävyys ja yhteistyö. "Bileet" alkoivat tuttuun tapaan lähes tunnin myöhässä ja paikalla ei ollut ainuttakaan ulkomaalaista, meidän lisäksi. Paikalla olisi pitänyt kuuleman mukaan olla brittejä, mutta eipä kukaan tullut paikalle..Olisikohan syynä ollut väärä päivämäärä kutsussa? ;D No, siellä sitä sitten taas istuttiin paikanpäällä parisen tuntia, ymmärtämättä yhtään mitään mitä siellä puhuttiin.. :D
Ensi viikkoon, Minna, Elina ja Pirita :)
maanantai 28. lokakuuta 2013
Halong Bay kuvia
 |
| Tippukiviluola |
 |
| Kelluvan kalastuskylän kauppa |
 |
| Kajakoimassa |
 |
| Kelluvan kylän talo ja vahtikoira |
 |
| Niin kauniita saaria ja maisemia |
 |
| Laivalla nauttimiamme ruokia |
 |
| Auringonnousu ja -lasku |
Alo Halong Bay!
Torstaina työpäivän jälkeen hypättiin bussiin ja otettiin suunta kohti Hanoita. Bussissa istuttiin jälleen 8.5 tuntia, vaikka matkaa Vinhistä Hanoihin on 280 km. Viihdykettä oli onneksi, kun screeneiltä tuli amerikkalainen hyvä elokuva. Se vain vähän meni pilalle, kun päälle tuli videonauhalta vietnamilainen dubbaus, jossa yksi nainen koko ajan toisti kaikkien näyttelijöiden vuorosanat. Hieman se kyllä rupesi jo naurattamaankin, että miksi pitää dubata noin kehnosti, parempi olisi laittaa vaikka tekstitys vietnamiksi ja antaa näyttelijöiden hoitaa puhuminen! Muuten bussimatka meni hyvin, vaikka hulluja ohituksia ja äkkijarrutuksia oli jälleen koko ajan, lisäksi meinattiin ottaa yksi liikennemerkki matkaan mukaan. Hanoihin saavuttuamme suuntasimme jälleen PUKU -kahvilaan syömään, jossa tuli heti kotoisa olo, kun kajareista pauhasi The Fox!
Hanoissa ehdittiin perjantaina käydä shoppailemassa Vincom Mall Towerissa ja miljoonia sai kulumaan helposti. Syömässä käytiin Pizza Hutissa, ja kyllä maistui pizzat hyvälle puolentoista kuukauden nuudelikuurin jälkeen! Illalla suunnattiin vielä kaduille ostoksille, joista löytyikin hyvin tuliaisia Suomeen. Paras löytö oli allekirjoittaneella (Piritalla) Disneyn elokuvaboksi, joka sisälsi kaikki Disneyn elokuvat. Ei tarvinnut paljon harkita ostaako vai eikö vaivaisella miljoonalla (n. 35 €) 142 Disneyn elokuvaa! Käytiin myös tsekkaamassa kaunis St.Josephsin katedraali, joka sijaitsi ihan hotellimme nurkilla.
Lauantai aamuna herättiin kuudelta, ja hotellin aamupalan jälkeen meidät noudettiin upouudella minibussilla ja matka kohti kauan odotettua Halong Bayta alkoi. Matkaa Hanoista Halong Baylle oli 180 km ja se kesti 4 h. Tie oli hyvin möykkyistä ja sai tosissaan pitää kiinni penkistä, ettei pää osunut kattoon kun bussikuski kaahasi monttuteillä. Matkalla pysähdyimme matkamuistomyymälään, jossa kehitysvammaiset tekivät kauniita neulospistotöitä ja koruja.
Satamaan päästyämme nousimme melko pieneen puiseen paattiin, joka kuskasi meidät risteilyaluksellemme. Hypättyämme laivasta toiseen ja päästyämme hyttiimme, yllätyimme hyvin positiivisesti. Hytti oli todella tilava, kauniisti sisustettu ja siisti. Ainoa hämmennys oli vessan "ovi", joka oli pitsiverho.
Lounaan jälkeen lähdimme kohti tippukiviluolaa, joka oli yhden saaren sisällä. Kyseinen luola on kuulemma Aasian kaunein luola, ja sitä se todella oli. Sisällä näimme kaikenlaisia kivestä muotoutuneita kivimuodostelmia, mm. elefantin, nauravan Buddhan ja käärmeen. Jättiläis kilpikonnakin oli muotoutunut kivestä ja sen päätä kosketettuaan on onnellinen ja pitkä loppuelämä taattu. Kapusimme vielä portaat ylös saaren päälle, josta aukenivat huimat näkymät Halong Baylle.
Tämän jälkeen jatkoimme matkaa kajakoimaan. Minä ja Elina mentiin melomaan yhdessä ja Minna tuli omalla kanootilla vieressä. Melottiin katsomaan yhtä luolaa ja kierrettiin yksi iso saari ympäri. Huomattiin, että veneliikenne on samanlaista kuin tieliikenne täällä, kun Minna meinasi jäädä yhden paatin alle sen tullessa suoraan kohti ja tööttiä vain painaen. Onneksi on reenattu kovasti ja lihakset kunnossa, niin ehti meloa pois alta. Palattuamme risteilijälle menimme aurinkokannelle katselemaan auringonlaskua, joka oli hyvin rentouttavaa ja kaunista.
Sunnuntaina herätyskello soitti 5.25, kun nousimme katsomaan auringonnousua. Kyllä kannatti, vaikka silmät ristissä istuimmekin ensimmäisen vartin yläkannella vilttien alla. Puoli seitemältä meille pidettiin Tai chi -jumppaa, joka pisti veren mukavasti kiertämään ja virkisti päivän aktiviteetteihin. Herkullisen aamupalan jälkeen hyppäsimme jälleen pienempään paattiin ja suuntasimme kohti kelluvaa kalastuskylää. Kylässä asuu 50 perhettä, joissa on n. 200 lasta. Lapset käyvät koulua, joka on myös kelluva "rakennus" meressä. Kouluun mennään asukkaiden "autoilla" eli veneillä, joissa oli rekisterikilvetkin. Ruoanlaitto- ja suihkuvesi tuodaan kyliin erikseen, ja näimmekin kun eräs paikallinen kävi "suihkussa" omalla lautallaan heittäen tynnyristä niskaansa vettä. Kaupat olivat veneellä liikkuvia paikallisia, joilla oli veneissään myynnissä ruokaa ja juomaa. Ostokset he ojensivat haavilla ostajalle ja ostaja laittoi rahat haavin kautta myyjälle. Talot olivat siis rakennettu kelluvien lauttojen päälle, ja siellä ihmiset asuivat meren keskellä. Koiriakin näkyi monessa taloudessa olevan, melko vähän vain juoksutilaa koirilla, kun talo on ympäröity vedellä.
Maisemat kylää kierrellessämme olivat henkeäsalpaavan kauniit. Vesi oli aivan kirkasta ja turkoosia, kauniita saaria ja vuoria joka puolella, täydellinen rauha ja hiljaisuus, täällä jos jossain sielu ja mieli lepäsi.
Kierroksen jälkeen vierailimme helmisimpukka farmilla, jossa kasvatettiin helmiä. Oli mielenkiintoista nähdä, miten helmet syntyvät. Ensin ostereita kasvatetaan vedessä 18 kk, jonka jälkeen ne nostetaan ylös, niiden suu avataan ja sinne asetetaan osterin kuoresta leikattu pallo. Tämän jälkeen ne asetetaan takaisin veteen, ja viiden vuoden kuluttua helmi on hioutunut valmiiksi osterin sisällä.
Tämän reissun jälkeen ehdimme ottaa vielä hieman aurinkoa risteilijän yläkannella sekä räpsiä kuvia. Kokkauskurssikin meille pidettiin laivalla, jossa opettelimme valmistamaan tuoreita kevätkääryleitä. Maukkaitahan niistä tuli näillä kokkitaidoilla! Samalla meille kerrottiin, että Vietnamissa naiset aina kokkaavat ja miehet vain juovat. Tyttöjen onkin todistettava kokkaustaitonsa mahdollisen tulevan poikaystävän vanhemmille ennen kuin he voivat virallistaa suhteensa, sillä jos tyttö ei osaa kokata tarpeeksi hyvin, ei häntä voida hyväksyä pojalle vaimoksi.
Ruoat laivalla olivat todella hyviä ja paikallisia. Maistoimme mm. rapua, makrillia, kalmaria, jätti katkarapuja, pitayaa, vietnamilaista kahvia ja perunaakin saatiin, jota ei ole näkynyt missään kaupoissa tai ravintoloissa tähän asti. Paljon uusia makuelämyksiä siis jokaiselle meistä!
Bussimatka takaisin Vinhiin ei ollut niin antoisa, kuin edelliset matkat. Johtuikohan siitä, kun olemme liikkuneet busseilla vain päivällä ja nyt olimme yöllä matkassa. Aina kun bussi pysähtyi, niin kaivautuivat pienet torakat koloistaan meitä säikyttelemään, joka ei ollut niin mukavaa. Lisäksi oli varkaita liikkellä, joka ei ilostuttanut meitä yhtään. Tästä kuitenkin viisaampina kohti seuraavaa bussimatkaa!
Kaiken kaikkiaan Halong Bay oli aivan mieletön, ja se antoi enemmän kuin olisi voinut kuvitella. Maisemat olivat todella henkeäsalpaavat, ja vesipelkoinenkin pääsi peloistaan yli näiden maisemien avulla. Tulee olemaan varmasti aina yksi kauneimmista paikoista missä tulee ikinä käymään.
Aurinkoisin terveisin,
Pirita, Minna ja Elina
Hanoissa ehdittiin perjantaina käydä shoppailemassa Vincom Mall Towerissa ja miljoonia sai kulumaan helposti. Syömässä käytiin Pizza Hutissa, ja kyllä maistui pizzat hyvälle puolentoista kuukauden nuudelikuurin jälkeen! Illalla suunnattiin vielä kaduille ostoksille, joista löytyikin hyvin tuliaisia Suomeen. Paras löytö oli allekirjoittaneella (Piritalla) Disneyn elokuvaboksi, joka sisälsi kaikki Disneyn elokuvat. Ei tarvinnut paljon harkita ostaako vai eikö vaivaisella miljoonalla (n. 35 €) 142 Disneyn elokuvaa! Käytiin myös tsekkaamassa kaunis St.Josephsin katedraali, joka sijaitsi ihan hotellimme nurkilla.
Lauantai aamuna herättiin kuudelta, ja hotellin aamupalan jälkeen meidät noudettiin upouudella minibussilla ja matka kohti kauan odotettua Halong Bayta alkoi. Matkaa Hanoista Halong Baylle oli 180 km ja se kesti 4 h. Tie oli hyvin möykkyistä ja sai tosissaan pitää kiinni penkistä, ettei pää osunut kattoon kun bussikuski kaahasi monttuteillä. Matkalla pysähdyimme matkamuistomyymälään, jossa kehitysvammaiset tekivät kauniita neulospistotöitä ja koruja.
Satamaan päästyämme nousimme melko pieneen puiseen paattiin, joka kuskasi meidät risteilyaluksellemme. Hypättyämme laivasta toiseen ja päästyämme hyttiimme, yllätyimme hyvin positiivisesti. Hytti oli todella tilava, kauniisti sisustettu ja siisti. Ainoa hämmennys oli vessan "ovi", joka oli pitsiverho.
Lounaan jälkeen lähdimme kohti tippukiviluolaa, joka oli yhden saaren sisällä. Kyseinen luola on kuulemma Aasian kaunein luola, ja sitä se todella oli. Sisällä näimme kaikenlaisia kivestä muotoutuneita kivimuodostelmia, mm. elefantin, nauravan Buddhan ja käärmeen. Jättiläis kilpikonnakin oli muotoutunut kivestä ja sen päätä kosketettuaan on onnellinen ja pitkä loppuelämä taattu. Kapusimme vielä portaat ylös saaren päälle, josta aukenivat huimat näkymät Halong Baylle.
Tämän jälkeen jatkoimme matkaa kajakoimaan. Minä ja Elina mentiin melomaan yhdessä ja Minna tuli omalla kanootilla vieressä. Melottiin katsomaan yhtä luolaa ja kierrettiin yksi iso saari ympäri. Huomattiin, että veneliikenne on samanlaista kuin tieliikenne täällä, kun Minna meinasi jäädä yhden paatin alle sen tullessa suoraan kohti ja tööttiä vain painaen. Onneksi on reenattu kovasti ja lihakset kunnossa, niin ehti meloa pois alta. Palattuamme risteilijälle menimme aurinkokannelle katselemaan auringonlaskua, joka oli hyvin rentouttavaa ja kaunista.
Sunnuntaina herätyskello soitti 5.25, kun nousimme katsomaan auringonnousua. Kyllä kannatti, vaikka silmät ristissä istuimmekin ensimmäisen vartin yläkannella vilttien alla. Puoli seitemältä meille pidettiin Tai chi -jumppaa, joka pisti veren mukavasti kiertämään ja virkisti päivän aktiviteetteihin. Herkullisen aamupalan jälkeen hyppäsimme jälleen pienempään paattiin ja suuntasimme kohti kelluvaa kalastuskylää. Kylässä asuu 50 perhettä, joissa on n. 200 lasta. Lapset käyvät koulua, joka on myös kelluva "rakennus" meressä. Kouluun mennään asukkaiden "autoilla" eli veneillä, joissa oli rekisterikilvetkin. Ruoanlaitto- ja suihkuvesi tuodaan kyliin erikseen, ja näimmekin kun eräs paikallinen kävi "suihkussa" omalla lautallaan heittäen tynnyristä niskaansa vettä. Kaupat olivat veneellä liikkuvia paikallisia, joilla oli veneissään myynnissä ruokaa ja juomaa. Ostokset he ojensivat haavilla ostajalle ja ostaja laittoi rahat haavin kautta myyjälle. Talot olivat siis rakennettu kelluvien lauttojen päälle, ja siellä ihmiset asuivat meren keskellä. Koiriakin näkyi monessa taloudessa olevan, melko vähän vain juoksutilaa koirilla, kun talo on ympäröity vedellä.
Maisemat kylää kierrellessämme olivat henkeäsalpaavan kauniit. Vesi oli aivan kirkasta ja turkoosia, kauniita saaria ja vuoria joka puolella, täydellinen rauha ja hiljaisuus, täällä jos jossain sielu ja mieli lepäsi.
Kierroksen jälkeen vierailimme helmisimpukka farmilla, jossa kasvatettiin helmiä. Oli mielenkiintoista nähdä, miten helmet syntyvät. Ensin ostereita kasvatetaan vedessä 18 kk, jonka jälkeen ne nostetaan ylös, niiden suu avataan ja sinne asetetaan osterin kuoresta leikattu pallo. Tämän jälkeen ne asetetaan takaisin veteen, ja viiden vuoden kuluttua helmi on hioutunut valmiiksi osterin sisällä.
Tämän reissun jälkeen ehdimme ottaa vielä hieman aurinkoa risteilijän yläkannella sekä räpsiä kuvia. Kokkauskurssikin meille pidettiin laivalla, jossa opettelimme valmistamaan tuoreita kevätkääryleitä. Maukkaitahan niistä tuli näillä kokkitaidoilla! Samalla meille kerrottiin, että Vietnamissa naiset aina kokkaavat ja miehet vain juovat. Tyttöjen onkin todistettava kokkaustaitonsa mahdollisen tulevan poikaystävän vanhemmille ennen kuin he voivat virallistaa suhteensa, sillä jos tyttö ei osaa kokata tarpeeksi hyvin, ei häntä voida hyväksyä pojalle vaimoksi.
Ruoat laivalla olivat todella hyviä ja paikallisia. Maistoimme mm. rapua, makrillia, kalmaria, jätti katkarapuja, pitayaa, vietnamilaista kahvia ja perunaakin saatiin, jota ei ole näkynyt missään kaupoissa tai ravintoloissa tähän asti. Paljon uusia makuelämyksiä siis jokaiselle meistä!
Bussimatka takaisin Vinhiin ei ollut niin antoisa, kuin edelliset matkat. Johtuikohan siitä, kun olemme liikkuneet busseilla vain päivällä ja nyt olimme yöllä matkassa. Aina kun bussi pysähtyi, niin kaivautuivat pienet torakat koloistaan meitä säikyttelemään, joka ei ollut niin mukavaa. Lisäksi oli varkaita liikkellä, joka ei ilostuttanut meitä yhtään. Tästä kuitenkin viisaampina kohti seuraavaa bussimatkaa!
Kaiken kaikkiaan Halong Bay oli aivan mieletön, ja se antoi enemmän kuin olisi voinut kuvitella. Maisemat olivat todella henkeäsalpaavat, ja vesipelkoinenkin pääsi peloistaan yli näiden maisemien avulla. Tulee olemaan varmasti aina yksi kauneimmista paikoista missä tulee ikinä käymään.
Aurinkoisin terveisin,
Pirita, Minna ja Elina
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)