"Hello" sanaa on kuullut niin paljon täällä parin viikon aikana, että sitä kuulee jo melkein unissaankin.Eilen saatiin viimein pyörät käyttöömme. Vähän oli pelkoa, että millaiset vehkeet sieltä tulee, kun olemme nähneet jos jonkilaista pyörää täällä paikallisilla. Onneksi ne olivat kuitenki oikein kivat upouudet fillarit!
Satulat ovat vain näin pitkille suomalaisille naisille hieman matalat, vaikka ne on nostettu maksimi korkeuteen.
Ensimmäinen pyöräily liikenteen seassa oli mielenkiintoinen ja todellinen extreme reissu. Suosittelemmekin extreme lajia harrastaville tätä kokeiltavaksi. Liikenne on hyvin sekaista, autoilijat ja skootterit ajelevat sekaisin tööttäilemällä toisilleen. Pyörällä täytyy vaan sukeltaa silmät kiinni mukaan tähän ja toivoa parasta. Ensimmäisestä reissusta selvittiin kunnialla huutaen ja kiljumalla koululta hotellille.
Hoitovaatteetkin saimme vetää päälle tänään ensimmäistä kertaa ja kävimme tutustumassa lasten sairaalan infektio-osastolla. Aikamoinen järkytyshän se oli suomalaiseen sairaalaan tottuneille hoitajille, mutta todella silmiä avaavaa myös. Pienissä potilashuoneissa oli 3-4 sänkyä, joissa lapset ja vanhempi makoilivat. Sängyt olivat metallisia, joissa "patjana" oli matto, peittoja ja tyynyjä ei näkynyt. Ikkunat olivat ylhäältä avoimet, joten sade pääsi hieman huoneisiin sisälle, ja ikkunoiden takana kalterien välistä toljottelivat uteliaat paikalliset sairaalan menoa. Katossa oli sentään pieni tuuletin, joka hieman kierrätti edes ilmaa. Yksi meistä meinasin kuitenkin pyörtyä, kun ei pienissä huoneissa saanut kunnolla happea suumaskin läpi ja oli niin kuumakin.
Näimme mm. rickettsia- ja sikotautipotilaat. Lääkäri selitti meille mitä taudit ovat, sillä vielä emme päässeet itse tutkimaan potilaita. Lääkäreillä ja hoitajilla ei ollut sukkia ollenkaan jalassa, joka myös hieman hämmensi meitä. Pihalla satoi kyllä niin paljon vettäkin, ja sadeviemärit eivät vetäneet, niin eipä sielä sukkia paljon crocseissa olisi voinut pitääkään, kun piti loikkia syvien vesilätäköiden läpi rakennuksesta toiseen.
Ensi viikolla pääsemme kunnolla tutustumaan ja tutkimaankin jo pikkupotilaita!
Hotellin sängyistä on tähdellistä mainita. Ne ovat kuin betonilattia, mutta viikon jälkeen selkä jo tottui näihin. Kävimme kaupoissakin kokeilemassa erilaisia sänkyjä, että ovatko ne todella kaikki näin kovia. Yritin myös kysellä paikallisilta kavereilta olisiko myynnissä petauspatjoja sänkyihin, että saisimme hieman pehmeämmäksi niitä. He näyttivät vain bambupatjoja, joita paikalliset käyttävät petauspatjoina. Kuinkahan käy, kun päästään Suomeen omaan pehmeään sänkyyn taas nukkumaan, voi olla että ensimmäinen yö vietetään lattialla! Sängyt ovat tulleet muutenkin meille todella tutuiksi ja tätä myöden rakkaiksi, kun ei hotellihuoneessa hirveästi muita kalusteita ole. Me nukumme, syömme, meikkaamme, kuivaamme hiukset, dataamme, teemme koulutehtävät, katsomme tv:tä, juomme, istuskelemme ja muuten vain hengailemme omilla sängyillämme. Mitä muuta voi enää sängyltä odottaa, kun se palvelee noin monessa asiassa!
Ravintoloissa on tullut hieman vaikeuksia maksamisen suhteen, kun täällä ihmiset olettavat että olemme yksi ihminen, ja lasku tuodaan aina yhdelle henkilölle. Tuntuu turhauttavalta joka kerta yrittää selittää ihmiselle joka ei puhu englantia, että haluamme maksaa erikseen. Tänään kuitenkin teimme edistysaskeleen kanttis kahvilassa, kun saimme selitettyä elekielellä tarjoilijalle, että maksamme erikseen. Piti jättää oikein ruhtinaalliset tipitkin siitä hyvästä hänelle. Rahoissa on erilaista myös se, kun täällä ei ole kolikoita ollenkaan!
Innolla odotamme siis ensi viikkoa, kun pääsemme todella kunnon töihin sairaalalla!
Pirita, Elina ja Minna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti