Kuukausi takana jo vietnamilaista elämää. Aika menee hurjaa vauhtia eteenpäin ja aina kun joku kysyy meiltä kauanko olemme vielä täällä, vastaus on kolme kuukautta, vaikka jäljellä on enää kaksi!
Ruoan suhteen on meinannut tulla pientä paniikkia, kun emme ole onnistuneet tilata katuravintoloista ruokaa, kun kukaan ei puhu englantia ja he eivät ymmärrä meidän vietnamin möngerrystä. Ajattelimme jo, että elämme koko kolme kuukautta pelkillä mikronuudeleilla. Löysimme tällä viikolla ison marketin yläkerrasta kunnon food courtin, jossa oli paikallisia ravintoloita ja Lotteria, joka on kuin McDonald's. Helpottunut huokaus pääsi kaikkien tyttöjen suusta, kun tajusimme, että ei tarvitse elää yksipuolisella ruokavaliolla sittenkään koko aikaa!
Olemme myös ihmetelleet, kun täällä jokainen paikallinen ruoka maistuu samalta, ja eilen selvisi, että mauste jota käytetään paljon on korianteri.
Rannalla oli eilen monia kalastajia, he kävelivät vaatteet päällä vain mereen, levittivät kalaverkkonsa ja kävelivät sen kanssa edestakaisin rantaa. Aika turhauttavalta hommalta se näytti, ja mietittiinkin että toivottavasti he saavat jotain päivällistä edes, jos ei kalaa tartu verkkoihin.
Pyörillä ollaan ajeltu paljon nyt. Ollaankin mietitty että paikallisten taksien tulot ovat lähteneet laskuun hurjasti, kun ainoat turistit kaupungissa ovat päässeet pyöräilyn makuun. Olemme pyöräilleet nyt meitä lähimpänä olevalle rannalle (Cua Lo beach), jonne tulee yhteensä 40 km matkaa. On ollut kyllä sen matkan jälkeen ansaittu olo makoilla auringossa. Hassua "maaseudulla" pyöräillessä on, kun pitää väistellä tiellä vapaasti liikkuvia lehmiä ja kanoja. Viimeksi kun pyöräilimme Cua Lo:lle ihmettelimme kadun varressa näkyvää värikästä telttaa ja kun tulimme kohdalle, huomasimme että siellä vietettiin häitä. Rennosti siinä kadun varressa pienessä teltassa juhlittiin hääparia musiikin soidessa ja pyötien notkuessa korianterilta haisevaa ruokaa. Pari kolariakin ollaan aiheutettu tahattomasti, kun paikalliset hämmästyvät niin meidät nähdessään, että tekevät äkkijarrutuksia, jolloin takana oleva törmää tietenkin edellä olevaan.
Kouluun olemme päässeet tekemään hoitosuunnitelmaa sairaalalla tapaamistamme potilaista ja se on ollut mielenkiintoista. Teimme hoitosuunnitelman suomalaisittan, ja oli kiva kun meidän pienen ryhmän vietnamilaiset olivat tehneet saman vietnamin ohjeiden mukaan. Eroavaisuuksia löytyi aika paljonkin, kun täällä hoitosuunnitelmaan laitetaan kaikki itsestään selvätkin asiat, kuten talon siivous. Eikä hoitotyön toimintoihin ollut perusteluja. Lisäksi heillä oli suunnitelmassa potilaan nimi, syntymäaika, osoite ym.
Olemme myös osallistuneet koululla American Westat -kurssille, joka tulee virtuaalina suoraan Amerikasta erään hoitotieteen professorin luennoimana. On ollut todella mukava kuunnella kunnon englannin kieltä opetuksena.
Terveyskeskuksessa kävimme tutustumassa perjantaina. Tk oli hyvin pieni, henkilökunta koostui yhdestä lääkäristä, viidestä hoitajasta ja yhdestä kätilöstä. Terveyskeskuksen alueeseen kuuluu 16 000 hoidettavaa ihmistä. Nämä kuitenkin hieman jakaantuvat myös pienemmille terveysasemille. Useimmiten terveyskeskuksessa täällä hoidetaan flunssia ja vanhusten nivel- ja selkäkipuja. Potilashuoneet olivat pieniä ja sängyt jälleen metallisia, joissa "patjana" oli ohut matto. Ikkunat olivat auki pihalle joka huoneessa, jopa gynekologisessa tutkimushuoneessa. Lääkekaappi oli potilashuoneessa ja se oli vain auki, ja siellä oli morfiinit ym. lääkkeet. Itse lääkehuone oli myös auki kaikelle kansalle, ja lääkkeistä oli tiedot ja hinnat isolla taululla. Perinteisenä hoitokeinona tk:ssa käytetään hierontaa ja akupunktiota. Kaikenlaisia yrttejä ja kuivattuja matoja purkeissa oli yhden huoneen seinä täynnä.
Paikallinen ystävämme täytti 19 vuotta tällä viikolla ja olimme sitten hänen syntymäpäivää viettämässä. Hieman erilaistahan se oli kuin Suomessa tuolla ikää. Pyöräilimme ensin koululle, jonne kaikki kokoontuivat ja sitten siitä pyöräiltiin katukahvilaan jäätelölle. Yksi opettajakin kutsuttiin mukaan rientoihin ja siellä sitten syötiin jäätelöä ja sipsiä pienillä muovituoleilla noin tunnin ajan.
Eilen (lauantaina) olimme sitten juhlimassa ystävämme syntymäpäiviä Avatar-yökerhossa. Täällä on musiikki niin kovalla yökerhoissa, että se välillä hieman ahdistaa kun ei voi puhua kenellekään, kun ei kuule yhtään mitään. Tapasimme illan aikana muitakin turisteja! Brittiläiset reppureissaajat olivat ohikulkumatkalla Vinhissä eilisen illan, ja vietimme heidän kanssaan loppuillan. Oli ihana puhua ja kuunnella englantia, niin että kaikki ymmärsivät kaiken mitä itse puhui ja toisin päin! Välillä hieman turhauttaa itseä ainakin, kun ei kukaan ymmärrä eikä puhu englantia täällä. Oli myös kiva huomata, että olemme vietnamilaistuneet, kun saimme opettaa heille vietnamiksi joitain sanoja! Pääsimme ensimmäistä kertaa skootterin kyytiinkiin eilen, kun meidät tuotiin hotellille. Minä ja Elina oltiin saman skootterin kyydissä; tiedämme nyt ainakin että kyllä siihen vain näköjään monta ihmistä mahtuu, vaikka se hieman mahdottomuudelta on näyttänytkin! :D
Tam Biet,
Pirita, Minna ja Elina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti